Käsiase
Käsiase on erittäin helposti mukana kuljetettava ja tarkimmastakin vartioidusta turvaverkosta lentokoneisiin muilutettavissa oleva tuliase. Se koostuu ihmisen kädestä, joka matkii aseen muotoa.
”Bang!”
~Käsiaseen käyttäjä
Käsiase on syyllinen koulukiusaukseen ja koulusurmiin, inflaatioon sekä maailmanlaajuiseen taloustaantumaan. Käsiaseita pidetään myös syynä siihen, että maassamme on Ilta-Sanomien, Iltalehden sekä Helsingin Sanomien kaltaisia roskalehtiä. Kukaan ei näitä roskalehtiä ostaisi ja lukisi, elleivät käsiaseet yön pimeinä tunteina murtautuisi lukituista asekaapeistaan viattomia murhaamaan. Myös SDP:n ja Vihreiden kannatus romahtaisi ilman käsiaseiden tuottamaa synkkää uhkaa (toisaalta ensiksimainitun kannatus on nähtävästi jo syöksyn tehnyt).
Käsiase kootaan siten, että nimetön ja pikkusormi taitetaan nyrkkiin (kahva), etu- ja keskisormi osoittavat eteenpäin (piippu) ja peukalo osoittaa ylös. Tämän jälkeen peukalo vielä taivutetaan, jolloin muodostuvat iskuri ja tähtäin. Keskisormenkin voi taittaa nyrkkiin, jolloin aseen teho tosin heikkenee ja rihlaukset kuluvat melko nopeasti (jos kätesi ei taivu tähän asentoon, olet todennäköisesti jotenkin vammautunut, eikä sinun auta muu kuin hankkia aseesi kaupasta rahalla tai tyytyä ammuttavan rooliin). Käsiaseessa on äärettömän paljon ammuksia. Käsiaseen osumatarkkuus on lähes 100 %, ja lähes kaikki ihmiset ovat saaneet siitä osuman. Onneksi käsiaseen aikaansaamat vammat ovat kuitenkin yleensä erittäin vähäisiä.
AlkuperäMuokkaa
Populaarin käsiaseen keksivät persaukiset pankkirosvot, jotka keksivät, että taskussa oleva käsiase tai pankkivirkailijaa selkään tökkäävä sormi toimii usein aivan yhtä hyvin kuin kalliit kaupasta ostettavat aseet. Lisäksi ryöstön epäonnistuessa rosvo voi väittää, että kyseessä oli vain vitsi.
Käsiasetta käytetään myös hurmaamiseen ja hupiaseena. Uutisissa mainitaankin usein parodisista laukauksista pankissa ja Irakissa. Käsiase on kuitenkin potetiaalinen uhka rauhalliselle yhteiskunnalle, sillä sen helposta salakuljetuksesta ja monipuolisista käyttömahdollisuuksista johtuen siihen voi törmätä rauhallisena pidetyssä nyky-Suomessakin missä vain ja miten vain. Myös käsiaseitsemurhan yritykset ovat lisääntyneet nuorison keskuudessa, erityisesti koululaitokssa. Kaikeksi onneksi yksikään näistä yrityksistä ei ole onnistunut vaan itsemurhaa yrittänyt nuori ollaan saatu epäonnistuneen yrityksen jälkeen psykologin pakeille.
Käsiaseiden eri mallitMuokkaa
Käsiaseista on lukuisia eri tyyppejä. Normaalin perusmallin lisäksi suosittu malli on myös kahden käden pistoolimallinen käsiase. Siinä normaalin käsiaseen käden alle laitetaan se toinen vapaa käsi. Tämä malli parantaa osumatarkkuutta nostaen sen yli 100 %. Kaksi kättä vaativa käsiase voi olla myös sellainen, että käsiase tehdään heikommasta kädestä ja vahvempi käsi painaa liipasinta. Tämä käsiasemalli on normaalia järeämpi ja aikaansaa enemmän tuhoa. Käsiaseen peukaloiskuri liikkuu tai ei – riippuen mallista ja ajankohdasta. Yleensä laukaistaessa käsiase pompahtaa rekyylin voimasta ylöspäin mutta ei aina. Rekyyli ei kuitenkaan vaikuta osumatarkkuuteen. Tämä johtuu käsiaseen piipun lyhyydestä.
Joskus, onneksi kuitenkin harvoin, käsiaseet ovat karvaisia.
Käsiasetta käytettäessä kuuluu usein ääniä, kuten *Bang* *Pam* ja *piu*. Melko yleinen ääni on myös *PSA tsiu'uu*. Jotkut käsiaseet ovat täysin äänettömiä.
Käsiase muodostaa konetuliaseen, jos käsiä pitää nyrkissä edessään ja huutaa samalla "e'e'e'e'e'e'e'e'e'e'e'". Tämä ampuu sarjatulta, joka toimii erityisen hyvin zombieihin (Katso Peter Michael Jacksonin opetuselokuva "Paha maku").
Konekiväärit taas päästävät *Ra-ta-ta-ta-ta"* tyyppistä ääntä ammuttaessa.
KÄSI-artikkelisarja | |
---|---|
Muokkaa |
On nähty myös käsihaulikkoja, jotka eivät ammu sarjatulta vaan kertatulta. Ase on lähes poikkeuksetta pumppumallia, ja se saadaan pitämällä käsiä nyrkissä ja vääntämällä oikeaa kättä eteen ja oikealle ja vahvempaa kättä koholle oikean olkapään päälle. Ampuminen suoritetaan kääntämällä vasen käsi vasemmalle kyljelle ja oikea vyötärön korkeudelle vyönsoljen eteen ja suorittamalla oikealla kädellä liike lähemmäs vyönsolkea ja kauemmas vyönsoljesta samalla luoden *tsi-tsi*-äänen. Käsiasehaulikko antaa laajan osuma-alueen ja tekee pahaa vahinkoa. Sen ääni on yleensä jysähtävä *Boum*.
Käsihaulikkoakin harvinaisempia ovat käsi-käsikranaatit. Ne toimivat seuraavalla tavalla: Heittokäsi puristetaan heikkoon nyrkkiin ja nostetaan suun eteen, joka sitten repäisee sokan irti, mieluiten liioitellun suureleisesti. Käsi vedetään nopeasti selän taakse ja kranaatti viskataan vieläkin nopeammin yläeteen. Tämän jälkeen heittäjä kyykistyy vaikkapa sohvan taakse, tehden samalla kovaäänisen *Boom!*-äänen kranaatin räjähtäessä. Kaikkien kranaatin sirpaleiden kantamalla olevien tulee "dyykata" mahdollisimman kauas kranaatin oletetusta tippumispaikasta. Joskus eräät tarpeeksi rohkeat, sankarilliset ja kovahermoiset syöksyvät kranaatin luokse ja heittävät sen takaisin oikealle omistajalleen. Tämä tapahtuu joskus jopa räjähdyksen aikana tai sen jälkeen, jolloin alkuperäinen kohde toteuttaa *Boom*-äänen kranaatin omistajan syöksyessä turvaan sohvan toiselle puolelle, suoraan toisen taistelijan käsiaseen eteen.