Lumiere
Lumiere (s. 6. marraskuuta 1918 Marseille, Ranska) oli eräs Hirviön valtakunnan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia toimien pitkään mm. sen ulkomaankauppa- ja teollisuusministerinä sekä Hirviön henkilökohtaisena turvallisuuspoliittisena neuvonantajana aina eläköitymiseensä asti. Hänellä on kauppaneuvoksen arvonimi. Mitäänhän hän ei kuitenkaan sillä tee.
LapsuusMuokkaa
Lumiere syntyi poikkeuksellisen usealapsiseen perheeseen Ranskassa vuonna 1918. Useat hänen sisaruksistaan ehtivät kokea totaalisen burn-outin jo ennen aikuisikää, mutta Lumieren onnistui sinnitellä täysikasvuiseksi ja saavuttaa lisäksi mainitsemisen arvoiset kannukset poliittisessa elämässä myöhemmässä vaiheessa.
UraMuokkaa
Lumieren poliittinen ura alkoi jo hyvin varhaisessa nuoruudessa, koska kroonisen tulenaran elämäntilanteensa vuoksi hänen ei kannattanut jäädä turhia paikoilleen maleksimaan. Tulenpalavalla kiireellä hän haki Harvardin yliopistoon ja valmistui sieltä yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1945, jonka jälkeen hän havaitsi paikallislehden avoimien työpaikkojen osastolta ilmoituksen paikasta Hirviön valtakunnan hallituksessa sekä kyseisen agraarivoittoisen yhteiskunnan maatalousasioiden toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtajana.
Alla rakentamisen! Tämä artikkeli tai osio on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen. Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi. |