Houre on sitä, kun joku muutoin henkevä ja pohdiskeleva persoona muuttuu henkisesti turskaaksi. Houreita saavat eivät ole hulluja, vaan houkkia. Ainakin jos hän kertoo niistä. Muutoin hän vaikuttaa ulkopuolisista aivan normaalilta ihmiseltä.

Houreita saa, jos mieli on niin laajentunut että se ei enää ole missään tekemisissä muutoin meitä rajoittavan todellisuuden kanssa. Apuvälineinä tähän voi käyttää huumeita, kuten sieniä, LSDtä tai vastaavia. Ne ovat helpompia, kuin se toinen tapa, joka vaatii kymmenen vuotta meditaatiota ja tarkkaa, tavallisimmin uskonnollissävytteistä, pohdiskelua.

Kun houreita saanut henkilö saapuu paikalle, rento juttelu muuttuu usein äkillisesti syvälliseksi, filosofiseksi -ja usein kiivassävyiseksi väittelyksi. Tyypillisiä aiheita ovat pahan olemus, moraali sekä CMX:än sanoitukset. Houkka yleensä vielä kaikesta filosofisuudestaan kieltäytyy julkisesti koskemasta alkoholiin tai psyykenlääkkeisiin, koska ne sumentavat hänen näkemystään. Sen jälkeen hän voi tehdä jotain kummallista, kuten levitoida asiakkaiden edessä.

Kun ihminen näkee houreita ja saavuttaa houkan tilan, hän hyppääajatuksenvirtaan. Hänen pikainen poisnukkumisensa voi aikaansaada epäselvyyksiä siitä, oliko hän eläessään vain hullu, vai oliko hän jonkinlainen pyhimys.

Uskonnolliset ihmiset luokittelevat houkat pyhimyksiksi ja houreet ilmestyksiksi. Lähes kaikilla uskonnoilla onkin omat houkan houreensa perustanaan. Ateistiset taas luokittelevat heidät hulluiksi, ja houreet typeriksi hallusinaatioiksi. Kaikki ovat tietysti väärässä. Eikä tätä artikkeliakaan kirjoitettu.

Houreita nähneitäMuokkaa

  • Jeanne D'Arc - Nainen joka vietti aikaa miehenä. Maalainen jonka nimi kuulostaa aateliselta. Puhui kuulemma Jumalille.
  • Sid Wilson - kuuluisin siitä, että on ensimmäinen henkilö, joka Wikipediassa tulee vastaan kun hakee sanalla "hallusinaatio".
  • Peelo - Niin kuuluisa että perusteluja ei tarvita.
MediaWiki spam blocked by CleanTalk.