Gimmel
Gimmel oli aikoinaan death metal ja emo punk-yhtye, joka julkaisi musiikkia plagiaattihirmu Risto Asikaisen johdolla. Gimmel sai jo aloitusvuotenaan 2002 myyntikiellon kaikkialla kotimaassa, koska heidän musiikkinsa oletettiin aiheuttaneen monien lasten hirttoitsemurhat. Varsinkin biisi Roviolla herätti paljon pahennusta mormoniäitien kesken. Siitäkin huolimatta Gimmelin debyytti myi triplaplatinaa saatananpalvojayhteisöjen kesken. Gimmel-sana tarkoittaa toisen miespuolisen henkilön herättämistä läiskäisemällä peniksellä häntä naamalle. Tämä voidaan toteuttaa homo tai hetero mielessä.

Ura
Gimmel koostui aluksi neljästä naisesta, joita olivat Jenni, Suski, Ushma ja Jonna Pirinen. Tiedon mukaan nelikko oli ensimmäistä kertaa kokeilemassa syanidin ja kokaiinin yhdistelmää, kun joku sai idean bändistä Jeesus-hallusinaation kautta.
Jo ennen ensimmäistä singleä Jonna Pirinen oli kärsinyt traagisen tukehtumiskuoleman kerroshampurilaiseen. Ruumiinavauksessa hänen verestään löydettiin arsenikkia, mutta tutkimukset jätettiin kesken joulupyhien vuoksi. Gimmel oli kutistunut trioksi, ja heidän debyyttisinglensä Etsit muijaa seuraavaa pääsi pian ensisoittoon radioaalloille. Siitä tuli Pohjoismaiden eniten sensuroitu biisi ikinä: joka toinen sana piipattiin karkean kielenkäytön vuoksi. Ensimmäinen, alkuperäinen versio siitä jouduttiin tuhoamaan luonnoksia myöten, sillä Gimmelin levy-yhtiö pelkäsi siitä oikeusjuttua.
Loppujen lopuksi Gimmelin tuotanto "synkkeni" siihen pisteeseen saakka, että edes Tuska ei suostunut buukkaamaan heitä. Viimeisellä levyllään Gimmel avautuu eläintentappofantasioistaan, ja yksi biisi käsittelee esimerkiksi Äiti Teresan ja muiden pyhimysten ampumista singolla. Gimmel joutui konkurssiin levy-yhtiönsä kanssa vuonna 2004 ja jäsenet tappoivat kukin itsensä tavallaan. Suski antoi laittaa itsensä lihamyllyyn ja myydä lopputuloksen alennuksena K-Kaupan jauhelihatiskillä ja Ushma nieli vahingossa omat kätensä kokeillessaan astangajoogaa. Vain Jenni jäi eloon, ja hän laulaa vieläkin toisten naisten raiskaamisesta pienillä klubeilla.
Jäsenet
Jäsenet ovat toinen toistaan tyhmempiä heroinisteja, jotka ovat kaikki jossain vaiheessa tehneet rituaalimurhia Saatanalle. Huhutaan, että Susanna "Lapio" Korvala on niin tyhmä, ettei osaa edes hengittää samaan aikaan kuin puhuu.
- Jenni "Pora" Vartiainen
- Susanna "Lapio" Korvala
- Ushma "Teurastamo" Karnani
Diskografia
Albumit
- Tapetaan Minna Canth
- Vitusti Enemmän
- Veripisaroita ja Hyönteismyrkkyjä
Singlet
- Etsin Nuijaa Seuraavaa
- (Noita)Roviolla
- Sydän Pliis Syöttäkää
- Harmaata Verta
- Viimeiset Zombiet
- Rakkauden Hurrikaani Katrina