Claudius
 Claudius vahvisti luonnonkiharoitaan monimutkaisilla papiljottiasetelmilla. | |
| Rooman keisari | |
|---|---|
| vallassa | 41–54 |
| edeltäjä | Caligula |
| seuraaja | Nero |
| syntyi | 1. elokuuta 10 eaa. Lugdunum |
| kuoli | 13. lokakuuta 54 Rooma |
| puolue | Pseudotasavaltalaiset sönköt |
Tiberius Claudius Caesar Augustus Germanicus eli alkuperäiseltä nimeltään Tiberius Claudius Nero Germanicus, joka tunnettiin aikanaan yleisesti nimellä Cla-Cla-Claudius (ei johtuen änkytyksestä, vaan siitä, että ylimääräiset tavut yksinkertaisesti kuulostavat hienoilta) oli Rooman neljäs keisari 41–54. Hän valloitti Britannian ja Mauretanian sekä yritti keksiä uusia kirjaimia huonolla menestyksellä. Claudius oli Neron setä ja adoptioisä, ja hän auttoi tätä usein politiikassa ja DVD:iden polttamisessa (Claudiuksen omia suosikkeja olivat piraattikopiot ajankohtaiselokuvista, kuten Spartacuksesta ja Quo vadisista; Nero puolestaan pääsi kaupunkien polttamisen makuun vasta myöhemmin). Historioitsijat ovat antaneet Claudiuksesta epäreilun kuvan – tästä voidaan syyttää roomalaisia kirjailijoita kuten Ta-Ta-Tacitusta, jotka ovat kuvanneet Claudiuksen pölhönä kämmärinä saadakseen tylsiin kronikoihinsa enemmän koomisia hahmoja. Claudius oli kirjallisesti lahjakas: hän kirjoitti lukuisia tutkielmia etruskien historiasta, lepinkäisten pesinnästä ja kaskujen kerronnan taidosta. Hänen kuuluisin teoksensa (ja sattumoisin myös ainoa, joka ei ole hävinnyt) on omaelämäkerta Minä, Claudius, jonka hän kirjoitti salanimellä Robert Graves. Kirjasta on sittemmin tehty suosittu, valmiiksi naurettu BBC:n komediasarja ja videopeli.
ValtaannousuMuokkaa
Claudius tuli valtaan vuonna 41[1] keisarillisen piiloleikin saatua ikävän käänteen. Caligula kuoli pretoriaanikaartin komentajan pistettyä tätä haarukalla.[2] Claudius onneksi selvisi ja hänet löydettiin melko nopeasti. Kuurupiilon voittaja oli kuitenkin jäänyt epäselviksi, mikä johti mellakointiin Roomassa. Claudius vetäytyi pretoriaanien suojiin mellakoinnin ja yleisen riehunnan ajaksi. Hän tappoi aikaa pelaten kaleerinupotusta Herodes Agrippaa vastaan. Lopulta kaikki kyllästyivät ja kun kukaan ei enää keksinyt uusia pelejä pelattaviksi, Claudius julistettiin keisariksi.
Claudiuksella oli ju-ju-juridisesti päteviä vaateita keisarinvirkaan, sillä hän oli Tiberiuksen sisarenpoika. Kiitos Augustuksen loisteliaan dynastisen suunnitelman, Claudius saattoi seurata Caligulaa keisarina. Augustuksen loistelias suunnitelma tosin edellytti hovin sisäsiittoisuutta, jonka avulla olisi mahdollista luoda über-keisari. Tulokseksi saatiin kuitenkin tyyppejä kuten Nero, jotka olivat kauniisti sanoen vähän erikoisia.
KeisarinaMuokkaa
Välittömästi valtaannousunsa jälkeen Claudius teki muutamia merkittäviä uudistuksia. Näistä kauaskantoisimpana pidetään hänen päätöstään muuttaa keisarillisen kuurupiilon sääntöjä. Sääntömuutoksen jälkeen etsijälle oli sallittua tappaa muita leikkijöitä, kunhan tämä muistaisi huutaa ensin "videt" ("yllätys"). Toinen Claudiuksen uudistuksista oli kiistanalainen aloite koskien juustonaksuja, jonka hyväksymistä senaatti viivästytti vuoteen 53. Vasta kun senaatti oli hyväksynyt ko. aloitteen, suostui Claudius kumoamaan Caligulan säädöksen, joka rajasi senaattorinviran vain hevosille. Tätä menettelyä on pidetty sangen älykkäänä, sillä 200 hevosen joukko on huomattavasti 200 vanhan äijänkäppänän joukkoa järjestäytyneempi, rationaalisempi ja ennen kaikkea haisee paremmalle.
Claudiuksen hallituskauden alku lupasi siis kaikin puolin järkevää hallintoa Caligulan... sanotaan vaikkapa impulsiivisen johtamistavan jälkeen. Sitten Claudius kuitenkin sai päähänsä valloittaa Britannian. Tähän päivään mennessä ei ole voitu löytää ainuttakaan syytä, miksi joku mannermaalta tosiaan haluaisi Britannian. Sen viehättävän asujaimiston vuoksiko? Tuskin. Ruokakulttuurin takia? Ei, ellei kyseessä sitten olisi ennaltaehkäisevä isku. Ilmasto-olojen johdosta? Varmasti ei. Kun on tarkasteltu muiden Britannian alueen kontrollia havitelleiden historiallisten henkilöiden (Napoleon, Hitler) motiiveja, yleiseksi syyksi näille pyrkimyksille on paljastunut hulluus.
Perhe-elämäMuokkaa
Claudiuksen ensimmäinen vaimo oli Messalina. Säilynyt historiallinen lähdeaineisto (eli Suetonius) ei pidä hänestä, koska hän oli kevytkenkäinen nainen (ja koska hän ei ollut kevytkenkäinen Suetoniuksen kanssa). Messalina ajettiin itsemurhaan uskottomuutensa tähden.[3] Claudius komensi henkivartiokaartinsa surmaamaan hänet, jos hän ikinä menisi uudelleen naimisiin. Kukaan ei taaskaan kuunnellut änkyttävää keisaria, joten kolmen päivän päästä hän nai Agrippinan. Claudius, joka oli kiinnostunut kielen ilmiöistä ja sanoista, nai Agrippinan, koska Agrippina rimmaa Messalinan kanssa. Antiikin Roomassa tämä oli keskimääräistä järkevämpi peruste avioliitolle. Agrippina oli huomattavasti Messalinaa parempi: hän ei ollut uskoton, hän parsi keisarin sandaalit ja näytti mukavalta hyvin istuvassa tunikassa – lisäksi hän ei ollut kuollut. Ikävä kyllä hänen mukanaan tuli kylkiäisenä Nero, mikä rasitti kovasti hoviväen korvia.
Ku-ku-kuolemaMuokkaa
Claudiuksen kuolema on askarruttanut roomalaisia oikeuslääkäreitä jo pitkään. Asian tiimoilta on useita teorioita ja niistä useimmat päätyvät siihen johtopäätökseen, että keisarin vaimo Agrippina myrkytti tämän juustonaksut, jotta hänen poikansa Nero saisi perintörahat ostaakseen lyyraansa uuden vahvistimen. Claudius ei kuitenkaan ottanut kuollakseen vaan oksensi. Niinpä hänet tukehdutettiin oksennukseen. Tarina ei kerro, oliko se hänen omaansa vaiko jonkun toisen.
ViitteetMuokkaa
- ↑ Hän jäi vain yhden vuoden takia vaille kankeaa Douglas Adams -vitsiä.
- ↑ Tapaus on vielä omituisempi, kun otetaan huomioon, ettei haarukkaa ollut vielä edes keksitty.
- ↑ Tämä jätti poika Encyclopedia Britannicuksen äidittömäksi.