Jiri Keronen

Jiri Keronen (s. 13. lokakuuta 1984) on oululainen poliitikko (Poninhäntäpuolue 2009–2011, Piraattipuolue ~2013–2015, perussuomalaiset 2019–, Espoon valtuutettu 2021–). Keronen kuuluu oikeistopopulistiskenessä maltillisimpaan, liberalistiseen laitaan eli ns. sananvapauttajiin, mutta onnistuu silti olemaan persunmielisen suuntauksen eräitä huonoimpia ihmisiä[2]. Hänestä olisi kuitenkin voinut tulla kohtalainen edgy MoonTV-juontaja vuonna 2000. Maltillisuus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että laajan sananvapauden kannattaminen[3] ei ole pelkkä kyyninen veruke ”rättipäät ei ole kun raiskaajia kaikki ja polttopulloille alkais olla tarvetta” -pohdintojen oikeuttamiseen samalla kun haaveillaan epäisänmaallisten äänten rankaisusta saunan takana, että somalin kanssa voi olla frendi, ihmisrodut ovat mielivaltaisesti määriteltyjä fiktioita,[4] thaimaalaisten naisten maahanmuutto on plussan puolelle jäävää maahanmuuttoa (”Lisäksi naisten määrän kasvattaminen meinaa, että on useampia kohtuja kantamassa lisää jengiä tähän maailmaan”)[5] ja ”väestönvaihto” todellinen, mutta eri ilmiö.[6][7]

Jiri Keronen. Jos se näyttää kerjäävän ja ansaitsevan turpiinsa nyt, odotahan kun luet artikkelin.

”Ei tietenkään pidä paikkaansa. Jos kikkeli on ollut suomalaisen miehen kikkeli, silloin sieltä kohdustaa tulee puoliksi suomalainen. – – Ei sekään suomalaisia siittiöitä ammu, mutta jos Junes ja Tiina lisääntyisivät keskenään, olisi lapsi silti osaksi suomalainen.”

~Keronen haastaa tiukkoja rotunationalisteja[1]

Keronen tunnetaan kyrvän heiluttamisesta Ylilaudalla vaalirahoitusta vastaan.[8] Twitterissä hän on kertonut usein pro bono peniksestään, jonka näkemistä aamukusella ehjänä pitää miehisen elämänsä kohokohtana.[9] Keronen on myös julkaissut sarastuslaisten Kiuas-kustantamolla teoksen Pekka Siitoin teoriassa ja käytännössä (2020)[10], joka sisältää muun muassa ”ohjeet kiljun tekemiseen, puolueen perustamiseen ja mustan messun pitämiseen”.[11] Kerosen mukaan miesten suurempi itsemurha- ja työtapaturmakuolleisuus johtuvat miehisistä hyveistä, kuten paremmasta itsemurhasuunnittelusta, eikä niitä sitä paitsi voisi muuttaa, koska ne seuraavat biologiasta.[12][13][14] Jiri Kerosen mukaan valtion pitäisi pystyä paremmin suojelemaan ihmisiä Jiri Keroselta: vuoden 2020 todistusvalintauudistusta hän kritisoi siitä, että hän pääsi sisään pelkällä todistuksella vieden samalla paikan joltakin motivoituneelta, joka luki kokeisiinkin. ”Ihan puhtaasti läpällä ja kännissä. Siis kirjaimellisesti keksin päissäni vitsillä hakea, kun tuo uudistus tuntui niin typerältä.”[15] Viikonloppuisin Keronen fabuloi hätänumeroon demonstraatiomielessä, kun lol mikä järki maksuttomassa.

Keronen kulkee kannoissaan sitä maagista rajaa, jolla on vaikea sanoa kusettaako hän tietoisesti vai uskooko itsekin juttujaan turpeaan itsevarmuuteensa laiskasti tukeutuen. Rationaalisuutta korostavalta tyypiltä ensimmäinen olisi röyhkeää, jälkimmäinen taas suht noloa. Hieno esimerkki tästä on blogikirjoitus Sininen tulevaisuus on ääriliike, Jussi Halla-aho ei ole (20.6.2017).[16] Jussi Halla-ahon noustua perussuomalaisten johtajaksi kesällä 2017 muut hallituspuolueet eivät enää olleet halukkaita yhteistyöhön, ja Soinin porukka erosi säilyttääkseen valtansa. Keronen kävi debunkkaamaan Sinisen tulevaisuuden maltillisempaa brändiä tavalla, joka ansaitsee tulla lainatuksi:

Sampo Terhoa pidetään jonain helvetin tolkun miehenä, vaikka hän on ihan aktuaalisesti kirjoitellut rotujuttuja ja jakanut ihmiskunnan eri rotuihin humanistin luonnontieteellisellä ammattitaidolla. Hänen mukaansa myös rotujen selviäminen on itseisarvo. Kyse ei siis ole mistään käyttäytymisen tai kulttuurien kritisoimisesta, vaan juuri siitä ROtu-Opista sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos tätä vertaa vaikka Halla-ahoon, niin huomaa välittömästi, kumpi näistä kavereista on maltillisempi.

Halla-aholla puolestaan ainoa biologiaa mitenkään olennaisemmin käsittelevä kirjoituksensa sanoi, että vaikka ihmiset olisivat jaettavissa erilaisiin geneettisiin klustereihin tai "rotuihin", nämä tilastolliset erot eivät ole merkittäviä yksilön kohdalla. Eli Sampo siis rotuilee ja Jussi kertoo kylmällä logiikalla, miten yleistäminen on tyhmää. Sitten jengin mielestä Sampo on tolkun mies ja Jussi on rotutohtori.

(– –)

Ja tämä paska on teidän mielestä "maltillista" ja "sovittelevaa"? Jengi, joka perustaa politiikkansa valehtelulle, tieteelliselle kädettömyydelle ja Jumalalle ja ihan törkeästi sekoittaa uskontoa ja politiikkaa on jollain ihmeellisellä logiikalla maltillista samaan aikaan, kun hiljainen ja argumentoiva ateisti on joku helvetin vaarallinen ääriliike. Mikäli olisin rohkeampi, annostelisin välittömästi päähäni 9-millimetrisen Buranan suoraan aivolohkojen läpi, koska tämä helvetin farssi on osoittanut, että ihmiskunta on aivan liian vastenmielinen asia, että sille voisi suoda mitään muuta kuin armokuoleman ja unohduksen.

Kerosen toistuva törmäyskurssi todellisuuden kanssa. Aina joutuu yllättymään, että muut ihmiset saattavat joskus tarkoittaa mitä sanovat.[17]

Maininta Terhon rotukirjoituksista pitää kutinsa,[18] kuten muukin kirjoituksessa kritikoitu Sinisen tulevaisuuden jäsenistön häröily, mutta Keroselta jää mainitsematta, että Halla-aho on blogissaan selittänyt Afrikan sosialipoliittiset katastrofit ”negridisen rodun” alhaisella älykkyysosamäärällä[19] ja suositellut kirjaa nimeltä Why Race Matters esim. näin: ”Mustien loismainen käytös tarvitsee yhteistyöhaluisen isännän”.[20] Ei voida tietää, onko Jiri koskaan jaksanut lukea esikuvansa blogia. Raajat ovat ehkä auki, mutta rajoja idiootti-Jirin, itsepetos-Jirin ja valehtelija-Jirin välillä on vaikea sulkea. Keronen, jonka mukaan ”Halla-aho on esimerkki siitä, mitä ihminen voi olla parhaimmillaan”[21], ihmettelee, miten Halla-ahon vastustajat voivat luulla tästä kannattajien keskuudesssa käytettyä ”Mestari”-nimitystä vilpittömäksi, mikä herättää kysymyksen, onko Keronen koskaan käynyt Hommaforumilla.[22][17] Ei ole tainnut koskaan ristetä mielessä, että vaikka itse on puhkikyyninen liuhuparta joka tarkastelee koko maailmaa kuin aamuneljältä sokellettua laskuhumalaista vitsiä, niin kaikki ei ehkä olekaan samanlaisia.

Kerosen sananvapausaktivismi on semmoista, että joku aktivisti on tiedottanut kriittisesti äärioikeistolaisen lopunaikain sotapsykoosin QAnon-salaliittoteorioista ja yleisvaarallisesta koronapandemiaa koskevasta disinformaatiosta ja saanut YouTuben estämään heikäläisten jonkun videon, jolloin tätä aktivistia on syytä vastamaalittaa ”liki sosiopaattisella tunnekuolleisuudella” niin kauan kuin ko. ”apinan muotoinen peräreikä” toimii kirjaimellisesti kuin NSDAP olisi toiminut 1930-luvulla, jos sillä ei olisi ollut valtaa.[23] Näistä asemista päädytään sitten yhä uudelleen luonnehäiriöisten ikimurkkujen ja säädyllisten jeesustelijoiden välillä loksuttamaan siitä, kuka maalitti ketä, Kerosen solvauksista voisi tehdä rikosilmoituksen, onko se oikeastaan tavallaan velvollisuuskin,[24] rasisti- ja kulkutautiarmadan uhri tässä selkeesti on nimitelty valkoinen julkkisaktivisti, mikään täyty voiko vassarit edes tajuta Suomen lakia, no kuule tästähän on tuore ennakkotapaus, kun Junesta natsipelleksi kutsuttiin ja toimittaja tuomittiin,[25] vaikka just sitä tuomiota protestoimme kaikki absurdina häirikön mutta siis öö.[26] Tämä kaikki on hyvin rehellistä ja tärkeää, ja Kerosen mielestä Suomen tärkeimmät toisinajattelijat ovat Päivi Räsänen ja Laura Huhtasaari, eivät siksi että militantti ateisti[27] Keronenkaan pitäisi heidän sanomisiaan oikeina tai rehellisinä, vaan koska heitä valtavirta paheksuu ja Räsäselle sananvapaustuomiotakin kristillisfundamentalistisesta homofobiasta tulossa ja noin. He ovat punk.[28] Ja kun kulttuurisotaa tarpeeksi väännetään, nihilistinen kikkelinheiluttajalibertaarikin taipuu suojelemaan lapsia *checks notes* perhosilta vatsassa, koska ei perkele, johdonmukaisuudella sinä et tuu juhlimaan tässä hommassa.

Johnny Deppin lastenelokuville runkkaava Kerosen raakavedos tunnetaan nimellä Tommi O. Pälve.

Katso myösMuokkaa

Muita oululaisia ongelmiaMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. https://twitter.com/keronen/status/1371002217025667072
  2. tyypillinen Kerosen kännihupailu, suoraselkäinen anteeksipyyntö, ebin :DDD
  3. https://keronen.blogspot.com/2013/05/vihapuhetta-ei-voi-hallita-mutta-se.html
  4. https://twitter.com/keronen/status/1000020005763862528
  5. https://twitter.com/keronen/status/1370712206824894465
  6. https://twitter.com/keronen/status/1370999182924902400
  7. https://twitter.com/keronen/status/1370770701196611597
  8. https://www.seiska.fi/Oho/Perussuomalaisten-eduskuntavaaliehdokkaan-tempaus-hammentaa-Esitteli-sukukalleuksiaan-netissa
  9. ketju
  10. voi wotanistinen maailmanvittu mikä yhdistelmä, lukekaa nyt toi lause
  11. https://kiuaskustannus.com/tuote/jiri-keronen-pekka-siitoin-teoriassa-ja-kaytannossa/
  12. https://twitter.com/keronen/status/1196756024453144576
  13. https://twitter.com/keronen/status/1568549366746464256
  14. https://twitter.com/keronen/status/1568555717279289345
  15. https://twitter.com/keronen/status/1280808912900575234
  16. http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238936-sininen-tulevaisuus-on-aariliike-jussi-halla-aho-ei-ole
  17. 17,0 17,1 Ks. myös
  18. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sampo-terho-vuonna-2007-eurooppalaiset-levisivat-luonnonvoima-rotu-vaarassa/
  19. https://hiki.pedia.ws/wiki/Hikisitaatit:Jussi_Halla-aho#Ennustuksia
  20. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004807526.html
  21. https://twitter.com/keronen/status/850683172409016322
  22. https://twitter.com/Hikipediainfo/status/1342843089325617153
  23. https://twitter.com/keronen/status/1322245598154838016
  24. https://twitter.com/TuukkaMard/status/1322124279236956160
  25. https://twitter.com/TuukkaMard/status/1322109172431921154
  26. Vain Tuomas Enbuske on tarpeeksi kokenut ja häikäilemätön paskahousu pelatakseen yhtä aikaa molempien joukkueiden taktiikoilla. https://twitter.com/PokkinenAntti/status/1461700743136690178
  27. http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171347-lapsille-pitaa-opettaa-etta-jumalaa-ei-ole-olemassa
  28. https://twitter.com/keronen/status/1358797825975459845 Milloin on viimeksi punkiksi julistettu mitään muuta kuin jokin äärikonservatismin tai -sovinnaisuuden edustuma? Kanadalainen reaktionääripsykosössöttäjä on punk, huoneen siivoaminen on punk, viidesläinen lääkäri on punk, abortin totaalikielto on punk, Margaret Thatcher on punk, Mika Lintilä on punk, kalapuikot valkoisessa kastikkeessa on punk. Asuntolaina on punk, moottorinlämmitin on punk, Ted Cruz on punk.
MediaWiki spam blocked by CleanTalk.