Avaa päävalikko

Hikipedia β

Malline:Spoilerit

Tätä mallinetta käytetään lähinnä vain toisissa juonipaljastusmallineissa. {{Spoilerit}}-malline arpoo yhden paljastuksen listalta.

Jos lisäät luetteloon uuden spoilerin, ota huomioon kolme asiaa:

  1. Teksti tulee muissa mallineissa osaksi ”kuten se, että [kirjoittamasi spoileri]” -tyyppistä virkerakennetta. Aloita siis pienellä kirjaimella (paitsi tietysti erisnimet) mutta lopeta pisteeseen.
  2. Ota myös huomioon, että spoilereiden hauskuus ei perustu niinkään siihen, että lukijan katselu- tai lukunautinto menee pilalle, vaan siihen, että lukija oivaltaa yhteyden jo ennestään kokemansa ja annetun spoilerin välillä. Älä kirjoita juttuja valmiiksi auki, kuten ”Tom Hanks kuolee Saving private Ryanin lopussa”, koska sellainen on tylsää. Kirjoita sen sijaan jotain, jonka kontekstista perillä oleva oivaltaa, kuten ”hirviöt metsässä ovatkin vain kylänvanhimpien keksimä läppä”.
  3. Koska Hikipedian ylläpitäjät eivät viimeisimpien tutkimusten mukaan tiedäkään kaikkea, on kohteliasta mainita teos, josta spoileri on. Kuten kohdassa 2 mainittiin, sitä ei kannata kirjoittaa auki. Merkitse teos spoilerisi loppuun seuraavasti: <!--Tolstoi: Sota ja rauha--> Tällä tavoin teos näkyy ainoastaan lähdekoodissa ja lisäyksen tarkastaja voi helpommin todeta lisäyksesi asialliseksi. Tarpeetonta kai sanoa, että mitä hämärämpi (=mitä triviaalimmasta animesarjasta) spoilerisi on, sitä varmemmin sille näytetään roskakoria.

Tässä esimerkkejä, kuten että enkeli pelastaa James Stewartin tämän yrittäessä tehdä itsemurhan hyppäämällä sillalta.