Avaa päävalikko

Hikipedia β

Pianismi

Ostetuimmat -ismit
TOP-10
  1. Kapitalismi
  2. Terrorismi
  3. Turismi
  4. Postmodernismi
  5. Kimilsungismi
  6. Imperialismi
  7. Kommunismi
  8. Ismismi
  9. Ateismi
  10. Piratismi
tahdon lisää

Pianismi on elämänfilosofia eli riippuvuus, jota suurin osa pianisteista harjoittaa. Pianismiin kuuluu jatkuva pianon rämpyttäminen. Joskus pianoon voi jäädä sananmukaisesti koukkuun, jos hirviö sen sisällä käy kiinni nistin koukkusormiin. Yleensä palvominen kuitenkin syntyy pitkäaikaisesta runkkaamisesta.

Pianismi uskontonaMuokkaa

Herra Hirviö ja Herra Läheisriippuvuus pitävät huolen, että nisti on kunnolla ja tyydyttää heitä.

Pianismin merkitys evoluutiossaMuokkaa

Koska pianismi on huonoista piirteistään huolimatta säilynyt, voidaankin ajatella, että joko pianismi on jollakin tavalla arvokasta tai sitten ei-häiritsevää. Myös sattumalla voi olla osuutensa. Yleisesti ajatellaan, pianistien eristäytymisen on täytynyt olla suurin syy. Nykyään kaikenlaisille muillekin vammaisille rakennetaan koppeja, jossa heitä säilytetään yksikseen. Hyötyäkin näistä otuksista voi olla. Esimerkiksi juuri pianistit ovat hakoja hakkaamalla pianon koskettimia tietyssä rytmissä ja järjestyksessä hakkeroimaan koodeja auki. Myös ideatehtaita on pystytetty hullujen osastojen yhteyteen - tai oikeastaan nämä kulkevat käsi kädessä; ei ole enää muita kuin yhdistettyjä kasvattamoja.