Hikipedia

Kaarle Suuri

Suositeltu1.png

Star.svg
Tämä artikkeli on jostain käsittämättömästä syystä suositeltu sivu.
Kaarle Suuri
Karolus Magnus
Charlemagne-Emperor.jpg
Kaarle Suuri valmistautumassa krokettipeliin
Rooman keisari[1]
vallassa 25. joulukuuta 800 – 28. tammikuuta 814
edeltäjä Romulus Augustulus[2]
seuraaja Ludvig Hurskas
syntyi 2. huhtikuuta 742/747/748 (valitse suosikkisi)
Aachen/Liège/Düren/Gauting/Mürlenbach/Quierzy-sur-Oise/Prüm ja n. 175 muuta ehdokasta Austrasian[3] alueelta
kuoli 28. tammikuuta 814
Aachen, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
puolue Karolinginen Kokoomus

Kaarle Suuri (n. 742 – 814) oli frankkien kuningas, langobardien kuningas ja Rooman keisari, jota yhä muistetaan lämmöllä siitäkin huolimatta, että häntä pidetään sekä Saksan että Ranskan perustajana.[4] Kaarle oli Euroopan pimeän keskiajan mahtavin kuningas, mikä on arvonimenä samaa luokkaa kuin Tadžikistanin rehellisin liikemies tai kunnanvaltuuston älykkäin perussuomalainen. Hän keksi paladiinihahmoluokan, vaikkei olisi itse vaillinaisesti luku- ja kirjoitustaitoisena kyennyt ottamaan täysimääräisesti osaa paperipohjaisiin roolipeleihin.

Kaarle Suuren monogrammi. Paljon tätä enempää hän ei koskaan oppinut kirjoittamaan. L-kirjaimen muotoilu kuvaa Kaarlen saksilaispolitiikkaa.

Frankkivaltakunnan hallitsijaksi 20 ja 30 ikävuoden välillä noussut Kaarle käytti hallituskautensa sotimiseen, mikä olikin ainoa asia, missä hän oli todella hyvä, varsinkin, jos apuna oli vihollista paremmin varusteltu ja kaikin puolin suurempi armeija.[5] Toinen asia, jossa Kaarle osoitti kohtalaisia kykyjä, oli delegoida hallintoasiat ihmisille, jotka oikeasti osasivat muutakin kuin ryystää simaa ja häiriköidä kirppuisia palveluspiikoja. Hän sai aikaan siirtymän pimeästä varhaiskeskiajasta kohti sydänkeskiaikaa käynnistämällä ns. karolingisen renessanssin – ja vain siksi, että hän älysi, miten hyödyllistä olisi nimittää hallintohenkilöstöön harvinaisilla erikoiskyvyillä, kuten luku-, kirjoitus- ja yhteenlaskutaidoilla varustettuja osaajia.

Kaarle Suuri kävi valtakaudellaan tavallisesti yhden sodan vuotta kohti, suoritti lukuisia kansanmurhia, pakkokäännytti miekalla ja kidutuksella uhaten valtavia populaatioita, usutti muslimiarmeijaa hänelle rukkaset antaneen naisen kimppuun, tunnusti kymmenen aviotonta lasta, mitätöi naisten perintöoikeudet eikä koskaan oppinut kirjoittamaan kunnolla. Häntä pidetäänkin Euroopan isähahmona[6] ja maanosan parhaimpiin ja esimerkillisimpiin kuuluvana hallitsijana, jonka mukaan on nimetty eurooppalaisen yhteistyön, maailmanrauhan ja inhimillisyyden edistämisestä myönnettävä palkinto (Internationaler Karlspreis der Stadt Aachen), jonka Aachenin kaupunki jakaa joka helatorstai.

Tausta

Frankit

Frankit olivat germaanikansa, joka oleskeli Reinin alueella pyrkimyksenään patsastella siellä kuin jokin isompikin maailmanmahti. Kaarlen vanhempien aikana nämä germaanit alkoivat vähitellen muuttua ranskalaisiksi, kun jotkut heistä vaihtoivat makkarat etanoihin.[7] Kaarle Suuri vahvisti omalla hallituskaudellaan frankkien ranskalaistumisprosessia entisestään tuoden kuvaan ranskalaisuuden syvimpään olemukseen kuuluvan Euroopan omistajan asenteen.[8] Frankkien merkittävimmät keksinnöt olivat postin frankkeeraus, Frankfurtin makkara ja Euroopan valloittaminen. Viimeksi mainittua he eivät keksineet itse, vaan saivat idean roomalaisilta, hunneilta ja umaijadeilta.

Karolinginen dynastia

 
Pipin Pieni lähikuvassa (vas.) ja yleiskuvassa.

Kaarle Suuren isä oli Pipin Pieni (n. 714–768). Vaikka onkin hauskaa, että isä on Pieni ja poika Suuri, on syytä tässäkin muistuttaa, että Pipinin lisänimi ei viittaa hänen lyhyyteensä, mikä olisi typerää: nimi viittaa hallitsijan siittimen kokoon. Pipin[9] ei ollut alkujaan edes kuninkaallista sukua, vaan vain kuninkaan majordomus eli lähinnä tämän ylin taloudenhoitaja. Pipin palveli merovingeja, ensimmäistä kristittyä frankkidynastiaa.[10] Merovingikuninkaiden erikoiskyky oli olla leikkauttamatta tukkaansa ja partaansa. Tämä riitti tuomaan heille kuninkaallista arvovaltaa aikana, jolloin virikkeet olivat vähissä. Kun merovingihallitsijat keskittyivät tukkansa hulmuttamiseen, viinin kittaamiseen ja tyhjännauramiseen, saavuttivat heidän palatsipäällikkönsä vähitellen käskynhaltijan ja pääministerin aseman frankkivaltakunnassa. Koskaan ei tule aliarvioida valtaa, jonka saavuttaa tietämällä, missä pyyhkeitä säilytetään ja miten viinitahrat poistetaan, ja näin merovingien majordomukset alkoivat todellisuudessa johtaa frankkivaltakuntaa. Heillä ehkä oli lyhyemmät hiukset (ja vähemmän täitä), mutta heillä oli todellisuudessa enemmän alamaisia kuin tylsämielisiksi äityvillä kuninkailla (joiden alamaisia olivat lähinnä heidän täinsä). Merovingidynastian lopun hallitsijoita kutsutaankin tyhjäntoimittajakuninkaiksi (les rois fainéants). Pipin palveli ja kontrolloi tyhjänpäiväisintä näistä tyhjäntoimittajakuninkaista, Kilderik III:tta.[11] Kilderik oli niin avuton napanöyhdänkerääjä, ettei kyennyt nousemaan itse edes valtaistuimelle, vaan Pipinin ja paavi Sakariaksen oli yhdistettävä voimansa, jotta mokoma rasvalettinen lihahyytelö saatiin edes ottamaan hänelle perimysjärjestyksen nojalla kuuluva valta.

Pipin ehti laatia Kilderikille vuorosanoja lähes kymmenen vuotta majordomuksen asemassa, kunnes hän keksi poistaa tästä valtayhtälöstä turhan välikäden – ennen kuin kuningas keksisi tehdä saman.[12] Marraskuussa 751 Pipin Pieni tyhjensi Kilderikin lupalappupotan, leikkautti tälle pottakampauksen ja lähetti loppuelämäksi luostariin. Pipin julistautui frankkien kuninkaaksi, eikä kukaan uskaltanut vastustaa häntä, koska hänellä oli paavin tuki ja liinavaatekaapin avain.

Pipin perusti karolingisen dynastian, joka on nimetty hänen isänsä, Kaarle Martelin, mukaan.[13] Pipinistä ei tullut tyhjäntoimittajakuningasta, vaan hän aloitti välittömän sotimisen, mieluiten muiden mailla. Hän päihitti langobardit, baskit ja maurit ja tuhosi melkein koko Akvitanian – tämä kaikki antoi hänen pojalleen Kaarlelle kosolti ideoita siitä, mitä kaikkea kivaa armeijalla voi tehdä.[14]

Kaarle Suuren elämä ja teot

Nuoruus

Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Kaarle Suuresta.

Kaarle Suuri syntyi jossain päin frankkien valtakuntaa 740-luvulla. Kukaan ei tiedä varmuudella hänen syntymäaikaansa tai -paikkaansa, sillä ihmisillä oli 740-luvun Länsi-Euroopassa tärkeämpiäkin prioriteetteja. Ikävä kyllä Kaarlen synnyinpaikan epämääräisyys on riistänyt joltakin saksalaiselta, ranskalaiselta, alankomaalaiselta, belgialaiselta tai luxemburgilaiselta paikkakunnalta muutaman sata potentiaalista turistia vuotta kohden.[15] Varmasti tiedetään, että Pipin Pieni tunnusti Kaarlen pojakseen[16] ja että Kaarlen äiti oli Pipinin puoliso, Bertrada Lättäjalka (n. 710-l. – 783).[17]

Frankkien kuningas

Pipin Pieni kuoli sotaretkellä syyskuussa 768, kun eräs keihäsmies astui vahingossa hänen päälleen. Hänet haudattiin kenkälaatikossa Catulliacumin (Saint-Denis) katedraaliin (Saint-Denis).[18] Frankkivaltakunta jaettiin kahteen osaan Pipinin poikien, Kaarlen (tämän artikkelin aihe, esimerkillinen ja oikeamielinen sankari) ja Karlomanin (kiero, niljakas ja kateellinen historian alaviite, ihan tyhmä nimikin) kesken. Kaarle sai tässä jaossa kaikki kunnollista verokertymää tuottavat seudut, ja kaiken huipuksi Bertrada-leskikin asettui hänen valtakunnanpuoliskoonsa asumaan. Tämä ymmärrettävästi katkeroitti pikkuveli Karlomanin,[19] joka ei onneksi kärsinyt kateudesta pitkään, sillä hän kuoli hyvin yllättäen vain muutaman vuoden kuluttua joulukuussa 771. Hän oli kuollessaan 20-vuotias perusterve mies, joka ainoana ihmisenä seisoi äärimmäisen kunnianhimoisen sotahullun visionäärin maanosanhallinta-ambitioiden tiellä; mitä ilmeisimmin hän kuoli luonnollisesti. Sellaista sattuu.

Sotaretket

Kuninkaana Kaarle johti Länsi-Euroopan suurinta kristillistä valtiomahtia, ja hän alkoi välittömästi toteuttaa sitä kaukonäköistä ja hienopiirteistä ulkopolitiikkaa, jonka ansiosta hänen nimensä yhä symboloi kansainvälistä yhteistyötä ja yhteisymmärrystä: ensin hän teki sopimuksen ulkomaan kanssa, sitten keksi tai aiheutti välirikon, jonka nojalla tunkeutui ko. ulkomaahan, tappoi kaikki, jotka sai kiinni, kantoi Aacheniin kaiken, mikä irti lähti ja julisti lopuksi rauhoittaneensa tämänkin levottoman rajaseudun. Tämä toistettiin 1–4 vuoden välein tarpeen mukaan.

Italia

Kaarle Suuri oli kaiken muun esimerkillisyytensä ohella myös hyvin hurskas mies, ja sellaisen on syytä pysyä väleissä paavin kanssa, ainakin jos haluaa tämän siunauksella toteuttaa kristillisyyttä käymällä heikompiensa kimppuun. Jotta muut eivät pääsisi manipuloimaan paavia epäpyhiin tarkoituksiinsa, tajusi Kaarle, että olisi välttämätöntä tehdä paavista frankkien rajanaapuri. Tämän suunnitelman tiellä olivat kuitenkin lombardit eli langobardit[20], jotka asuivat Lombardiassa eli Longobardiassa luullen sieltä käsin hallitsevansa koko Italiaa.[21] Sitä paitsi langobardeilla oli yhteistä rajaa Karlomanin kanssa, millä oli merkitystä silloin, kun Karloman ei vielä ollut ennenaikaisen poistumisen tilassa.

Kaarle Suuri aloitti vihollisuudet Lombardian kanssa avioitumalla langobardikuninkaan tyttären kanssa. Tämä oli hyvin ovela ja uudenlainen konsti, jota langobardit eivät osanneet odottaa. Langobardit eivät osanneet juuri muuta kuin ratsastaa ja säikytellä paavia; kumpikaan ei ole kohtuullisella harjoituksella erityisen vaikeata. Kaarle siis nai vuonna 770 langobardiprinsessa Desideratan. Prinsessan typerähkö nimi lienee peräisin nolosta kirjoitusvirheestä; todellisuudessa hänen nimensä lienee ollut viehko ja sulokas Ermengarda, Ermahgerd tai Gerperga.[22] Kaarle ehti olla aviossa langobardiprinsessan kanssa noin vuoden, kunnes liitto mitätöitiin Kaarlen valittaessa, että langobardiksi prinsessalla oli hyvin lyhyt parta. Lisäksi Kaarlella oli kiikarissa uusi vaimo, schwabenilainen Hildegard[23]. Kaarle ja Hildegard avioituivat 771 ja ryhtyivät heti pyöräyttelemään maailmaan uusia karolingeja, sillä olihan vaimo jo peräti 13-vuotias.[24]

 
Kaarle hyväksyi vastentahtoisesti paavi Hadrianus I:n kutsun Vatikaanin gaysaunassa pidettyyn illanviettoon. Hän vihasi kylpemistä.

Desiderata palasi vanhempiensa ho(i)viin Lombardiaan, ja ymmärrettävästi hänen isänsä, ”koko Italian kuningas” Desiderius oli hyvin kiukkuinen. Kaarle oli nöyryyttänyt hänen valtakuntaansa, ja lisäksi prinsessan jälleenmyyntiarvo naimamarkkinoilla oli nyt olematon.[25] Kaikki tiesivät, ettei nainen asemaan katsomatta pysynyt neitsyenä frankkihovissa, ei varsinkaan Kaarle Suuren puoliso, eikä Desiderataa saataisi enää ikinä naitetuksi priimaluokan dynastiaan. Desideriuksen teki mieli laatia Kaarlelle hyvin vihainen kirje, mutta hän ei osannut kirjoittaa eikä Kaarle lukea. Onneksi Desideriukseksella oli valmiina hyvä konsti käydä Kaarlen kimppuun: hän liittoutuisi tämän hyvissä ruumiin ja sielun voimissa olevan pikkuveli Karlomanin kanssa – mutta Karloman oli ehtinyt tällä välin kuolla epäilystä herättämättömissä olosuhteissa. Tämä ärsytti Desideriusta entistä enemmän, joten hän valitsi kohteekseen jonkun lähiympäristössään kyyristelevän nyhverön. Ilmeisin valinta oli tuore paavi Hadrianus I, jonka viinimarjapensaita langobardit ryhtyivät nyt ryöstämään. Hadrianus kanteli tapahtuneesta Kaarle Suurelle, jolla sattuikin olemaan hampaisiin asti aseistettu frankkiarmeija valmiina tunkeutumaan Italiaan.

Kaarle ylitti Alpit vuonna 772 seuranaan Bernard-setänsä[26] ja teki nopeasti selvää langobardivaltiosta lukuun ottamatta partaveikkojen kiusallisen hyvin linnoitettua pääkaupunkia Ticinumia (Pavia). Kaupungin piiritys päättyi frankkien voittoon vasta 774, ja siitä sai alkunsa Kaarlen linnoituksia kohtaan tuntema syvä inho. Hänestä ne olivat epäreiluja, ja perusrehellisenä miehenä hän ei voinut moista petkutusta sietää. Ticinumin murruttua Kaarle lähetti Desideriuksen luostariin oppimaan kunnioitusta paavin arvovaltaa kohtaan ja kruunautti itsensä langobardien kuninkaaksi asiaankuuluvalla rautakruunulla.[27] Odotellessaan Ticinumin antautumista Kaarle kävi moikkaamassa paavia ja kyselemässä, olisiko tällä tarjota mitään mukavaa kunnon kristitylle kuninkaalle, joka puolusti urheasti kirkkoa kriisissä, jonka itse aiheutti päästäkseen laillisesti sänkyyn seiskaluokkalaisen kanssa.[28] Paavi ilmoitti suovansa pelastajalleen patriisin arvonimen. Kaarle kiitti paavia kauniisti antaen ymmärtää, että ensi kerralla tämä voisi ehkä koettaa keksiä jotain parempaa. Paavin onneksi Ticinumin puolustus murtui, ja Kaarlen oli ratsastettava paikalle, jotta langobardiylimykset saattoivat lahjoittaa hänelle patriisia paremman ja konkreettisemman tittelin.

Langobardien mahtimiehet hyväksyivät yksimielisesti Kaarlen valinnan kuninkaakseen, ja vakuuttivat, että olisivat olleet samaa mieltä myös ilman lapaluidensa väliin iskuvalmiuteen osoitettuja keihäitä. Vain yksi langobardiylimys uhmasi Kaarlea – tietysti juuri se, joka ei saapunut kruunajaisiin. Beneventumin (Benevento) herttua Arechis II julistautui suvereeniksi ruhtinaaksi. Hänen valtakuntansa oli kuitenkin kaukana Campaniassa, eikä Kaarle uskonut hänestä olevan vaaraa. Hän palasi normaaleihin rutiineihinsa ryöstämään sakseja (mistä lisää tuonnempana), jotka olivat ilahduttavan huonoja rakentamaan linnoituksia.

Arechis ryhtyi tällä välin nostattamaan langobardien keskuudessa kapinaa, ja lopulta Kaarlen oli vuonna 776 jätettävä Germanian ihanat ryteiköt ja palattava Italian sietämättömään lämpöön kukistamaan langobardikapinaa Forojulissa (Friuli) ja Spoletiumissa (Spoleto). Murskattuaan kapinan hän pui hetken nyrkkiään Beneventumin suuntaan ja laukkasi sitten jälleen kerran Alppien yli jatkamaan lupaavasti edennyttä saksien kansanmurhaa. Kaarle palasi Italiaan muusta sodankäynnistä pitämänsä loman aikana vuonna 787 yrittäen ensi kertaa toden teolla panna Arechis II:n kuriin. Nyt hän vaivautui jopa ratsastamaan Beneventumiin, mutta lannistui kuullessaan, että Arechis oli vetäytynyt Salernumiin (Salerno), jonne oli kaikki nämä vuodet rakennuttanut Italian parasta linnoitusta. Kaarle ja Arechis esittivät Salernumin muureilla Monty Python -klassikkosketsin The Lombard Taunter, minkä jälkeen Kaarle ratsasti jälleen kerran naama mutrulla pohjoiseen, missä lohduttautui valloittamalla Baijerin ja tappamalla kaikki avaarit.

Niin Kaarle kukisti langobardit – ainakin lähes melkein kokonaan. Ja hän sentään rehellisenä miehenä kutsui itseään vain lombardien, ei koko Italian, kuninkaaksi.

Germania ja muut itäiset korvet

 
Saksien sotalippu 700-luvulta.
Saksit
 
Kaarle vs. liikkumaton kelotammi (Irminsul). Huomaa vasemmalla lähentelyä frankkisotilaiden kesken.

Kaikkein lähinnä Kaarlen sydäntä (ja pääkaupunkia) olivat saksit, pakanallinen germaanikansojen verkosto. Kaarle otti myötätuntoisena miehenä asiakseen saksien saattamisen Kristuksen armon piiriin. Hän oli aina valmis tekemään paljon muiden hyväksi, ja sakseja hän pelasti peräti kolmenkymmenen vuoden ajan (772–804) ns. suuressa kastajaishankkeessa, joka myös saksilaissotina tunnetaan.[29]

Saksit elivät pimeässä pakanuudessa, ja sellainen ei käynyt laatuun. Kristittynä kuninkaana Kaarle katsoi velvollisuudekseen pelastaa kansan ikuiselta kadotukselta, ja hän otti mukaansa pappeja lähtien lähetyssaarnamatkalle saksien kotiseuduille West- ja Ostfaleniin, Nordalbingieniin ja Engerniin. Itsensä ja hengenmiesten lisäksi Kaarle otti mukaan vain muutamia armeijoita. Kaarle luotti evankeliumin voimaan ja antoi siksi saksien valita vapaasti uskonasioissa: he saivat halutessaan kääntyä kunnon kristityiksi ja antaa kiitokseksi tästä rahansa frankeille, tai pysyä pakanoina ja käristyä elävältä frankkien kokoissa. Oli suuri pettymys Kaarlelle, että monet saksit halusivat pitäytyä typerissä epäjumalissaan ja hiiltyä kuin nuotioon unohdettu bratwursti.[30]

Sakseilla oli ryteikössä suuri ontto puu nimeltään Irminsul, missä palvottiin Wotania, Tyriä tai muuta sellaista epäjumalaa. Kaarle halusi tehdä lopun moisesta taikauskosta ja kaatoi mokoman karahkan. Toisaalta olisi ollut tuhlausta tuhota saksien onttoon puuhun vuosikausien ajan kantamat arvokkaat uhrilahjat. Kristitty kuningas keksii kulta-aarteelle parempaa käyttöä kuin typerän puupankissa lojuttamisen, ja Kaarle näytti mallia kärräämällä kullan Aacheniin ja varustamalla sillä armeijan, jolla käydä Espanjan kimppuun.

Saksit osoittautuivat hyvin itsepäisiksi ja halukkaiksi pitämään kiinni virhekäsityksistään, ja Kaarlen armeijat suostuttelivat heitä kääntymään vuosikymmenien ajan. Kaarle kuitenkin piti saksilaissodista, koska saksit eivät huijanneet piiloutumalla kunnolla rakennettuihin linnoihin toisin kuin ne ärsyttävät langobardit Italiassa. Kaarle saavutti erään loistokkaimmista voitoistaan Ala-Saksin Verdenissä vuonna 782, missä hän surmautti 4500 saksilaista vankia ja ajoi näiden heimon pois mailtaan.[31]

Lopulta saksien johtaja Widukind taipui ja otti kasteen: suurena soturina hän oli huomannut, että Kaarlen Kristus oli paljon tehokkaampi vihollistensa surmaamisessa kuin saksien kaikki jumalat yhdessä. Kaarle lupautui Widukindin kummiksi osoittaakseen, ettei kantanut kaunaa. Widukind vetäytyi loppuelämäkseen luostariin opiskelemaan uuden uskontonsa hienouksia, ja paria pikku kapinaa ja hillittyä teurastusta lukuun ottamatta saksit älysivät, miten hienoa oli käydä sunnuntaisin messussa ja maksaa verot Aacheniin. Ja niin Kaarle Suuri perusti Saksan tappamalla kaikki, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä.

Baijeri

780-luvun lopulla Kaarle Suuri alkoi olla jo kyllästynyt keksimään tekosyitä muiden maiden ja rahojen viemiselle, ja tämä alkoi näkyä. Arvostelijoiden mukaan Kaarlen hyökkäys Baijeriin sillä perusteella, että herttua Tassilo III oli ”epäkelpo hallitsija”, vaikutti väsyneeltä ja innottomalta. Muutenkin meno kävi kaavamaiseksi: frankit rynnivät paikalle, lukitsivat herttuan syrjäiseen luostariin ja ottivat tämän rahat parempiin hoteisiin.

Avaarit

Kaarle Suuren itään suuntautuneiden sotaretkien yhteydessä on mainittava myös avaarit, jotka olivat asettuneet Pannoniaan. Kaarlen kronikoitsija Einhard kutsuu avaareja virheellisesti hunneiksi, koska nämä pitivät päämajaansa samoilla seuduilla nykyisen Unkarin alueella. Kaarle otti analogiasta (a)vaarin ja päätti hoidella asian 790-luvulla. Avaareista tiedetään vain vähän, sillä Kaarle Suuren käytyä heidän maillaan ei avaareita enää ollut. Yhtäkään. Avaarien kulta ei tosin onneksi kadonnut, vaan päätyi Kaarlen kuninkaalliseen säästöpossuun.[32] Vaikka avaareista tiedetään jotain ja vain vähän – mistä molemmista kuuluu kiitos Kaarlelle – eivät he todennäköisesti olleet kovin mukavia veikkoja, sillä Kaarle Suuri ei olisi käynyt kunniallisen väen kimppuun. Hän oli ankara, mutta oikeudenmukainen.

Slaavit

Frankkien ja muiden germaanikansojen itäisillä rajoilla levottomasti kykkineet slaavikansat seurasivat Kaarlen edesottamuksia ja päättelivät, että hänen kanssaan kannattaisi olla väleissä, mieluummin hyvissä kuin huonoissa. Slaavit olivat myös hyvin oppivaisia: kun Kaarle kertaalleen kukisti viltziläiset ja vei näiden tavarat, muistivat nämä siitä alkaen olla hänelle uskollisia ja kiitollisia.[33]

Sorbit

Kaarle kävi hätistelemässä myös sorbeja, mutta näillä ei ollut mitään arvokasta, ja niinpä sorbeja on yhä olemassa.

Espanja

Kun Kaarle Suuri ryöväsi Kun Kaarle Suuren haltuun tuli yhä enemmän kultaa, alkoivat häntä ennen pitkää kiinnostaa myös pelkkää varallisuutta korkeammat asiat, kuten tieto, tiede, taide, taidot ja sen sellaiset. Varhaiskeskiajan Euroopassa oli yleinen ongelma, ettei kukaan osannut tehdä juuri mitään, ja vielä harvemmat tiesivät mistään mitään. Tällainen käy lopulta itsetunnon päälle, ja vaihtoehtoja on kaksi: voi joko yrittää itse keksiä ja selvittää asioita, mikä on tylsää ja vaikeaa – tai voi ryövätä sellaiselta, joka tietää ja osaa enemmän. Länsi-Euroopassa sellaisia tahoja oli harvakseltaan, mutta huomattavin oli eittämättä Córdoban emiraatti, maurien eli saraseenien eli muslimien hallitsema valtio, joka käsitti suurimman osan nykyisestä Espanjasta ja Portugalista. Emiraatti eli al-Andalus oli tunnettu vauraudestaan, tieteellisestä edistyksellisyydestään ja sisäisestä vakaudestaan. Siellä ehkä jopa kolmannes väestöstä oli lukutaitoista, jätehuolto pelasi, ja lääketiedekin (tai se mikä vastasi lääketiedettä 700-luvulla) oli edistyneempää kuin frankkivaltakunnassa.[34] Sitä paitsi maureilla oli tiedon lisäksi myös tolkuttomasti kultaa, mitä ei voinut lukea haitaksi, ja kaiken huipuksi he olivat vääräuskoisia, joten oli oikeutettua käydä heidän kimppuunsa. Olivathan he varastaneet Hispanian kristityiltä visigooteilta.[35] Kun vielä pohjoisespanjalaiset muslimijohtajat kävivät Paderbornin valtiopäivillä yllyttämässä Kaarlea Pyreneiden al-Andalusin kimppuun luvaten tälle tukensa, päätti Kaarle vastahakoisesti myöntyä hänen kontolleen työnnetyn verrattoman sankaruuden ja kaikkien sen edellyttämien varallisuuden taakkojen kantamiseen. Hän käynnisti hyökkäyksen Hispaniaan vuonna 778.

 
Roland.

Kaarlen ja hänen alaistensa johtamat joukot etenivät nopeasti Navarran ja Katalonian läpi Caesaraugustaan eli Saraqustaan (Zaragoza), missä paikalliset muslimikuvernöörit lupasivat hänelle alamaisuutensa, mutta eivät avanneet kaupunkiensa portteja. Kaarle suuttui pahanpäiväisesti huomatessaan, että mauritkin olivat ryhtyneet rakentamaan hänen syvästi inhoamiaan typeriä linnoituksia. Lisäksi maurit tekivät kovempaa vastarintaa kuin saksit, koska he osasivat laskea, lukea ja ajatella. Nämä taidot käänsivät sotaonnen Kaarlea vastaan, ja hän päätti suorittaa ns. taktisen vetäytymisen. Roncesvallesin (Orreaga) solassa Navarrassa perääntyvien frankkien jälkijoukot jäivät baskien ETA-terroristien väijytykseen. Baskit hakkasivat frankkien paladiinit kappaleiksi ja häipyivät yöhön mukanaan osapuilleen koko Kaarlen Hispaniasta matkamuistoksi ottama kulta-aarre. Tässä väijytyksessä kaatui monta Kaarlen luotettua alaista, huomattavimpana itse hraivoisa Hruodland, joka esiintyy kahakasta kertovassa runoelmassa sivistyneemmällä nimellä Roland. Rolandin laulu (Chanson de Roland), joka kirjoitettiin 11. ja 12. vuosisadalla, ottaa muutamia pieniä taiteellisia vapauksia Roncesvallesin taistelun suhteen: kirppuinen baskijoukko esimerkiksi muuntui puoleksi miljoonaksi haarniskoiduksi saraseeniksi, jotta olisi helpompi ymmärtää, miten Kaarlen paladiini jäi heidän lyömäkseen, vaikka tällä oli apunaan Durandal.[36]

Ja niin Kaarle melkein vapautti Espanjan sietämättömän valistuneiden hallitsijoiden ikeestä.

Keisari

 
Oho, uskomatonta! Onko tässä kaikkien aikojen yllätyksellisin keisarikruunaus?
 
Kaarle teetti keisarilliselle arvolleen sopivan parasta frankkilaatua edustavan luksusmööpelin valtaistuimekseen. Keisarillinen valtaistuin toimi myös pottana.

Muistatko sinä parhaan joululahjasi? Kaarle Suuri varmasti muisti omansa. Hän oli viettämässä vuoden 800 joulua leppoisissa merkeissä paavi Leo III:n luona, kun hänestä pyytämättä ja yllätyksenä tehtiin Rooman keisari.

Jokaiselle on varmasti sattunut jotain vastaavaa: sitä vain mussutat rauhassa lanttulaatikkoasi,[37] kun äkkiä paavi hiipii taaksesi, tipauttaa kruunun päälaellesi ja julistaa sinut Herran kaikkivaltiaan nimeen roomalaisten keisariksi ja augustukseksi. Tietystihän ensin tuollaista jokainen pitää typeränä ja tahtoo siitä kieltäytyä, mutta kun on toipunut yllätyksestä ja saanut suupalansa nielaistuksi, on aikaa kulunut jo liiaksi, jotta kunnian voisi kohteliaasti torjua – kaikki paavista alkaen tuijottavat muikeina, eikä heille kehtaa tuottaa enää pettymystä. Kaarle suostui ottamaan vielä Rooman keisarin virankin kontolleen. Siinähän tuo meni muun vaivan lisänä, tuumi Kaarle, joka vakuutti, ettei aavistanut paavin aikeita lainkaan – mitä nyt vain päätti tulla päivälliselle parhaassa kruunajaisviitassaan.

Paavin mielijohteen ajoitus oli myös hämmästyttävän passeli. Rooman keisarikuntahan oli olemassa: se vain oli läpeensä kreikkalainen, ja sen pääkaupunki oli Konstantinopolissa, ei Roomassa. Mutta vaikka Rooman keisarikunta siis oli olemassa, ei sillä sattunut jouluna 800 olemaan keisaria. Bysantissa hallitsi keisarinna Irene Ateenalainen, ja frankkien lain mukaanhan nainen ei voi periä valtaa eikä paljon muutakaan. Näin ollen Rooman keisarin pestissä oli ilmiselvä vakanssi, ja Leo III sai neuvokkaana miehenä ajatuksen täyttää se. Ja kun Kaarle Suuri nyt sattui olemaan kylässä, niin miksipä ei?[38]

Kaarlesta oli nyt tullut ensimmäinen villin lännen keisari yli kolmeensataan vuoteen, ja hän päätti kirjoittaa keisarinna Irenelle naimatarjouksen. Sitten hän muisti, ettei osannut kirjoittaa, ja kutsui paikalle kreikantaitoisen kirjurin. Latina oli frankeille vahvempi kieli kuin kreikka, ja Konstantinopolin hoviherrat naureskelivat pitkään Kaarlen analfabeettiselle sepustukselle.[39] Naurettuaan riittävästi bysantin kreikkalaiset roomalaiset vakavoituivat. Bysantin patriisit päättivät varmuuden vuoksi syrjäyttää keisarinna Irenen, jotta roomalainen frankki ei saisi houkutusta lähteä riiausreissulle.[40] Keisarinna lähetettiin Lesbokselle villalankaa kehräämään, mikä on melko varmasti eufemismi jollekin siivottomalle toiminnalle. Uudeksi keisariksi Konstantinopolissa nostettiin valtiovarainministeri Nikeforos, jolle Kaarle ei lähettänyt naimatarjousta. Kaikkien täytyi vain tyytyä siihen, että nyt oli kreikkalainen ja saksalainen Rooman keisari erikseen. Näin syntyi Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, joka tuotti aivan liikaa historiaa, ja jolta kesti 806 vuotta hajottaa itsensä.

 
Harun al-Rašid yritti vihjata Kaarlelle tämän vaimon olevan läski, mutta piilomerkitykset menivät Kaarlelta aina ohi. Hän oli suoraviivainen mies. (Katsokaa muuten kuvan keskelle. Iesu Christe, id est leo! In currum venite!)

Kaarle Suuri ei ollut hyvä käsittelemään torjutuksi tulemista (se on yleistä kaikilla, joiden lisänimi on Suuri; he ovat tottuneet saamaan haluamansa): keitä ne kreikkalaiset roomalaiset oikein luulivat olevansa torjuessaan germaanisen roomalaisen lähentelyt – roomalaisiako? Kaarle pohti, miten mahtava kristitty keisari tällaiseen loukkaukseen suhtautuisi. Hän keksi erään konstin. Hän kirjoitti[41] muslimien korkeimmalle johtajalle, Badgadin kalifille, ja pyysi tätä hyökkäämään Bysantin kimppuun takaapäin.[42] Kalifi Harun al-Rašidilla ei ollut tällaista järjestelyä kohtaan pienintäkään mielenkiintoa, eikä hän edes tiennyt, kuka tämä hänelle kirjoittava roomalainen kafir oikein oli tai miksi hän halusi uskovaisten ruhtinaan läksyttävän muita roomalaisia kafireja.[43] Koska kalifi oli herrasmies, hän ei halunnut tuottaa Kaarlelle pettymystä. Hän tosin kieltäytyi kohteliaasti tarjotusta sodasta, mutta lähetti Kaarlelle Aacheniin elefantin ja mekaanisen kellon, arvellen, että ne kyllä pitäisivät vähäjärkiset frankit kiireisinä jonkin aikaa. Elefantin nimi oli Abul-Abbas, ja sen ansiosta perustettiin Eurooppaan ensimmäinen keisarillisen norsun paskanlapioijan virka. Abul-Abbas kuoli sotaretkellä Tanskan kuningas Godfrediä vastaan vuonna 810 todennäköisesti rasvaiseen frankkiruokaan; kellon frankit olivat jo aiemmin polttaneet noitana.

Kaarle Suuri oli nyt saavuttanut keisarillisen kruunun. Sen korkeammalle ei Euroopassa voinut edetä. Kaarle tiesi asian, sillä hän kysyi paavilta, mikä on keisaria korkeampi. Vain Jumala, vastasi paavi, ja kieltäytyi itsepintaisesti Kaarlen lukuisista pyynnöistä tulla kruunatuksi Jumalaksi.

Virallisissa yhteyksissä Kaarle käytti keisarillisesta tittelistään muotoa Karolus serenissimus Augustus a Deo coronatus magnus pacificus imperator Romanum gubernans imperium – Kaarle, Jumalan kruunaama kaikkeinkirkkain Augustus, suuri ja rauhanomainen keisari, joka hallitsee Rooman valtakuntaa. Eräs karolingisten oppineiden suosima ajanviete oli yrittää laskea ja eritellä titteliin sisältyvät ilmeiset ja inherentit totuudenvastaisuudet.

Kaarlen hovi ja hallinto

Karolinginen renessanssi

 
Aachenin palatsi rakennettiin nopeasti ja huolimattomasti keisarillisiin mittoihin, ja tästä seurasi onnettomuuksia. Tässä näemme, kuinka yläkerran lattia on pettänyt pojalleen Ludvig Hurskaalle jaarittelevan Kaarlen alta, ja frankkien koko perimysjärjestys on syöksymässä alakerrassa työskennelleen kauhistuneen kirjurin niskaan.

Kaarle Suuren hovi Aquisgranumissa (Aachen) muodostui varhaiskeskiajan Euroopan mahtavimmaksi sivistyskeskukseksi, jos emme halua kohteliaisuussyistä laskea Konstantinopolia tai Córdobaa. Kaarlella oli huonoja muistoja molemmista, joten on kohteliasta olla tuomatta niitä esiin. Kaarle johti hoviaan aikakautensa suurimpana intellektuellina, sillä 700-luvulla pelkkä halu oppia kirjoittamaan teki kenestä tahansa länsieurooppalaisesta älykön. Halua Kaarlella olikin. Luku- ja kirjoitustaito auttoivat säästämään ihmisen muistia, ja niinpä Kaarle harjoitteli näitä kykyjä hyvin sitkeästi. Hänen elämäkerturinsa Einhard kirjoittaa, että Kaarle nukkui kirjoitustaulu tyynynsä alla siltä varalta, että kirjoitustaito iskisi odottamatta keskellä yötä. Näin ei koskaan tapahtunut, ja Kaarle pystyi vaivoin kirjoittamaan oman nimensä – aikaa ja vaivaa säästääkseen hän korvasi senkin piirtustuksella, jota kutsutaan sivistyneistön keskuudessa monogrammiksi. Hän oppi ilmeisesti lukemaan ainakin jonkin verran, mutta kun karolingisen renessanssin myötä kehitettiin karolinginen minuskeli eli pienet kirjaimet, ei Kaarle enää pysynyt perässä. Hallitsijalla ei ollut aikaa opetella vielä uusia versioita kirjaimista, jotka hädin tuskin hallitsi. Einhardin mukaan Kaarle aloitti kirjoitusharjoitteensa liian myöhään, mikä selittää niiden huonon menestyksen. Tämä oli kohteliaampaa kuin kutsua roomalaisten keisaria heikkolahjaiseksi urveloksi. Kaarlen äidinkieli oli frankki, eräs muinaissaksan haara. Hän osasi puhua myös latinaa, ilmeisesti kuin hevonen ja yhtä suurella kieliopillisella tarkkuudella. Sen sijaan väitteet Kaarlen kreikan kielen taidoista ovat epäilyttäviä, ja kronikoitsijat ovat todennäköisesti keksineet ne vain saadakseen hallitsijan näyttämään elämää suuremmalta: keskiajalla Länsi-Euroopassa kreikan taitoa pidettiin supervoimana.

Kaarle kutsui valtakuntaansa itseään kyvykkäämpiä kirjureita, juristeja, opettajia, teologeja ja filosofeja, parasta mitä Länsi-Euroopalla oli tarjota – siis varsin keskinkertaista porukkaa. Kaarlen hovin suurin ja vaikutusvaltaisin nero oli Yorkin Pyhä Alkuin[44], vanha englantilainen homo, jonka kuningas kutsui Aacheniin opettamaan kaikkea mahdollista. Alkuin oli laaja-alainen älykkö, jonka merkittävimpiä pohdintoja on kysymys siitä, miten kuljettaa kaalinkerä, vuohi ja susi joen yli – ja miksi kukaan haluaisi kuljettaa suden joen yli. Tällaiset pohdinnat käynnistivät Länsi-Euroopan mannermaalla kulttuurisen uudelleensyntymän eli karolingisen renessanssin.[45]

 
Siitäs saat, typerä linnoitus, ja siitä! Kaarle huutaa lapsellisia kannustuksia ja herjoja valvoessaan valtakuntansa linnoitusten purkutöitä.

Kaarle uudisti valtakuntansa hallintoa. Hän suosi keskitettyjä ratkaisuja, joiden keskiössä oli mieluiten hän itse. Linnoja ja linnoituksia kohtaan tuntemansa syvän inhon vuoksi Kaarle määräsi frankkivaltakunnan linnat hävitettäviksi. Näin ei ainakaan kukaan paikallinen mahtimies kyennyt kaappaamaan valtaa tai lihottamaan itseään kohtuuttomaksi feodaali-ihrapalloksi Kaarlen kustannuksella. Toisaalta linnoituksista olisi ollut hieman Kaarlen jälkeen kosolti hyötyä, kun viikingit keksivät, miten helppoa oli tunkeutua linnoittamattomiin kaupunkeihin ja luostareihin.[46]

Frankkivaltakunnan varallisuus ei Kaarlen aikana perustunut niinkään tuotantoon, jalostukseen tai kaupankäyntiin kuin siihen, että otettiin rahat muilta. Pidemmän päälle tällaisesta talouspolitiikasta tulee hankalaa, ja niinpä Kaarle pyrki kohentamaan valtakuntansa talouselämää. Hän avasi valtakuntansa satamat ja kauppapaikat juutalaisille. Tämä on kaikkien Kaarlen hirmutekojen sarjassa se, jota katolisen kirkon oli vaikeinta hyväksyä. Melkein kaikki luksustavara oli joko muslimien hallussa tai kaukaisissa valtakunnissa, johon vain muslimeilla oli yhteys. Kristittyjen oli sopimatonta ja vaikeaa käydä kauppaa muslimien kanssa esim. siksi, että muslimit eivät viitsineet opetella puhumaan latinaa tai frankkia, mutta kaikkialla Välimeren ympäristössä oli juutalaisia, jotka saattoivat toimia kaupan välimiehinä ja pitää suhteita niin kristittyihin kuin islamilaisiin valtakuntiin – tai muuten. Kaupankäynnissä oli tämänkin jälkeen yksi kiperä pulma: frankit eivät tuottaneet mitään, mikä olisi kiinnostanut saraseeneja. Onneksi Kaarle pian tajusi, että hänellähän oli hallussaan luonnonvara, joka oli umman piirissä hyvin haluttu: Kaarlen lukuisten sotien tuottamista sotavangeista sai pienellä laitolla orjia muslimivaltakuntiin, missä oli kysyntää mystisen Lännen vaaleille artikkeleille.

Kirkollisissa asioissa Kaarle oli lojaali paaville, mutta myös omavaltainen. Koska keisarin läksyttämiseen ei ollut kunnollista etikettiä, ei kukaan voinut oikein puuttua siihen, että Kaarle nimitti piispoja omin päin tai kutsui koolle kirkolliskokouksen, joka retroaktiivisesti lisäsi filoque-sanan Nikean uskontunnustukseen – viimeksi mainittu tuli bysanttilaisille yllätyksenä, mutta yksi sana sinne tai tänne, mitä sillä on väliä, pohti Kaarle. Hän ei todennäköisesti olisi osannut kirjoittaa sanaa filioque.[47]

Kaarlen perhe-elämä

 
Kaarle Suuri "kuivaharjoittelee" munien paistamista karolingisella kotitaloustunnilla.

Kaarle Suuri oli naimisissa 4–8 kertaa riippuen laskutavasta ja siitä, pidetäänkö Himiltrudea ja Desiderataa harjoitusvaimoina. Kaarle sai vaimojensa kanssa useita lapsia, joista muutamat selvisivät aikuisikään, siis pidemmälle kuin muutamat Kaarlen vaimoista. Lisäksi Kaarlella oli suhteita jalkavaimojen ja hovin liepeillä pörräävien naisten kanssa. Hän tunnusti kymmenen aviotonta lasta, ja mies, joka on valmis tunnustamaan niin monta äpärää yli tuhat vuotta ennen luotettavien DNA-testien aikaa, on varmaankin saattanut heitä alulle paljon enemmänkin. Papit ja paavi pitivät Kaarlen sukupuolikäyttäytymistä hieman kiusallisena, mutta vielä kiusallisempaa on torjua keisaria. Kyse ei ollut siitä, että Kaarle olisi pelehtinyt tietämättä sen olevan väärin: hänen suosikkikirjailijansa Augustinus (jota hänelle luettiin usein) oli tehnyt hyvin selväksi kantansa tähänkin asiaan. Joka tapauksessa Kaarle rakasti lapsiaan ja antoi näille korkeita virkoja, kuten Italian kuninkuuden. No, suhteellisen korkeita. Hän oli erityisen kiintynyt tyttäriinsä, joita ei halunnut antaa kenellekään vaimoksi. Kun pääsee keisariksi, on vaikeata löytää vertaistaan seuraa, vävyistä nyt puhumattakaan. Kaarlella ei ollut valittamista siinä, kun hänen naimattomat tyttärensä ryhtyivät pyöräyttelemään jälkeläisiä Aachenin hovimiehille. Se ei ollut mikään vakava asia, toisin kuin avioliitto, jonka pyhyyden Kaarle otti hyvin vakavasti.

Kaarle oli aikalaiskuvausten mukaan suuri, pitkänenäinen ja kaljamahainen mies, jolla oli lyhyt ja paksu kaula. Hän pukeutui kotona hihattomaan verkkopaitaan, nuhjuisiin teryleenihousuihin ja piereskeli ruokapöydässä.

Kuolema ja perintö

Kaarle Suuri kuoli keuhkopussitulehdukseen 28. tammikuuta 814 palatsissaan Aachenissa syvästi masentuneena siitä, ettei vieläkään osannut lukea ilman tavuviivoja. Hän pyysi pergamentin ja mustetta kirjoittaakseen testamenttinsa jättäen jälkeensä muutamia K-kirjaimen harjoitelmia ja tuhrun, joka on ehkä E, F tai P. Hänet haudattiin kuolinpäivänään Aachenin tuomiokirkkoon – mahdollisimman nopeasti, jottei hän ehtisi muuttaa mieltään raahatakseen taas hovin mukaansa loputtomalle sotaretkelle jollain kaukaisella rämeellä asuvaa neverheard-kansaa vastaan.

Kaarlea seurasi hallitsijana hänen ainoa hengissä pysynyt poikansa Ludvig Hurskas, joka sujuvasta luku- ja kirjoitustaidostaan huolimatta munasi hommat ja perseili isänsä valtakunnan lähes hajalle kolmessa sisällisodassa.[48]

Kaarle teki Euroopan historiaan ratkaisevan ja lähtemättömän vaikutuksen jo siksikin, että hän poisti sieltä paljon henkilöitä, jotka olisivat saattaneet muutoin tehdä omansa. Joskus hän poisti myös näiden henkilöiden koko etnisen viiteryhmän. Hänen valtakuntansa käsitti lähes kahdenkymmenen nykyisen valtion aluetta, ja hän halusi silti yhä lisää. Häntä pidetään suurena ja humaanina uudistajana, joka loi visionäärisellä työllään ja kyltymättömällä kullanhimollaan perustan lukuisille myöhemmille sodille, valtataisteluille, verilöylyille ja petoksille. Tätä oppimishäiriöistä suurmiestä pidetään ansiosta Euroopan vaikean isäsuhteen perustajana.

Kaarle Suuri populaarikulttuurissa

  • Andorran kansallislaulussa El gran Carlemany mainitaan Kaarle Suuri.

Katso myös

edeltäjä:
Pipin Pieni 		Frankkien kuningas
9. lokakuuta 768 – 28. tammikuuta 814 		seuraaja:
Ludvig Hurskas
  edeltäjä:
Desiderius 		Lombardien kuningas
10. heinäkuuta 774 – 28. tammikuuta 814 		seuraaja:
Ludvig Hurskas
  edeltäjä:
Romulus Augustulus 		Roomalaisten keisari
25. joulukuuta 800 – 28. tammikuuta 814 		seuraaja:
Ludvig Hurskas

Viitteet

  1. ↑ Ei oikeasti, mutta komea titteli silti.
  2. ↑ Yli kolmesataa vuotta aikaisemmin. Vähän vaikuttaa keinotekoiselta tämä järjestely.
  3. ↑ Austrasian, ei Australasian!
  4. ↑ Hän perusti myös Andorran, mutta tämä seikka usein unohdetaan maailman ei-andorralaisen väestön keskuudessa.
  5. ↑ Kaarlen ei tiedetä osallistuneen taisteluihin henkilökohtaisesti, mutta hän antoi hyvin kannustavia ja myötäeläviä hyökkäyskäskyjä.
  6. ↑ Pater Europeae; todellisuudessa on kuitenkin yleistä tietoa, että Europan isä oli Tyroksen kuningas Agenor.
  7. ↑ On paljon helpompaa ottaa etana kiinni kuin käydä läpi koko vaivalloinen ja sotkuinen makkaranvalmistusprosessi.
  8. ↑ Monissa itäisissä kielissä kaikkia länsieurooppalaisia, eurooppalaisia tai vain valkoihoisia ihmisiä kutsutaan edelleen frankeiksi. Tällaisten vanhentuneiden tietojen korjaamiseksi kehitysmaihin kannattaisi lähettää enemmän nykyaikaisia ensyklopedioita.
  9. ↑ Tai Pépin tai Pippin; hän ei ollut nimien suhteen kovin ronkeli. Kunhan ette kutsu häntä Pepiksi.
  10. ↑ Luotettavat historialliset tutkimukset, kuten Pyhä veri, pyhä Graal (Baigent, Leigh, Lincoln 1982, suom. 2005) ja Da Vinci -koodi (Brown 2003), ovat paljastaneet, että merovingien kantaisä on Jeesus Kristus. Merovingit itse eivät tienneet tästä, sillä jos olisivat tienneet eivät he varmaan olisi kutsuneet itseään jonkun takkutukkaisen Merovechin pojiksi.
  11. ↑ Kilderikin III:n isä oli Kilperik II, mitä ei sovi unohtaa.
  12. ↑ Kilderik III:n kohdalla tästä ei olisi tosin ollut vaaraa. Kuningas tarvitsi majordomukselta lupalapun potalla käymiseenkin, ja hänellä oli erillinen palvelija muistuttamassa häntä hengityksen pidättämisestä nielemisen aikana.
  13. ↑ Kaarle Martel eli Vasara pysäytti maurien etenemisen Eurooppaan Toursin taistelussa 732, ja tämä on antanut hänelle niin paljon nuivuuspisteitä, että häntä käsittelevä Wikipedia-artikkeli on yhä hirvittävä idologinen sotku.
  14. ↑ Pipin myös lahjoitti paaville Keski-Italian (Constitutum Pippini) kysymättä italialaisilta. Tämä sotki Italian historian aina vuoteen 1929 saakka, mistä Pipin olisi ollut ylpeä.
  15. ↑ Jos jokainen niistä ostaisi edes pullakahvit, tulisi siitä 1300 vuodessa aika iso summa!
  16. ↑ Koolla ei ole väliä.
  17. ↑ Frankkikuninkaallisilla on parhaat lisänimet skandinaavien ohella. Ai niin, viimeinen tuo merovingi, Kilderik III, oli lisänimeltään Tyhmä.
  18. ↑ Saint-Denis'n katedraalia pidetään ensimmäisenä goottilaisena kirkkona, vaikka frankit sen rakensivat.
  19. ↑ Lisäksi Kaarlen virallinen elämäkerturi, yleensä luotettavana pidetty Einhard, kertoo Kaarlen syntymävuoden olevan 742, jolloin hän olisi syntynyt pari vuotta ennen vanhempiensa avioitumista. Karlomania saattoi siis vituttaa kaiken huipuksi myös se, että äpärä korjasi perinnön parhaan osan hänen nenänsä edestä.
  20. ↑ Suom. pitkäparrat; emme tiedä, miten pitkät parrat langobardeilla oikein oli, mutta lienee oikeutettua olettaa heidän kompensoineen niillä jotakin.
  21. ↑ Heidän hallitsijansa jopa käytti titteliä Rex totius Italiae (koko Italian kuningas), vaikkei pitänyt hallussaan edes Roomaa, Sisiliasta nyt puhumattakaan. Germaanisten langobardien kuninkaat käyttivät rautaista kruunua, ja he kuolivat tämän takia usein salamaniskuun. Heistä oli kaikille paljon vaivaa, ja useimmat kunnon ihmiset olivat mielissään, kun Kaarle Suuri leikkasi heidän partansa ja vähän muutakin.
  22. ↑ Huhutaan, että Desideratan biologinen äiti olisi todellisuudessa Errata.
  23. ↑ Hildegard oli Udalriching-sukua, vieläpä Vinzgaun Udalrichingeja, mikä teki luonnollisesti suuren vaikutuksen kaikkiin.
  24. ↑ Euroopan perustaja, hyvät naiset ja herrat.
  25. ↑ Henricus Lassanius: De Systemi preti vulgaris mulierum. Ravenna 769.
  26. ↑ Tämä on historian mukaan ainoa asia, jonka Bernard ikinä teki.
  27. ↑ Nokkelana miehenä Kaarle käytti Lombardian rautakruunua ulkoilmassa vain talvisin, jolloin ukonilmat ovat harvinaisia. Ikävä kyllä se jäätyi kiinni hänen päähänsä ja irtosi vasta pitkän sulattelun jälkeen.
  28. ↑ Mitään kunnollista koululaitosta ei ollut, joten Hildegard oli melko varmasti seiskaluokkalaista epäkypsempi.
  29. ↑ Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun Saksaa ryöstettiin ja raiskattiin kolmekymmentä vuotta putkeen. Nämä tapahtumat eivät onneksi vaikuttaneet saksalaisten kansalliseen psyykeen, vaan he pysyivät hyvin kyvykkäinä käsittelemään turhaumiaan ja traumojaan rakentavasti.
  30. ↑ On syytä huomauttaa, että uskonsa vuoksi surmatut saksit eivät ole marttyyreja, vaan idiootteja. Vain yksijumalaisissa ja todellisuuteen perustuvissa uskonnoissa on marttyyreja.
  31. ↑ Benedictus XIV vahvisti Kaarlen autuaaksi, ja häntä kutsutaankin joskus Autuaaksi Kaarle Augustukseksi.
  32. ↑ Aachenin Pyhä Säästöpossu (Sanctus Porcus nummarius) on nykyisin Wienin keisarillisessa Schatzkammerissa.
  33. ↑ Viltziläiset eli veleetit, joita usein kutsutaan myös vendeiksi, olivatkin todellisuudessa lekiittejä. Sitä paitsi kronikoitsija Einhardin mukaan viltziläiset kutsuivat itseään veletabilaisiksi. Tämä on kiehtovaa.
  34. ↑ Maurilääkärit käyttivät frankkilaisista kollegoistaan nimikettä tri Frankenstein, mikä viittasi näiden karkeisiin menetelmiin. Nimen etymologia lienee frankkikirurgien harjoittamassa anestesiassa, joka suoritettiin lyömällä potilasta kivellä päälakeen; tätä kutsuttiin frankkilaiseksi steinnutukseksi.
  35. ↑ Visigootit olivat sen sijaan saaneet Hispanian hallintaansa reilusti ja rauhanomaisesti.
  36. ↑ Durandal oli kuuluisa miekka, jonka Kaarle antoi Rolandille. Hän oli saanut sen eräältä enkeliltä, ja se oli taottu apostoli Pietarin hampaasta. Kaarle ei itse tarvinnut tällaista enkelimiekkaa, koska hänellä oli jo oma, nimeltään Joyeuse eli Riemukas, taottu Longinuksen keihäästä. Nimivalinta on erikoinen, koska Kaarle ei puhunut ranskaa, eikä olisi voinutkaan, koska ranskaa ei vielä ollut. Miekka on sikälikin merkillinen, että sen kaikki osat on valmistettu Kaarlen kuoleman jälkeen. Tämä tekee tästä Louvressa yhä esillä olevasta aseesta kerrassaan erikoisen.
  37. ↑ Tai mitä jouluruokaa 8. vuosisadalla laitettiinkaan – tuskin mitään paljon lanttulaatikkoa herkullisempaa. Kyseessä sentään on pimein keskiaika.
  38. ↑ Paavit ovat vanhastaan hyvin vieraskoreita, etenkin kun vieraalla on iso armeija ja kivasti kolikoita.
  39. ↑ Kaarle oli niin sivistymätön, ettei edes tiennyt olevansa analfabeetti, koska se on kreikkaa.
  40. ↑ Kaarlen romanttiset serenadit olivat vielä kauheampia kuin hänen muut kirjalliset yritelmänsä.
  41. ↑ Ei itse, muistatte varmaan jo tämän artikkelin vakiovitsin hänen luku- ja kirjoitustaidottomuudestaan.
  42. ↑ Euroopan yhdistäjä, hyvät naiset ja herrat.
  43. ↑ Kalifin työ on paljon raskaampaa kuin monet ymmärtävät, sillä kaikki valittavat kalifille omista ongelmistaan odottaen niihin ratkaisua. Tavallisilla sulttaaneilla on paljon helpompaa.
  44. ↑ Kaikki tämän aikakauden henkilöt tunnetaan vähintään kolmella eri nimellä, joten Alkuinin voi kohdata myös nimillä Alcuin, Alcuinus, Albinus, Eahlwine, Flaccus ja O Senhor Bugaboo.
  45. ↑ Se ei ollut mitään kovin ihmeellistä verrattuna varsinaiseen renessanssiin, mutta ainakin frankit yrittivät, se on heidän kunniakseen sanottava.
  46. ↑ Lopulta linnojen puute pakotti frankkikuningas Kaarle (III) Typerän (898–922) luovuttamaan Normandian pohjanmiehille, mikä rikkoi pahasti keskitetyn hallinnon periaatetta vastaan. Onkin aiheellista kysyä, oliko Kaarle Typerä typerä vai sittenkin ehkä Kaarle typerä.
  47. ↑ Tämä liittyy Pyhän hengen olemukseen, josta kukaan ei ole ikinä tajunnut mitään, ja ne, jotka väittävät tajunneensa, valehtelevat. Joka tapauksessa asiasta saatiin lihava riita idän ja lännen kirkkojen välille.
  48. ↑ Hän myös sokaisi veljenpoikansa kuumalla raudalla, mihin tämä kuoli. Se oli kaikkien kannalta noloa.
Noudettu kohteesta ”https://hikipedia.org/index.php?title=Kaarle_Suuri&oldid=569507”
MediaWiki spam blocked by CleanTalk.