Halloween

Tämä artikkeli käsittelee juhlapäivää. Halloweenista on myös kyhätty keskiverto elokuvasarja.

Halloween on juhlapäivä, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Se on leikkimielisten, henkien ja muuten vaan hullujen ihmisten juhla. Halloween on lyhenne sanoista "All Hallows Eve" eli pyhäinpäivän aatto.

Halloween ei ole kovin uusi asia Euroopassa, sillä sitä vietettiin jo aikoja sitten kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa sekä Irlannissa. Suomalaiset tosikot hyväksyivät Halloweenin kuitenkin vasta kun irlantilaiset ja skotlantilaiset pakolaiset veivät tämän perinteen Yhdysvaltoihin, jonka jälkeen amerikkalaiset esittelivät idean uudessa valossa. Yhdydvaltalaisessa versiossa Halloweenistä ei kuitenkaan yritetä pukeutua mahdollisimman karmaiseviin asuihin, vaan tyydytetään omia sairaita fantasioita pukeutumalla keijuiksi ja lakimiehiksi.

JuhlapäiväMuokkaa

 
Joillakin amerikkalaisilta löytyy taitoa näyttää karmivalta.

Halloweeninä ympäri pihoja ja kaikissa epäkäytännöllisissä paikoissa lojuvia palavia kurpitsoja voi muunmuassa potkia, mutta ei ennen kuin tuntee niiden historian. Tarinan mukaan eräs juoppo nimeltä Jack kiristi pirua, ettei joutuisi helvettiin. Piru suostui, pitkän tinkimisen jälkeen ja alkoi heitellä Jackiä hiilillä. Jack ei päässyt taivaaseenkaan, koska oli vehkeillyt pirun kanssa, eli hän jäi maan päälle. Mahtavia älynystyröitä käyttäen Jack kaiversi kääteensä sattuneen nauriin ontoksi, ahtoi tämän täyteen hiiliä ja käytti sitä lyhtynä. Yhdysvaltalaiset suuruudenhullut vaihtoivat kuitenkin tämän nauriin mahtipontisempaan kurpitsaan, ja alkoivat toteuttaa luovuuttaan kaivertelemalla niihin silmiä. Siitä tulee kurpitsan nimi Jack Oh Lantern.

Jos löydät itsesi Amerikasta Halloweeninä joudut joko munakokkeli-keskityksen kohteeksi tai sinulta pummitaan rahaa. Tapana on myös kierrellä talolta talolle häiritsemässä kunnon kansalaisia ja tarjoamalla heille "karkkia tai kepposta". Jos valitsee kepposen joutuu seuraavan päivän jynsäämään ikkunoita puhtaaksi niitä peittävästä räkäkerroksesta. Yleensä lapset saavat karkkinsa ja aikuiset pahan mielen.

Euroopassa ei juhlita, koska kaikki haluavat erottua amerikkalaisista. Jotkut uhmaavat tätä järjestystä ja koristelevat talonsa huoneiston salaa erilaisilla hämähäkinseiteillä ja kynttilöillä.


Hindulaisessa uskonnossa sana halloween tarkoittaa samaa kuin uusi elämä. Tuolloin Hinduilla on tapana kerääntyä hautausmaalle muistamaan kuolleita anoppejansa noitanaamarit päällä, ikäänkuin muistuttaakseen ei-kaipaamisesta. Halloweeninä noin 45% hinduista kerääntyy anoppinsa tai muun vastaavan haudalle iloisessa karnevaali-tunnelmassa, mahdollisessa jurrissa alastomana.

KulttuurihistoriaMuokkaa

 
Myös kurpitsoihin kaiverretaan mitä pelottavampia kuvioita.

Halloween pohjautuu tositapahtumiin. Kelttiläisten kulttuurien ihmiset kunnioittivat menneen vuoden aikana kuolleiden ihmisten sieluja, jotka matkasivat kuolleiden asuinsijoille. Tätä tilaisuutta vietettiin syksyllä ja sitä kutsuttiin Samhainiksi. Ihmiset uhrasivat viimeisiä ruokiaan ja lemmikkejään näille hengille, jotka listivät kaikki, joilla ei ollut mitään tarjottavaa. Tämä oli hyvä tilaisuus kaikille niille, jotka eivät halunneet tuhlata rahaa ruoan hankkimiseen. He tekeytyivät haamuiksi ja söivät eineet, jotka oli tarkoitettu oikeille hengille. Suomessakin näin tehtiin ja tapahtumaa kutsuttiin Kekkeriksi.

Kristinuskon piti mennä tunkemaan lonkeroitaan tähänkin juhlaan ja sulautti kristittyjä tapoja kyseiseen "pakanalliseen" juhlaan sen kieltämisen sijasta. Paavi Georgeus III siirsi aiemmin toukokuun 13. päivänä vietetyn Neitsyt Marian ja marttyyrien muistopäivän lokakuun 31. päiväksi 800-luvulla. Siitä siis nimi "All Hallows Eve" eli
"Kaikkien Pyhien Yö".

Katso myösMuokkaa

MediaWiki spam blocked by CleanTalk.