Nobelin rauhanpalkinto
Nobelin rauhanpalkinto on palkinto, joka lahjoitetaan joka vuosi N00bille henkilölle, joka on Norjan Nobel-komitean mukaan tehnyt kaikkensa ylläpitääkseen rauhaa maailmassa, esimerkiksi tappamalla ihmisiä, jotka olisivat voineet rikkoa rauhan. Nobelin rauhanpalkinnossa tulee muutakin kuin kunniaa ja matka Tukholmaan. Lisäksi tulee puhelinsoitto keskellä yötä Tukholmasta sekä päälle sievoinen rahapalkinto. Rahaa. Eipä ihme, että niin moni tavoittelee tuota palkintoa.
Nobelin rauhanpalkinto jaetaan Nobel-säätiön varoista. Säätiön perusti ruotsalainen ruudinkeksijä Alfred Nobel, joka huolestui ennen kuolemaansa maineestaan jälkipolvien silmissä, joskin on epätodennäköistä, että monikaan enää nykyään muistaisi hänen yökastelutaipumustaan. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että rauhanpalkinto on pelkkiä verirahoja, joilla Nobel osti omantuntonsa – ja vuodenvaatteensa – puhtaiksi.
Nobelin rauhanpalkinnon kriteerit ovat ankarat. Palkinnon saajan täytyy olla vähintään 150 cm pitkä (Äiti Teresan [122 cm] ja Kim Jong-Ilin [93 cm] kohdalla tehtiin poikkeus). Eduksi on, jos kukaan ei ole koskaan kuullutkaan palkinnon saajasta. Aina, jos jossain syntyy puhetta siitä, että joku Nobelin rauhanpalkinnon saaja, esimerkiksi Martti Ahtisaari, olisi ansainnut palkinnon, päättää Nobel-komitea olla palkitsematta ainakaan tätä, sen sijaan palkinto voidaan antaa jollekin pankkiirille, nehän sitä rahaa osaavat käyttää muutenkin. Yleisesti voidaan katsoa, että rauhanpalkinnon saa henkilö joka on onnistuneesti kanavoinut koko maansa bruttokansantuotteen rauhaa ylläpitäviin sotatoimiin. Usein rauhanpalkinnon saajan on aseistettava jompaa kumpaa osapuolta, jotta tilanne säilyisi mahdollisimman rauhallisena. Toinen keino on kehittää joukkotuhoase ja perustella se rauhan työkaluksi. Mm. itse herra Nobel sai rauhanpalkinnon dynamiitin keksimisestä, jonka turvin ollaan varmasti vältytty useilta konflikteilta kun vastustaja on ollut helppo pelata pois pommilla. Tunnetuja rauhann00belisteja ovat Henry Kissinger Vietnamin sodan junailusta, Martti Ahtisaari Kosovon kapinallisten aseistamisesta ja Barack Obama, sillä hän on kiva ja komea. Lisäksi hän on polttanut pilveä ja on mulatti, mitkä ovat ehdottomasti painottavia kriteereitä, koska palkinnon mediaseksikkyys vaatii tätä nykypäivänä. Barack Obama on myös onnistunt kanavoimaan kaiken rahan ja energian sotimiseen ja kriisiissä rypemiseen ja käynyt samaan aikaan useampaa sotaa kuin yksikään Yhdysvaltain presidentti vähään aikaan, joten voitto oli suvereenisti hänen. Ensi vuonna rauhapalkinnon saajaksi on kaavailtu Hillary Clintonia mittavasta elämäntyöstä tai Alexander Stubbia, mikäli hevonen onnistuu sodan aloittamaan jossakin.
N00belin rauhanpalkinnon saajatMuokkaa
Vuosi | Saaja | Syyt palkinnon saamiseen | |
---|---|---|---|
1914 | Frans Jooseppi (Itävalta), Gavrilo Princip (Serbia) (jaettu) | Ensimmäisen maailmansodan aloitus | |
1915 | Nikolai II (Venäjä), keisari Vilhelm II (Saksa) (jaettu) | Maailmansodan onnistunut laajentaminen | |
1916 | Punainen risti | Kyvyttömyydestä auttaa ensimmäisen maailmansodan uhreja | |
1917 | Woodrow Wilson (Yhdysvallat) | Yhdysvaltojen liittyminen maailmansotaan | |
1918 | Saksan, Ranskan, Iso-Britannian, Itävalta-Unkarin, Venäjän, Italian ja Yhdysvaltojen sodanjohto (jaettu) | Kollektiivinen erikoispalkinto maailman typerimmästä sodasta | |
1919 | Mao Zedong | Maltan, Kazakstanin ja monen muun valtion tuhoaminen täysin | |
1920 | Vladimir Lenin (Neuvosto-Venäjä) | Venäjän vallankumouksen aloitus, sovelias väkivaltaisuus tsaariperheen syrjäyttämisessä, Venäjän sisällissota | |
1921 | John Smith (USA) | Los Angelesin räjäytys | |
1922 | Leonid Malotov (Neuvostoliitto) | Neuvostoliiton valistus pommi-iskun avustuksella | |
1923 | Benito Mussolini (Italia) | Italian vallankaappaus, fasismin ideologisen perustan luominen, naurettavan ruumiinkielen kehittäminen | |
1924 | Alpertti Ykskivi | Nupertuperpommin kehitys | |
1925 | Karvinen (USA) | Oskun jatkuva kiusaaminen | |
1926 | Aulis Kallakorpi | 123 ihmisen kuolema epäonnistuneessa mäkihyppy-hypyssä. | |
1927 | Pertti Lahdesta (Lahti) | Propagandalähetyksen aiheuttama mielensosoitus | |
1928 | Jone Nykänen | 50:sen naisen raiskaaminen | |
1929 | Claire Federev | Eurytmian opetus, joka sai oppilaat kuolemaan tylsyyteen | |
1930 | Josef Bradl | Pari murhaa | |
1931 | Fredrik XVI | Yksivaltius ja kansanmurhat | |
1932 | Josif Stalin (Neuvostoliitto) | Sama kuin edellisellä | |
1933 | Adolf Hitler (Saksa) | Saksan diktaattoriksi nouseminen; Mussolinin esimerkin parantelu ja muuntelu väkivaltaisempaan suuntaan | |
1934 | Tuntematon jätkä | Fredrik XVI:nnen murha | |
1935 | Adolf Hitler (Saksa) | Euroopan valtatasapainon tarkoituksellinen horjuttaminen | |
1936 | Gestapo | Ihmisoikeustoiminta | |
1937 | Japanin armeija | Nankingin verilöylystä. | |
1938 | Neville Chamberlain (Britannia) | Adolf Hitlerin kaikkiin vaatimuksiin suostuminen | |
1939 | Adolf Hitler | Uuden ja jännittävän sodan aloittaminen; salamasotastrategian kehittäminen | |
1940 | Hermann Göring (Saksa) | Luftwaffen johtaja, Länsi-Euroopan pommittaminen | |
1941 | Keisari Hirohito (Japani) | Hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan Pearl Harborissa; konfliktin onnistunut laajentaminen maailmansodaksi | |
1942 | Adolf Hitler, Benito Mussolini | Berliinin-Rooman akselin luominen, tehokas ja tuhoisa sotatoiminta Balkanilla ja Pohjois-Afrikassa | |
1943 | Japanin armeija | Esimerkillinen julmuus miehitetyillä alueilla | |
1944 | Tri Albert Hofmann | LSD:n keksiminen | |
1945 | Harry S. Truman (USA) | Atomipommin pudottaminen Hiroshimaan ja Nagasakiin | |
1946 | Adolf Hitler, Joseph Göbbels, Hermann Göring, Heinrich Himmler, Benito Mussolini (jaettu, kaikki postuumisti) | Erikoispalkinto toisen maailmansodan aktiivisesta mahdollistamisesta ja edistämisestä | |
1947 | Al Capone (USA, postuumisti) | Tammikuussa kuolleelle gangsterijohtajalle menestyksekkäistä liiketoimista | |
1948 | Nathuram Godse (Intia) | Rauhanaktivisti Mahatma Gandhin murhaamisesta | |
1949 | Jean-Claude Cherebreunel (11v, Ranska) | Koulukiusaamisesta | |
1950 | Kim Il-Sung (Pohjois-Korea) | Korean sodan aloittamiseksi tehdystä pitkäjänteisestä työstä | |
1951 | Josif Stalin (Neuvostoliitto), Mao Zedong (Kiina), Harry S. Truman (jaettu) | Korean sodan laajentamiseksi tehdystä työstä | |
1952 | Neuvostoliitto, Yhdysvallat (jaettu) | Kylmän sodan aloittaminen; suurien summien sijoittaminen ydinaseteknologiaan | |
1953 | Josif Stalin (Neuvostoliitto, postuumi) | Tunnustuspalkinto suuresta elämäntyöstä | |
1954 | Algerian kansallinen vapautusrintama, Ranskan siirtomaaministeriö (jaettu) | Algerian konfliktin huolellinen eskaloiminen | |
1955 | ei jaettu | lautakunta huonolla tuulella | |
1956 | Urho Kaleva Kekkonen (Kekkoslovakia) | Kekkoslovakian diktaattoriksi julistautuminen | |
1957 | Puna-armeija (Neuvostoliitto) | Unkarin tilanteen rauhoittaminen huomattavin voimakeinoin | |
1958 | ei jaettu | lautakunta humalassa | |
1959 | Fulgencio Batista, Fidel Castro (Kuuba, jaettu) | Batistalle diktaattorin elämäntyöstä, Castrolle rohkaisuksi uutena diktaattorina | |
1960 | Afrikka (jaettu kollektiivipalkinto) | julmien siirtomaahallintojen korvaaminen julmilla itsenäisillä diktatuureilla | |
1961 | Luxemburg | Eurovision laulukilpailun voittaminen | |
1962 | Fidel Castro (Kuuba), Nikita Hruštšov (Neuvostoliitto), John F. Kennedy (USA) (jaettu) | Kuuban kriisi; paras yritys aloittaa kolmas maailmansota sitten vuoden 1945 | |
1963 | Lee Harvey Oswald (USA, postuumi) | Presidentti Kennedyn murhaaminen | |
1964 | ei jaettu | lautakunta kahvilla | |
1965 | Vietkong, Etelä-Vietnam (Vietnam) | Vietnamin sodan kärsivällinen jatkaminen | |
1966 | Lyndon B. Johnson (USA) | Amerikkalaisten integrointi Vietnamin sodan osapuoleksi | |
1967 | Urho Kaleva Kekkonen (Kekkoslovakia - Suomi) | lautakunta ei keksinyt ketään muutakaan | |
1968 | Leonid Brežnev (Neuvostoliitto) | Tarmokas toiminta Tšekkoslovakian rauhanomaisen irtautumisen estämiseksi | |
1969 | Neil Armstrong, Buzz Aldrin (USA, jaettu) | Kuun miehittäminen | |
1970 | ei jaettu | TV:stä tuli jotain kiinnostavampaa | |
1971 | Ho Tši Minh (Vietnam), Richard Nixon (USA) (jaettu) | tunnustuspalkinto Vietnamin sodasta | |
1972 | Muammar Gaddafi (Libya) | diktatuurin esimerkillinen soveltaminen; uusien terrorismimenetelmien antelias rahoitus | |
1973 | Nicolae Ceauşescu (Romania) | Kehitysmaan luominen Eurooppaan | |
1974 | Bülent Ecevit (Turkki) | Pohjois-Kyproksen miehitys | |
1975 | Urho Kaleva Kekkonen (Kekkoslovakia - Suomi) | 75-vuotislahja | |
1976 | Mao Zedong (Kiina, postuumi) | tunnustus pitkästä diktaattorinurasta ja esimerkillisen tuhoisista uudistuksista | |
1978 | STASI (Itä-Saksan tiedustelupalvelu) | Yleinen vainoharhaisuus; kaikkein huonoimpien inhimillisten piirteiden väsymätön edistäminen | |
1979 | Äiti Teresa (Albania - Intia) | lempeältä näyttäminen | |
1980 | Ajatollah Khomeini | Iranin islamilainen vallankumous; valtion onnistunut siirtäminen 1200-luvulle; uusien terrorismimenetelmien tarmokas kehittely; fanatismi | |
1981 | Leopoldo Galtieri (Argentiinan presidentti), Margaret Thatcher (Ison-Britannian pääministeri) (jaettu) | Täysimittainen sotiminen parista lampaiden asuttamasta luodosta Etelä-Atlantilla | |
1982 | Enver Hoxha (Albania) | Vielä Romaniaakin kehittymättömämmän kehitysmaan luominen Eurooppaan | |
1983 | Ronald Reagan (USA) | Asemenojen suuri kasvattaminen | |
1984 | ei jaettu | oli vähän kiire | |
1985 | James Bond (Iso-Britannia) | Väkivaltainen käytös, sovinismi | |
1986 | Muammar Gaddafi (Libya) | Terrorismin käsitteen vallankumouksellinen uudelleenmäärittely | |
1987 | Costa Rican presidentti tai joku sellainen | teki jotain todella rauhallista tai jotain | |
1988 | Yhdistyneet kansakunnat | Hyvin, hyvin pitkä ja huolellinen keskustelu ja harkinta ennen yhdenkään humanitaarisen päätöksen tekemistä | |
1989 | Dalai Lama (Tiibet) | Julkisuudessa hymyileminen | |
1990 | Mihail Gorbatšov (Neuvostoliitto) | Mukavin Neuvostoliiton johtaja | |
1991 | Saddam Hussein (Irak) | Kuwaitin valtion nostaminen kansainvälisen huomion keskipisteeseen | |
1992 | Burman sotilasjuntta | perusteet julistettu salaisiksi kuolemanrangaistuksen uhalla | |
1993 | Pohjois-Irlannin katolilaiset ja protestantit (jaettu) | Sitkeä ja määrätietoinen työ konfliktin jatkamiseksi yli sukupolvien | |
1994 | Jasser Arafat (Palestiina), Shimon Peres, Jitzhak Rabin (Israel) (jaettu) | "Pysyvän rauhan tuominen Lähi-itään...ja paskan marjat" | |
1995 | Radovan Radovan Karadžić, Ratko Mladic (Serbia, jaettu) | Ensimmäinen kunnon sota Euroopassa sitten vuoden 1945 | |
1996 | ei jaettu | lautakunta nukkui pommiin | |
1997 | ei jaettu | koira söi lautakunnan esityslistan | |
1998 | Mahatma Gandhi | Lautakunta ei tiennyt tämän kuolleen jo 1948) | |
1999 | Joulupukki | Pyyteettömyys, ilon tuominen maailmaan | |
2000 | Kim Jong-Il (Pohjois-Korea) | Maailmanpolitiikan villein tukka | |
2001 | Osama bin Laden (Saudi-Arabia) | Hyvin pahat teot | |
2002 | Taliban-liike (Afganistan) | Sinnikäs 800-luvun yhteiskuntaolojen säilyttäminen nopeasti muuttuvassa maailmassa; tunnustus maailman suurimmasta Kalashnikov-kokoelmasta | |
2003 | George W. Bush (USA), Saddam Hussein (Irak) | Persianlahden sota II | |
2004 | Ariel Sharon (Israel), Hamas (Palestiina) | Lähi-idän tilanteen pitäminen maailmanlaajuisen huomion kohteena | |
2005 | Uncyclopedia (englanninkielinen) | Taistelu kurjuutta ja Wikipediaa vastaan | |
2006 | Muhammad Yunus (Bangladesh) | Oli tarpeeksi tuntematon. | |
2007 | Al Gore | Edistänyt ilmastonmuutosta dokumentillaan Miellyttävä totuus sekä kampanjoinut ilmastonmuutoksen nopeuttamisen puolesta | |
2008 | Martti Ahtisaari | Eivät keksineet muutakaan ja Ahtisaari oli kerjännyt palkintoa jo runsaat 3 vuotta. | |
2009 | Barack Obama | Kristallipallon avulla palkittiin tulevasta rauhantyöstään. Palkinto on saatu, mutta odotamme edelleen niitä ansioita. | |
2010 | Liu Xiaobo | Siinä missä Suomi - ja etenkin Martti Ahtisaari - loukkaantuivat ja närkästyivät toistuvasti siitä, että palkintoa ei tullut heidän maahansa, Xiaobon kohdalla Kiina loukkaantui kun palkinto tuli heidän maahansa. Kiinan valtiollisen median mukaan kiinalaisen palkitseminen osoitti röyhkeyttä ja ennakkoluuloisuutta Kiinaa kohtaan. | |
2011 | Ellen Johnson Sirleaf, Leyhmah Gbowee, Tawakkul Karman (jaettu) | Täydellinen tuntemattomuus, mittava ura tärkeiden rakennusten edessä tai sisällä istumisessa ja valittamisessa, BDSM:ä vastustavan Naistoimittajat ilman kahleita -järjestön perustaminen. | |
2012 | Euroopan Unioni | Rauhan ja sovun edistäminen osallistumalla |
|
2013 | Kemiallisten aseiden harrastajien yhdistys | Kemiallisten aseiden harrastajien etujen puolustaminen heitä vastaan lietsotussa vihakampanjassa, jonka kohteeksi esim. kemiallisin asein tapahtuvaa virkistysmetsästystä harjoittavat ovat joutuneet. | |
2014 | Kailash Satyarthi & Malala Yousafzai | Lasten oikeuksien edistäminen, ja kai jotenkin pitää noteerata, jos talibanit ampuvat päähän. Lisäksi jännä nähdä, mitä käy, kun rauhanpalkinto jaetaan intialaisen ja pakistanilaisen kesken. | |
2015 | Tunisian kansallisen dialogin kvartetti | Maghrebin korkeatasoisin amatööripohjalta toimiva kamarimusiikkiyhtye. | |
2016 | ei jaettu | raati strippiklubilla | |
2017 | Backpack Kid | flossaamisen keksiminen, näin ollen myös opettajien päivien pilaaminen | |
2018 | Juha Sipilä | lentokoneen hankkiminen, raati ei keksinyt muuta |