Harava on zen-mestareiden hengellinen esine, jonka tehtävänä on kasvattaa ihmisten luonnetta. Harava tarjoaa tähän merkittävät mahdollisuudet, sillä sillä on varrellisena esineenä tarjota ns. kättä pidempää. Tämä tekee siitä ninjamunkin hengellisyyttä korostavan esineen. Toisaalta harava on myös työkalu, jolla tuotetaan järjestystä muuallekin kuin oppipojan mieleen. Ja esimerkiksi lehtien tai hiekan haravointi pihan siistimiseksi ja geometriseen muotoon saattamiseksi ovat tärkeitä haravankantosyitä, joita zen-mestari kertoo poliisille kysyttäessä.

„Tässä harava
johon oppipoikani
tyhmänä astui

Itsekin laitoin
aseen nurmeen piilohon
häntä odottaa.”

Lainaus rake-dynastian aikaisesesta, tuntemattoman munkkinoviisin kirjoittamasta haikukokoelmasta "Munkit sakessa, juonivat, dynastian vaihtuessa, katsotaan kuka nauraa."

Parasta on, että harava toimii opetusvälineenä myös ilman valvontaa. Jos haravan jättää nurmikolle makaamaan, se jää näkymättömiin ruohikon sekaan. Tällöin siihen astuu helposti niin, että astujan oma paino nostaa haravan pystyyn niin, että se tässä prosessissa lyö astujaa naamaan. Asiat tapahtuvat taolaisessa hengessä itsestään, spontaanisti. Näin harava auttaa luontoa tavallaan lyömään ihmistä tämän omalla jalalla ja kehittää oppipojan tajuisuutta siitä, mihin jalkansa asettaa.

Ja paras alkaa, jos oppipoika kyllästyy haravaan ja yrittää viedä sen sisälle, paikkaan jossa nurmikko ei kasva eikä aurinko paista.

  1. Jos haravaa pitää vaakasuorassa, niin se ovesta astuessa iskee kantajaansa mahaan. Eikä auta, vaikka hän yrittäisi juosta. Päinvastoin, silloin hän vauhdilla rytkähtää mahaan, kun harava pysähtyy ovenkamanoihin. Silloin ihminen menee kaksinkerroin kuin linkkuveitsi ja pyörähtää varren ympäri selälleen lattialle.
  2. Jos pitää haravaa pystysuunnassa, niin voi silloin ovenkarmi yläreunaominaisuuksiensa vuoksi lyö kiinni haravan varteen. Jos vauhti on kova, oppipoika saa sen naamalleen. Oppipoika joutuukin tavallaan valitsemaan, vaikka ei tietäisi valitsevansa. Nimittäin sen, lyökö harja häntä päähän varsipuolella vai piikkipuolella. Oppipoika voi tietysti yrittää välttää tätä, jolloin haravan varsi voi tömähtääkin kynnykseen. Silloin harava ei lyö päähän vaan munille.
  3. Pituussuunnassa vaaterissa menosuuntaan nähden haravan saa kulkemaan ilman tömähdyksiä, mutta silloin syntyy "Ohukainen ja paksukainen" -elokuvista tuttuja tilanteita, joissa kääntyily johtaa siihen, että haravan varsi rikkoo jonkin esineen tai lyö jotakuta päähän. Ja kun kääntyy katsomaan, niin pyörähtää varsi lisää ja rikkoo tahi lyö jotain muuta lisää. Ja tämä voi jatkua miltei kuin ikiliikkuja.
  4. Sanokaapa siis, miten tuoda harava tästä portista sisään? Vastaa!

Näin harava kasvattaa ihmisiä joka päivä. Teidänkin kotonanne.

Katso myösMuokkaa

MediaWiki spam blocked by CleanTalk.