Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.

”Mikään uhkaus ei ole oikeasti uhkaus, jos se esitetään ironisella äänensävyllä”

~Pasi "Pommi" Jussilainen

”Ironia, jota imbesillit pitävät älykkyyden merkkinä, kumpuaa tietämättömyydestä sekä haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä empatiaan. Se on rikos.”

~Timo Hännikäinen

”Mitä on ironia? Sitä että ensin haluaa tukea kristillisiä arvoja ja pyhittää lepopäivän lainsäädännöllä. Jonka seurauksena lähikaupat ovat kiinni mutta thaihierontapaikat ja baarit ovat auki. Ja tämän pohjalta ihmiset sitten joutuvat muuttamaan suunnitelmiaan ja tekemään vapaanviettosuunnittelunsa.”

~NPOV

Ironia, eli epäsuora iva tai rautaisuus, on huumorin laji. Pääsääntönä on, että itse harrastetaan ironiaa ja muut, etenkin vastustajasi, ainoastaan solvaavat.

ItseironiaMuokkaa

Itseen kohdistuvaa ivaa kutsutaan itseironiaksi - paitsi jos itseen kohdistuvaa ivaa harrastaakin joku muu. Itseironia on hyvä keino livahtaa pälkähästä. Kun harrastat itseironiaa, ei kukaan enää voi haukkua sinua tai saattaa sinua naurunalaiseksi. Jostain syystä tätä kiemurtelua ei katsota pahaksi, eikä itseironiaa harrastava mitenkään voi saattaa itseään naurunalaiseksi. Päinvastoin, häntä pidetään hauskana ja mukavana olentona.

Brittiläistä itseironiaa ilmentää juurikin antaa taisteluristeilijälle nimeksi HMS Invincible (suomeksi "Voittamaton") ja sitten todeta, miten se räjähtää kappaleiksi ja uppoaa kesken taistelua.

Lajin harrastaminenMuokkaa

”Chatfield, meidän kirotuissa laivoissamme tuntuu olevan tänään jotain vikaa”

~Amiraali David Beatty HMS Invinciblen räjähdettyä Skagerrakin taistelussa 1916

Kun itse sovelletaan ironiaa, on se huumorin alalaji. Sen tavoite ei ole olla yksinomaan hauska tapa osoittaa vastustajasi olevan väärässä. Ironian päätarkoituksena on olla peitetty hyökkäys, johon vastaaminen on mahdotonta, koska ironiaan vastaaminen tarkoittaa huumorintajuttomaksi leimautumista. Sana "vitsi, vitsi" muuttaa minkä tahansa loukkauksen ironiaksi – paitsi jos vastustajasi käyttävät sitä, mikä toki on mahdotonta sillä hehän vain solvaavat.

Ironia on subjektiivinen ilmaisumuoto, jossa todellinen merkitys ja käytetyt sanat muodostavat ns."vittuilun". Ironiaan sisältyy ajatus siitä, että asiat eivät ole sitä miltä vastustajasi väittää niiden näyttävän tai olevan. Ironia on tyypillisesti tilannesidonnaista, eikä ironia sen vuoksi paljastu, ellei ymmärrä asiayhteyttä: sanojen (esimerkiksi "vitsi, vitsi") merkityssisällön ymmärtäminen on siis välttämätöntä.

Poikkeus, joka tekee säännöstä säännön, sääntöön ilmenee silloin kun solvaamista harrastaa televisioyhtiö, koomikko, hompanssi tai lehtimies. Silloin se on laskettava aina ironiaksi. Jos joku yllämainituista tahoista solvaa sinua, sinun tuleekin siksi ottaa se ironiana ja nauraa sille ja pyytää lisää. Muutoin leimautuisit huumorintajuttomaksi - jonka jälkeen kukaan ei enää ota ironiaasi ironiana vaan solvauksena. (Sen ne tosin tekevät muutenkin, ellet sitten ole koomikko, lehtimies tai televisioyhtiö, jotka taas eivät voi leimautua huumorintajuttomiksi. Korkeintaan asiallisiksi.)

Tunnettuja käyttäjiäMuokkaa

Katso myösMuokkaa

MediaWiki spam blocked by CleanTalk.