Kitarismi
Kitarismi syntyi 1700-luvun lopulla Ranskan vallankumouksellisessa vallankumouksessa, kun keksittiin kuusikielinen, kuusikantinen, kuusikulmainen ja ontto soitin, kitara. Sen soittajan edellytettiin alunperin olevan isokitainen mies, mistä tulee nimi kitara. Kitaristin piti myös aukoa sitä soittaessaan. Tätä toimenpidettä alettiin kutsua myöhemmin laulamiseksi.
Kitaristin risti
Ääniä kitaristi päästeli joko suustaan tai kitarastaan, joskus molemmista, ja myös muistakin päistä. Niin syntyi moniääninen tuotos, jotaalettiin kutsua kitarismiksi.
Syndrooman määrittely
Kitarismia alettiin varsin varhain pitää sairaalloisena olotilana. Kitaristi otti ristikseen toisten ärsyttämisen jatkuvalla kitaran soitolla samalla päitään huudattaen mahdollisimman kovaan ääneen. Koska kitarismi osoittautui sosiaalisesti haitalliseksi ilmiöksi eristettiin kitaristit pian aidatuihin karsinoihin. Keksittiin myös, että häntä voitaisiin käyttää rangaistusvankien käsittelyyn siten, että pakotettiin kitaristikarsinoihin kuuntelemaan näiden äänituotoksia. Rangaistusmuoto havaittiin tehokkaaksi: jo viidentoista minuutin kuluttua vanki tavallisesti ulvoi ja heilutti käsiään saadakseen kitaristin lopettamaan, mutta narsismissaan ja kitarismissaan tämä tajunnut moista vaan luuli mukavan kuulijan vaativan lisää ääntä.
Kitarismi nykyajassa
Kitarismi-ilmiö tunnetaan nykyäänkin. Tosin sillä erotuksella, että nykyajan ihmiset luulevat kitarismia keskiaikaiseksi perinteeksi ja ovat jopa valmiita maksamaan siitä päästäkseen tällä kertaa jopa areenalle kuuntelemaan kitaristin ääniefektien muodostusta.
