Hikiaineisto:Näkyjä tai Skitsofreniaa
Seurakunta, olkaa kilttejä ja kuunnelkaa, mitä minun elämässäni on tapahtunut.
Herra alkoi käsitellä minua unessa. Muistan, että unessa kävelin ulos talostani. Kävelin lähiöni katuja ja tunsin, että joku nosti minut käsivarsistani ylös taivaalle ja juoksin pilvien päällä ja ylistin Jumalaa. Suuri kirkkaus tuli ylleni, ja ääni kirkkaudesta sanoi: ”Ricardo, Ricardo, ota työstäsi lopputili, sillä olen tekemässä jotain sinun elämässäsi ja seurakunnassani maan päällä.” Nämä sanat kuultuani vapisin voimakkaasti ja heräsin unesta. Nousin ylös ja aloin itkeä kysyen Jumalalta: ”Herra, mitä tämä on?”
Tuo ääni tuli minulle todella voimallisena. Se oli ajatuksissani monta päivää. Sitten taas kerran, kun menin makuulle, näin saman unen ja Herra toisti minulle saman viesti. Tämä toistui useita kertoja ja minä heräsin huutaen, koska Jumalan ääni nousi lujemmaksi joka kerran. Kun heräsin täristen, huusin, ja vanhempani tulivat kysymään mikä oli hätänä. Kerroin heille unistani ja vanhempani sanoivat: ”Jos Herra puhuu sinulle, Hän myös antaa sinulle ymmärryksen.” Rukoilimme sitten koko yön, kunnes minun oli aika mennä töihin seuraavana aamuna. Äitini kertoi minulle, että oli aika lähteä töihin. Pyysimme Herralta merkkiä, että saisimme varmuuden oliko se todella Hän. Menin suihkuun, valmistauduin ja menin töihin. Olin töissä ”Chile Laboratories”-firmassa.
Pidin työstäni todella paljon. Nousin kyytiin bussipysäkiltä ja menin töihin. Kun nousin bussista, joku sanoi minulle heti, “Mitä sinä täällä teet? Ei sinun enää täällä kuuluisi olla.” Monessa tilanteessa muut sanoivat minulle saman asian. Uskomatonta siinä oli se, että he eivät olleet uudestisyntyneitä. Tämä oli se merkki, jonka Jumala antoi minulle. Merkin jälkeen päätin mennä työnantajani luo ja sanoa itseni irti. Sanoin hänelle: ”Minun täytyy lähteä firmasta, koska Jumala käski minun ottaa lopputilin.” Kun Herra käskee, meidän TÄYTYY totella. Pomoni oli huolissaan minusta ja kysyi: ”Mitä aiot tehdä? Mistä löytäisit yhtä hyvän työpaikan kuin tämä on?” Sanoin hänelle, että minun täytyi totella Jumalaa. He sitten järjestivät minulle suuren jäähyväisjuhlan, jossa oli kaksi tuhatta ihmistä mukana. Sen jälkeen keräsin kaikki tavarani ja menin takaisin kotiin. Kun tulin kotiin itkien, äitini oli jo odottamassa minua etukuistilla. Kerroin hänelle ottaneeni lopputilin, koska Herra oli vahvistanut uneni niiden ihmisten kautta. Äiti vastasi: ”Jos Herra puhui sinulle, niin tehköön Hän elämälläsi mitä parhaaksi näkee.”
Äiti ja minä menimme sisään ja puhuimme yömyöhään. Sitten sanoin hänelle, että minun oli mentävä nukkumaan, sillä Jumala tulisi sinä yönä puhumaan minulle unessa. Luulin, että Hän tulisi tekemään niin, mutta se ei mennytkään niin kuin minä olin ajatellut. Hän tulisi käsittelemään asiaa kanssani toisella tavalla. Kun menin makuuhuoneeseen ja riisuin, huone alkoi täristä. Ja minä aloin huutaa: ”Chilen Santiagoon iskee maanjäristys.” Yritin päästä pois makuuhuoneestani, mutta jokin näkymätön esti pääsyni ovesta. Pystyin näkemään äitini ja perheeni huoneen toisella puolella ja pyysin heitä auttamaan, mutta kukaan ei kuullut minua. Nyt tiedän, että se näkymätön oli Herran enkeli. Astuin taaksepäin ja menin vuoteelleni huutaen Jumalaa, rukoillen Häntä kertomaan, mistä oli kyse.
Silloin kuulin korvinkuultavan äänen puhuvan minulle. Pyhä Henki alkoi puhua minulle mitä kauneimmalla äänellä sanoen: ”Ricardo, nyt kun olet jättänyt työsi, haluan sinun menevän kirkkoon ja rukoilevan seitsemän tuntia päivässä joka päivä sekä oman elämäsi että minun seurakuntani puolesta.” Kun Herra lopetti puheensa, huone lakkasi tärisemästä. Kurotin käteni oviaukosta ja huomasin, että pystyin taas poistumaan huoneesta. Juoksin äitini luo ja huusin: ”Kuulin Pyhän Hengen äänen” ja samassa lähdin ulos ja huusin sitä pihalla. Jotkut ihmiset eivät usko, että Jumala yhä vieläkin puhuu ihmisille, mutta vakuutan sinulle, että se on totta, Hän todella puhuu! Jos Jumala puhui Aabrahamille, Hän voi puhua myös meille, Hänen tämän päivän seurakunnalleen.
Menin kirkkoon ja juttelin piispan kanssa ja sovimme avaavamme kirkon joka aamu kello 8, jotta saatoin mennä rukoilemaan ja näin totella Jumalan käskyä. Joka aamu menin kirkkoon ja rukoilin tunnin, kaksi, ja kolmannella tunnilla kun minulla ei ollut enää mitään rukoiltavaa kysyin Jumalalta: ”Herra, mitä muuta voin rukoilla? Minulla on neljä tuntia jäljellä!”
Silloin kuulin maanalaista jyrinää, joka alkoi kirkon takaoven luota. Tunsin kirkon heiluvan edestakaisin vasemmalta oikealle kuin se olisi ollut juovuksissa. Tämän heilumisen aikana Herra puhui minulle kuuluvasti, mutta ei samalla äänellä kuin aiemmin. Tällä kertaa Hänen äänessään oli auktoriteettia. Hän puhui surun äänellä. Hän sanoi: ”Ricardo, Ricardo, rukoile minun seurakuntani puolesta! Minun seurakuntani ei enää ole entisellään!! Minun seurakuntani maan päällä on muuttunut. Minun seurakuntani on menettänyt uskonsa. Minun seurakuntani ei usko minuun tai olemassaolooni! Kerro seurakunnalleni, että Minä Olen!! Esirukoile seurakuntani puolesta, sillä se ei enää itse rukoile tai paastoa!” Jyrinä loppui kun Hän lopetti puhumisen. Aloin esirukoilla ja kävellä edestakaisin kirkossa jäljellä olevan neljän tunnin ajan rukoillen, että Jumalan kansa heräisi.
Toisen esirukousviikon torstaina heräsin kovaan kipuun luissani ja nivelissäni, enkä halunnut nousta ylös. Äitini herätteli minua kirkkoon rukoilemaan, mutta valitin, että ruumiiseeni ja luihini koski. Hän suositteli, että rukoilisin sinä päivänä kotonani. Minä kuitenkin muistutin, että Jumala oli nimenomaan käskenyt minun mennä kirkkoon rukoilemaan. Hän siis auttoi minua pukeutumaan, ja vei minut kirkkoon. Sinä aamuna kirkossa oli monia ihmisiä rukoilemassa ja pyysin rukousta, koska ruumiiseeni koski. Sanoin heille olevani liian heikko rukoillakseni. He voitelivat minut ja rukoilivat kehoni puolesta ja otin vastaan yliluonnollista voimaa Jumalalta!! Halleluja! Aloin rukoilla ja askeltaa edestakaisin pyytäen Jumalalta armoa Chilen kansalle, perheille sekä huumeiden satuttamille ihmisille ja seurakunnalle.
Lopetin esirukouksen ja tulin myöhemmin samana iltana jumalanpalvelukseen. Piispan siunauksen jälkeen kohotin käteni, ja tunsin jonkun menevän ohitseni ja koskettavan selkääni. Kun tämä tapahtui, minusta lähti kaikki voima, ja putosin lattialle. Piispa kysyi, mikä minulla oli. Vastasin, etten tiennyt, minulla ei ollut voimia ja pystyin tuskin puhumaan. Silloin seurakunta tuli ympärilleni ja he alkoivat rukoilla kielillä ja huutaa. Sitten jotkut seurakuntalaiset näkivät enkelin, joka tuli sisään ja pyysi minua lähtemään ruumiistani. Piispa julisti: ”Sinä et lähde ruumiistasi!”. Kun hän sanoi tämän, enkeli lopetti viittoilun, että jättäisin ruumiini. Tiedäthän, että Herran enkelit kunnioittavat jokaista henkilöä, jolla on auktoriteetti Jeesuksessa.
Sitten piispa kysyi minulta, “Kuinka kauaksi aikaa enkeli haluaa ottaa sinut pois ruumiistasi?” Minä kysyin enkeliltä: ”Vietkö minut yhdeksi tunniksi? Kahdeksi? Kolmeksi tunniksi?” Enkeli vastasi, “Ei, olet poissa kahdeksan tuntia, sillä menet tapaamaan Jeesusta kolmanteen taivaaseen, koska Hän haluaa puhua sinulle.” Sitten enkeli sanoi minulle: ”Minä en ole se, joka saattaa sinut taivaaseen, koska minä olen sinun suojelusenkelisi, joka on suojellut sinua kaikkina elämäsi päivinä maan päällä. Kaksi enkeliä tulee taivaasta hakemaan sinut kolmanteen taivaaseen keskiyöllä.” Kerroin tämän piispalle ja hän päätti viedä minut toisen veljen autolla pastorin kotiin toiseen kerrokseen. Kun menin huoneeseen, kuulimme koiran haukkuvan ja ihmisten kirkuvan.
Kokemukseni jälkeen minulle kerrottiin, että kaksi miestä kirkkaissa, valkeissa ja hohtavissa viitoissa ilmestyivät keskelle tietä ja kävelivät sen talon ensimmäiseen kerrokseen ja tulivat ylös toiseen kerrokseen, missä minä olin. Nämä enkelit olivat kauniita. Niillä oli säihkyvät valkoiset hiukset, valkoisemmat kuin lumi ja silmät, jotka olivat kuin helmet. Heidän ihonsa oli pehmeä kuin vauvoilla ja kuitenkin heidän vartalonsa olivat lihaksikkaat kuin kehonrakentajalla. Nämä enkelit ovat voimakkaita!! Sanoin sitten piispalle, että nämä ovat ne enkelit, jotka lähetettiin hakemaan minua taivaaseen. Toinen niistä alkoi viittoilla minua lähtemään ruumiistani. Kun tämä tapahtui, luihini alkoi taas koskea. Niinpä veljet siinä lähelläni alkoivat hieroa kroppaani ja sanoivat, että minusta alkoi tulla jääkylmä. Seuraavaksi he kävivät hakemassa kannettavat lämpöpatterit lämmittääkseen ruumiini taas normaalilämpöön. Kun enkelit kutsuivat minua jättämään ruumiini, minä aloin tulla epätoivoiseksi ja siirtyilin kyljeltä toiselle. Aloin tuntea kuoleman ottavan ruumiini valtaansa ja huusin veljilleni Kristuksessa: ”Älkää haudatko minua, minä tulen takaisin!”
Jätin ruumiini, ja sitten hyppäsin sängylleni. Näin veljeni Kristuksessa koskettelevan ruumistani sanoen: ”Hän on mennyt, hän jätti ruumiinsa!” Mutta olin ihan siinä heidän vieressään sanoen heille: ”Minä olen tässä!” He eivät kuitenkaan voineet nähdä ruumistani, koska se oli häviämätön henkiruumis. Veljeni alkoivat kietoa ruumistani huopaan.
Toinen enkeleistä sanoi minulle: "On aika mennä, sillä Herra odottaa sinua!" Kumpikin enkeli tarttui minua käsivarresta ja nosti minut ylös taivaisiin ja kiisin ilmakehän läpi salaman nopeasti. Kerron tämän teille, vaikka ette uskoisi mitään tästä, minun Jeesus Kristukseni on olemassa ja elää ikuisesti!!
Myöhemmin, kun Herra käski minun palata ruumiiseeni, kerroin Hänelle: ”Kuka ihmeessä minua maan päällä uskoo, että sain olla kanssasi!! Kukaan ei usko tätä ilmestystä; kukaan ei usko, koska heillä ei ole uskoa! Uskonpuute maan päällä on valtava, kuka tätä kokemusta uskoo?” Herra vastasi: "Jotkut uskovat kertomuksesi, vain he, jotka kuuluvat minun todelliseen seurakuntaani uskovat sinua."
Kun sinä iltana jätin ruumiini ja lensin uskomatonta vauhtia Herraa tapaamaan, pystyin katsomaan alas ja näkemään maaplaneetan. Sitten ohitin kuun ihan vierestä, tämän ihanan kuun, joka valaisee yötaivaan maan päällä. Sitten, pystyin näkemään jättiläisauringon omin silmin; pystyin näkemään liekit, jotka räjähtävät auringosta ja lämmittävät maata. Jatkoimme eteenpäin ja näin monia tähtiä, kun ohitin niitä. Jumala salli minun nähdä auringon, kuun ja tähdet tarkoituksellisesti: se tarkoitus on, että kerron teille kaikille, että meidän Jumalamme on valtava universumin luoja!!! Hän ei ole mitenkään pieni!
Jatkoimme matkantekoa suurella nopeudella, kunnes tulimme paikkaan, jossa ei ollut enää tähtiä. Ei mitään luotua, vain pimeys. Saatoin katsoa alas ja nähdä kaikki tähdet alapuolellani. Aloin tuntea pelkoa ja kyselin enkeleiltä: ”Mihin te viette minua? Olkaa kilttejä ja viekää minut takaisin ruumiiseeni maan päällä!” Silloin he puristivat minua lujaa ja kumpainenkin kietoi toisen jalkansa minun jalkojeni ympärille ja he pitelivät minua. Minä aloin taipua jokseenkin sikiömäiseen asentoon vain siitä pelosta, jota tunsin. Enkelit sanoivat: ”Ole hiljaa! Me viemme sinua kolmanteen taivaaseen, jossa Jeesus odottaa sinua puhuakseen kanssasi!” Enkelit pysähtyivät ja tämän hetken aikana katsoin joka suuntaan, mutta en nähnyt mitään luotua, en tiennyt missä olin, mutta luulen sen olleen toinen taivas.
Sitten syleilin itseäni sikiöasennossa samalla, kun enkelit pitelivät minua ja yhtäkkiä tunsin ja kuulin pakokauhun aikaansaaman kauhean metelin yläpuoleltani. Enkelit puristivat minua ja sanoivat: ”Ricardo, älä pelkää, Jeesus on meidän kanssamme!” Kun he puhuivat, he sanoivat myös: ”Käännä kasvosi ylös ja katso yläpuolellesi!” Olin yllättynyt siitä mitä katselin, sillä siellä oli jonkinlaista liikettä, jotain olentoja. Toinen enkeleistä sanoi: ”Katso, me näytämme sinulle mitä sinä yläpuolellamme katselet!” Ja toinen enkeleistä viittasi kädellään toiselta puolelta toiselle ja valaisi koko taivaan yläpuolellamme, jotta näin mitä siellä oli. Kun taivas oli valaistu, siellä ei ollut mitään muuta kuin demoneja ja piruja kaikkialla. HERRA NUHTELI NIITÄ KAIKKIA JEESUKSEN NIMESSÄ!! Raamattu on totta!! Kaikki, mitä maan päällä tapahtuu, on kirjoitettu Ilmestyskirjaan. Jeesus tulee pian!! Kuinka voisin vakuuttaa teidät tästä, se on PIAN!! Kysyin enkeliltä: ”Mikä tämä paikka on?” Toinen niistä vastasi: ”Tämä on taivaan pimeyden valtakunta, jossa saatana ja hänen demoninsa asustavat.” Minä aloin sanoa: ”Sen vuoksi maan päällä on niin paljon pahuutta! Nämä demonit tulevat maan päälle tästä valtakunnasta ja aiheuttavat kaikenlaista tuhoa ja ilkeyttä ihmisrodulle. Maa on täynnä demoneja!” Niitä on miljoonia ja miljoonia, lukematon määrä.
Sitten enkelit alkoivat viittoilla minua katsomaan tarkemmin ja he näyttivät minulle näiden olentojen kasvoja, ja että monia näistä hirveistä olennoista on jo näytetty meille televisiossa. Nämä olennot olivat HIRVIÖMÄISIÄ!! Näin Thunderscatseja ja Power Rangerseja, sekä karikatyyreja piirrosfilmeistä kauhuelokuvista oikeassa elämässä. Kaikki näiden elokuvien ja piirrettyjen olennot ovat tehneet liiton paholaisen kanssa tuottaakseen näitä juttuja televisioon ja elokuviin!! Kaikki ne piirrokset tulevat siitä hengellisestä todellisuudesta, jonka minä koin. Miksi luulet, että nykyajan lapset ovat niin kapinallisia?? Siitä syystä, että nuo demonit menevät lapsiisi, kun he katsovat noita ohjelmia, jotka esittävät niitä. Siksi meidän täytyy oppia opettamaan lapsille, kuinka he voivat erottaa sen, mitä kannattaa tv:stä katsella. Enkeli kertoi minulle, että tämä kaikki on todellisuutta ja totuus. Kaikki nämä demonit ovat olemassa ja ihmiset tekevät sopimuksia paholaisen kanssa tuodakseen nämä demonit maan päälle. Nuo demonit alkoivat kirota minua, seurakuntaa, Isää ja Herraa Jeesusta sekä maata, sillä ne eivät kunnioita Jumalaa tai mitään Hänen luomaansa.
Sitten näin ilmielävänä peikon nimeltä Hugo, joka on suosittu piirroshahmo Chilessä. Hän oli kauhistuttava katsoa. Hän tuli lähelleni ja sanoi minulle: ”Me menemme maahan ja tapamme kaikki lapset!” Mistä luulet johtuvan, että lapset tappavat lapsia? Siksi, että jotkut heistä sanovat, että jotain tuli televisiosta ja se käski hänen tehdä sitä tai tätä. Nämä demonit istuttavat vihaa maan päälle, vapauttakoon ja puhdistakoon Herra Chilen!! Toinen enkeleistä sanoi minulle: ”Katso vielä!” Ja demonit sanoivat: ”Olemme yrittäneet tuhota seurakunnan, sillä kun me tapamme yhden, niin tuhannet nousevat hänen tilalleen!” Seurakunnan alusta saakka saatana on yrittänyt tuhota sitä, seurakuntaa, joka saarnaa todellista Ilosanomaa ja tekee Jumalan työtä, mutta se ei voi, koska Herra Jeesus suojaa meitä! Kunnia Jumalalle! Sitten demonit sanoivat: ”Tehdään jotain uutta, mennään seurakuntiin sisälle, sillä siellä on monia, jotka kuuluvat meille! Me aiomme käyttää niitä ihmisiä levittämään juoruja ja hajaannusta seurakunnan sisällä. Me saamme seurakunnat putoamaan juorujen tähden ja Pyhä Henki tulee olemaan murheellinen, ja lähtemään seurakunnasta.” Paholainen menee kaikkialle pyrkien tuhoamaan jokaisen, joka rakastaa Jumalan oikeutta. Aivan kuin tässä raamatunjakeessa:
1. Piet. 5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
En halunnut nähdä enempää, mutta enkeli käski minun jatkaa tapahtumien katselemista. Näin demonien pakenevan joka puolelle, kun yksittäinen kirkas, loistava tähti lähestyi. Kun se tuli lähemmäs, se toi mukanaan paljon ylistystä ja palvontaa Herralle. Tuo tähti ei ollut tähti, vaan siinä oli miljoonia enkeleitä, jotka ratsastivat valkoisilla hevosilla ja ylistivät Herraa!! Ne huusivat: ”Pyhä, Pyhä, Pyhä on Hän, joka elää iankaikkisesti! Herra on Alfa ja Omega, Alku ja Loppu, ja kaikki, joissa henki on, ylistäköön Herraa!” Sitten näin suuren taistelun, enkä sen jälkeen nähnyt enää demoneja. ”Älä pelkää enää, sillä meidän kanssamme on enemmän enkeleitä kuin vihollisen puolella!”
Sitten, matkan päässä näin taivaallisen kaupungin ja näin valkoisissa vaatteissa valkoisella hevosella ratsastavan hahmon. Kun olento lähestyi minua, enkelit eivät lakanneet ylistämästä Jumalan nimeä ja korottamasta Häntä. Tämä henkilö tuli noin neljän metrin päähän minusta. Hän oli kaunis, jopa kauniimpi kuin muut enkelit. Odotin hänen puhuvan minulle, mutta se, mitä hän teki oli, että hän katsoi minuun pienen hetken ja huusi: ”Minä olen! Minä olen arkkienkeli Mikael, joka on vastuussa sinun suojelemisestasi ja maan seurakunnan suojelemisesta!” Minä kohtasin arkkienkeli Mikaelin kasvotusten, ja hän oli uljas olento! Hän kääntyi sivulleen ja osoitti minulle tien, josta menisin sisään taivaalliseen kaupunkiin. Hän sanoi: ”Käy sisään! Herra Jeesus odottaa sinua!” Kävelin tietä pitkin kaupunkiin ja kun kuljin, enkelit huusivat ja ylistivät Herraa. Minä itkin ja itkin, kun katselin kaupunkia.
Kaupunki oli tehty puhtaasta, läpinäkyvästä kullasta ja ovet ja sisäänkäynnit oli tehty helmistä. Lattiat näyttivät kristallilta. En ollut koskaan nähnyt mitään tämän kaltaista maan päällä, eikä ihmisolento kykenisi sellaista tekemäänkään. Arkkitehti oli meidän Herramme ja universumin Jumala. Olin kaupungin ulkopuolella ja sisäänkäynnin ovet olivat kokonaan auki. Ja ne ovet ovat vieläkin avoinna. Saatoin nähdä sisäpuolelle ja seinillä oli rubiineja ja safiireja ja helmiä, jotka loistivat. Ja siellä kaupungissa oli miljoonia ja taas miljoonia ääniä, jotka ylistivät Jumalaa! Vapisin kaupungin ulkopuolella kuunnellessani sitä. Kuulin yksittäisen äänen, joka ravisteli taivaita ja tuon äänen takaa kuuluivat miljoonat ja miljoonat Jumalaa ylistävät äänet, jotka sanoivat ”Pyhä, Pyhä, Pyhä on Jumalan Karitsa ja Isä, jolle kuuluu kirkkaus ja kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen, AAMEN!” Tuo mahtava ääni huusi: ”OLE PYHÄ, SILLÄ MINÄ OLEN PYHÄ! VAIN PYHÄT ASTUVAT TÄHÄN PAIKKAAN! SILLÄ ILMAN PYHITYSTÄ KUKAAN EI NÄE HERRAA.” Ilman pyhitystä kukaan ei näe Häntä.
Ääni sanoi: ”Tule sisään”, ja minä astuin sisään kaupunkiin. Ja näin ihmeellisen valtaistuimen, joka virtasi tulessa. Ja kun tuli tuli valtaistuimesta, minä kiinnitin huomiotani ja näin Jeesuksen, kuningasten Kuninkaan ja herrain Herran! Heittäydyin Hänen jalkoihinsa, minussa ei ollut yhtään voimaa. Hän ojensi kätensä liekistä ja sanoi: ”Nouse jaloillesi!” Keräsin voimia ja nousin ylös. Aloin heti kosketella Hänen jalkojaan ja käsivarsiaan ja kehoaan. Kun näin Hänen kasvonsa, Hänen olemuksensa ei ollut mitään sellaista, joksi taiteilijat ovat Hänet maalauksissa esittäneet! Monet tekevät puujumalia ja muita kuvia! Mutta haluan kertoa teille veljet ja sisaret, että Jeesus ei näyttänyt noilta kuvilta. Hän oli hyvin lihaksikas Jumala! Hän ei ole keskinkertainen Jumala, Hän on täynnä voimaa!!! Hän sanoi: ”Minä en ole kalkista tai puusta tehty Jumala, Minä olen elävä Jumala, joka on olemassa!” Hän jatkoi: ”Kerro seurakunnalleni maan päällä, että Minä olen todellinen! Minä todella elän ja olen olemassa! Kerro kansalleni, että taivas on totta ja että Minä odotan heitä!”
Hän sanoi minulle: ”Tule, käy kanssani ja Minä näytän sinulle jotain mahtavaa.” Katsoimme alas ja näimme maapallon ja kaikki mitä oli tehty sen ylle. Jeesus sanoi: ”Voin nähdä kaiken, mitä seurakuntani tekee!" Hän tietää kaiken, mitä me teemme ja pystyin näkemään monet teistä taivaasta käsin. Jeesus sanoi minulle: ”Katso minun seurakuntaani!” ja minä näin veljen veljeään vasten ja seurakunnan seurakuntaa vasten. Silloin Jeesus sanoi minulle: ”Minun seurakuntani on menettänyt uskonsa, he eivät halua uskoa minuun, pahuus on moninkertaistunut maan päällä, eivätkä ihmiset halua uskoa, että Minä olen olemassa. Kerro kansalleni, että aion tehdä maan päällä jotain mahtavaa! Seurakuntani on luopiotilassa sen sijaan, että se kasvaisi.” Herra alkoi itkeä seurakuntansa puolesta ja Hän sanoi: ”Tämä seurakunta ei ole minun seurakuntani!” Minä sanoin: ”Herra, älä puhu noin! Tietenkin me olemme sinun seurakuntasi.” Herra vastasi minulle: ”Ei, minun seurakuntani kulkee ihmeellisessä voimassa ja merkeissä ja ihmeissä! Minun seurakuntani on pienentynyt! Joka tapauksessa, kerro heille, että tulen takaisin nostamaan heidät jälleen!”
Hän käski minun jatkaa matkaa kanssaan, ja menimme jostain ovesta ja maa oli tehty puhtaasta kullasta. Aloin juoksennella edestakaisin kultakatua noukkien kultapölyä ja sirotellen sitä ruumiilleni. Sitten Herra pyysi minua tulemaan takaisin kertomaan teille, että taivaassa kadut ovat kultaa. ”Kaikki tämä kuuluu kansalleni”, Herra sanoi. ”Mutta seurakunnassani on monia varkaita, jotka varastavat minun kymmenykseni ja uhrini! Kerro kansalleni, että yksikään varas ei tule sisään taivasten valtakuntaan! Meidän täytyy oikaista elämämme Herran tähden. Sitten näimme hyvin pitkän pöydän, jossa oli miljoonittain ihmisiä ja runsaasti ruokaa ja virvokkeita. Siellä oli myös monia kruunuja ja kristallipikareita, joista ihmiset saattoivat juoda. Herra sanoi: ”Ricardo, kaikki tämä on valmistettu minun kansaani varten!” Tämä pöytä oli valmistettu Karitsan häitä varten.
On eräs sisar Kristuksessa, joka myös vietiin taivaaseen, ja hän oli nähnyt enkelien kulkevan edestakaisin valmistaen hääateriaa! Kysyin Herralta: ”Miksi se sisar näki enkelien valmistavan täällä asioita, mutta minä en näe mitään valmisteluja olevan meneillään?” Herra vastasi: ”Siksi, että kaikki valmistelut on jo tehty!” Siellä on kruunu jokaiselle, joka on totellut ja palvellut Herraa. Sanoin sitten: ”Herra, milloin Sinä sitten tulet takaisin, jos kaikki järjestelyt on tehty? Kuinka kauan aikaa vielä? Näytä minulle kello, kuinka paljon aikaa on jäljellä taivaallisessa kellossa?” Monet ihmiset ovat nähneet unta kellosta, joka näyttää melkein puoltayötä kun Herran oletetaan palaavan. Kysyin: ”Herra, milloin kello lyö puolenyön? Onko vielä minuutti? Viisi minuuttia?” Jeesus tutki kasvojani hetken, sitten Hän vastasi: ”Ricardo, taivaassa ei ole enää kelloa!” Minä vastasin: ”No Herra, jos enää ei ole aikaa, niin miksi et ole jo palannut?” Jeesus kohotti kätensä ja mallasi peukalollaan ja etusormellaan kuin jotakin hyvin pientä, ja sanoi: ”Kaikki aika, joka on jäljellä, on yksinkertaisesti Isän armoa niitä kohtaan, jotka ovat langenneet. Isä tarjoaa heille ajan katumukseen ja ensimmäisten tekojen tekemiseen.” Ja kansojen Herra ei ole palannut, koska Hän on antanut meille kaikille pienen mahdollisuuden katumukseen ja sitä aikaa kutsutaan ”Isän armon ajaksi”. Jeesus tulee millä hetkellä hyvänsä, meidän täytyy alkaa etsiä Häntä kaikesta sydämestämme ja paastota ja rukoilla ja tehdä niitä ensimmäisiä tekoja. Olen melkein lopussa. Jeesus toisti: ”Olemme Jumalan armon ajassa!”
Sitten oikealle puolellemme ilmestyi enkeli, joka huusi: ”Aika on koittanut! Aika on loppunut. Kaikki valmistelut on tehty! Jeesus ottaa vastaan morsiamensa!” Herra tulee ja kaikki Kirjoitusten merkit tulevat täyttymään! Filmeistä näkee, että jotakin katastrofaalista on tulossa. Tiedemiehet tietävät, että jotakin suurta tulee tapahtumaan, mutta he eivät tiedä, mitä se voisi olla! Mutta me, seurakunta, tiedämme, että Jeesus tulee pian! Kun enkeli lopetti huutamisen, niin kaikki miljoonat enkelit alkoivat hyppiä ja iloita, että morsian vihdoinkin palaa taivaaseen. Minä jatkoin kyselemistäni: ”Mitä tapahtuu?” mutta kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, he kaikki iloitsivat hyvistä uutisista. Niimpä minäkin sitten liityin enkeleihin, ja aloin ylistää Jeesuksen nimeä! Sillä hetkellä, kun kohotin käsivarteni, tunsin jonkun nostavan minut pois taivaasta ja lähettävän minut alas valtavalla vauhdilla.
Juuri tällä hetkellä enkelit iloitsevat, että morsian on palaamassa. Tulin takaisin maan päälle suoraan seurakunnan saarnatuoliin, jossa minulla oli tapana rukoilla joka päivä. Aikaa on niin vähän!! Jos et halua uskoa minua, niin älä usko. Mutta Hän on tulossa, ja se tapahtuu ikuisuuteen lähtemisen tähden. Jumalan ihmiset eivät halua uskoa ylöstempaukseen. Olkaa kilttejä ja herätkää, Jumalan tähden, herätkää totuuteen!! (Ricardo huutaa.)
Herra oli täällä vieressäni ja Hän sanoi minulle: ”Ricardo, tältä ylöstempaus näyttäisi, jos se tapahtuisi juuri nyt!” Silloin näin koko maapallon ja kalliin, ihanan Pyhän Hengen, joka antaa meille rauhan ja ilon, lähtevän maapallolta. Sitten näin höyryä nousevan kirkkoon ja se ympäröi minutkin ja kysyin Herralta: ”Mitä tämä on ?” Hän vastasi: ”Tämä on se, mitä Minä kutsun ylöstempaukseksi.” Näin ihmisten rikkovan kirkkojen ovia haluten tulla sisään, ja huutavan: ”Missä lapseni ovat? He kaikki ovat kadonneet!” Kaikki maapallon lapset olivat menneet, koska Jumala ei jätä yhtään ainutta jälkeen. Ensimmäinen, joka ehti kirkkoon, oli kuoronjohtaja, joka huusi: ”Missä seurakunta on! Minä olen jäänyt! Minä jäin! Minä jäin!” Kuoronjohtajan jälkeen näin muita pastoreita ja veljiä ja sisaria ja seurakunnan johtajan itkevän: ”Minut jätettiin!” Monet vanhemmat ja puolisot etsivät rakkaitaan ja ihmiset kirkossa vastasivat: ”Sinun rakkaasi eivät ole täällä! Herra otti heidät.” Sitten nuo ihmiset itkisivät: ”Sittenhän se kaikki oli totta, Jeesus tuli ja otti morsiamensa!”
Ihmiset nyyhkyttivät ja valittivat toivoen, että olisivat uskoneet Jeesukseen Kristukseen. Jokainen, joka ei usko Jeesukseen Messiaana, on kadotettu! Näin monien ihmisten ja pastorien itkevän ja ihmiset alkoivat vaatia pastoreilta: ”Miksi ette saarnanneet totuutta, miksi ette opettaneet pyhyydestä ja varoittaneet minua tästä kaikesta? On täysin teidän syytänne, että minut jätettiin jälkeen!” Monet jäävät jälkeen, koska he eivät elä pyhitettyinä. Meidän täytyy saarnata todellista pyhyyttä ja opettaa ihmisiä todella katumaan! Näin, kuinka ihmiset löisivät pastoreita ja repisivät heidät riekaleiksi, ja vetäisivät heitä hiuksista. Pastorit itkisivät ja rukoilisivat ihmisiä lopettamaan. Ihmiset eivät lopettaisi, koska he olisivat demonien vaivaamia.
Tulee olemaan kokonaisia seurakuntia, jotka jätetään jälkeen. Näin veljen, joka yritti repiä omaa silmäänsä ulos silkasta surusta. Ja ihmiset löivät päätään lattioita ja seiniä vasten, koska he eivät voineet ymmärtää, että Jeesus oli ainoa vastaus. Koska ihmiset halusivat jatkaa synnissä ja pahuudessa, ja elää elämäänsä niin kuin halusivat. Ihmiset viiltelisivät itseään ja hakkaisivat päätään kunnes voisit nähdä heidän kallonsa murtuvan ja he vajoaisivat maahan. Näin veren virtaavan vapaasti kirkossa ihmisistä, jotka vahingoittivat itseään. Sitten näin nuoria huutamassa Jumalan puoleen: ”Herra ole kiltti, ota minut!” Silloin oli liian myöhäistä. Jeesus oli jo tullut ja noutanut seurakuntansa. Vajosin maahan, sillä näin vielä useita kauheita asioita.
Jeesus sanoi minulle: ”Suuren koettelemuksen aikana tulee ennenkuulumattomia vaikeuksia. Minä kysyin: ”Miksi ihmiset hyppivät takaisin satutettuaan itseään niin pahasti?” Herra Jeesus vastasi: ”Koska tällä kertaa ihmiset haluavat kuolla, mutta he eivät löydä kuolemaa. Kuolema on paennut maan päältä. Minä kysyin Herralta: ”Miksi kaikki nämä pastorit ja ihmiset jäivät jälkeen?” Ja Herra sanoi: ”Koska Minä tunnen heidät. Minä tunnen heidän sydämensä.” Jumala tuntee meidät. Hän tuntee meidän jokaisen sydämen. Minä lysähdin maahan, melkein pyörryin. Jeesus sanoi: ”Halusin näyttää tämän sinulle, jotta voisit varoittaa minun seurakuntaani ja antaa heille toivoa. Kerro heille, että jos ihmiset katuvat nyt, Minä annan heille anteeksi, kun vielä on aikaa. Minä teen suurta maan päällä.”linkin otsikko
Olkaa kilttejä ja avatkaa silmänne. Chilen evankelinen seurakunta kasvaa. ”Kerro minun kansalleni, että jos he pyytävät anteeksiantoa, Minä annan sen heille.” Sitten näin toisen ilmestyksen ja näin tulen, joka peitti koko taivaan. Jeesus kysyi: ”Näitkö sen? Tuo tuli, jonka näet maan yllä, on tuli Chilen valtion yllä. Sillä Chile tulee kuulumaan Kristukselle! Jumala tulee muuttamaan Chilen!” Sitten näin tulen liikkuvan ja tahtovan tulla Chilen ylle ja Jeesus sanoi: ”Minun Isäni silmät ovat Chilen yllä.” Kun tuli lankesi Chilen ylle, muut maat näkivät, että Jumala liikkui siellä. Seurakunta ympäri maailman iloitsi, koska Jumala liikehti Chilessä. Herra vei minut ilmestyksessä paikkaan nimeltä ”Paseo Humada” ja näytti minulle ihmisiä, jotka olivat runneltuja ja rampoja. Sitten näin todellisten uskovien rukoilevan jalattomien rampojen puolesta ja käskevän raajoja kasvamaan. Raajat tottelivat ja kasvoivat heidän silmiensä edessä. Ihmiset, joilla ei ollut käsivarsia, saivat hetkessä uudet käsivarret. Tänä aikana Herra tulee näyttämään luovia ihmeitä. Kirkoissa ihmiset paranevat. Tänä päivänä kuolleita herätetään ja Jumala käyttää sinua Chilessä tekemään samanlaisia ihmeitä kuin apostolit tekivät Raamatussa.
Tämä on se koko ilmestys, jonka Jumala antoi minulle. Hän tulee pian. Maranatha! Aamen!
- Lisää vastaavaa pöpihöpiä löytyy sivustolta "www.7FLAMES.fi"