Psykoholismi

Psykoholismi on psyykkinen sairaus, mutta se on myöskin elämäntapa ja moraalijärjestys. Psykoholismi eriytettiin olevasta 1990-luvulla, kun keskivertopoikkeamakäyttäytymistä tutkiva tiederyhmä löysi psykoholistisen oireyhtymän. Merkittävin psykoholismin ilmentymismuoto on suhteellisuudentajun ja suhteellisuusteorian muokkaaminen tajunnanlaajennustarkoituksessa. Henkilöitä, jotka tiedostavat tämän itsessään, on tilanteesta riippuen varsin vähän.

Kysyttäessä pääkallolta "Ollako vai eikö olla?", pääkallon tulisi vastata:" Sinä olla, minä ei olla."

Tullakseen kansantajuiseksi, psykoholismin ilmenemismuotoja on karsittava melkoisesti. Tällöin puhutaan psykohistorioitsijasta. Tunnetuin psykohistorioitsija Suomessa on Juha Siltala. Hänen ensimmäinen laajaa huomiota herättänyt väitöskirjansa pohjautui Lapuan liikkeen järjestämiin asiakaskyydityksiin itärajan tuntumaan isänmaan aamunkoittovuosina. Tästä on erinäisten aasinsiltojen myötä ollut luotevaa siirtyä pohtimaan nykyajan rakenteellista työttömyyttä ja kilpavarusteluyhteiskunnan armottomuutta yksilöä kohtaan.

Arkipäivän psykoholismi ilmenee monin eri tavoin, mutta yleensä päivä aloitetaan vilkaisemalla peiliin. Mikäli olkapäillä istua nököttää ylimääräisiä olentoja, ne on yleensä syytä ottaa vakavasti huomioon päivän tapahtumien kulussa. Mikäli aamulla tiedostaa ylimääräisten olemassaolon, on päivästä suoriutuminen helpompaa kuin mikäli ne pääsevät ennalta-arvaamatta yllättämään kesken päivän. On sattunut tilanteita, joissa psykoholisti on jättänyt suorittamatta peiliin vilkaisun ja päivän mittaan vastaan on sitten tullut monenmoista yllättävää, kuten

• pakonomainen tarve tulla kesken päivän töistä kotiin särkemään rautakangella leivinuunia.
• ongelmat liikenteessä; voi yllättäen huomata ajavansa keskellä tien yli poikittain kaatuilevia puita.
• television pudottaminen parvekkeelta ohjelman jälkeen.
• vertailtaessa vesuria ja kirvestä, valitsee tavantakaisesti vesurin.

Psykoholistin empatiakyvyt ovat usein ilmiömäiset. Psykoholisti kykenee hymyilemään ja osoittamaan myötätuntoa silloinkin, kun kysymyksessä on asia joka ei häntä voisi vähempää henkilökohtaisesti kiinnostaa. Psykoholismin ulkopuolinen diagnosointi on osittain tästä syystä ja sen vuoksi äärimmäisen vaikeaa. Lääke, -ja lakitieteen tohtorit ovatkin kehitelleet nk. itsediagnosointimenetelmiä, joiden tavoitteena on että psykoholismia sairastava kykenisi itse diagnosoimaan ja hoitamaan sairauttaan.

Hoitomenetelmät

Psykoholismissa tärkeintä on hyväksyä itse sairaus ja keskittyä lähinnä oireiden lääkintään. Tehokkaimmiksi vaikuttimiksi oireisiin soveltuvat erilaiset laillistetut ja osittain laittomatkin alkoholijuomat. Alkoholi vaikuttaa psykoholismin oireisiin kaksijakoisesti; joko se kätkee oireet tai moninkertaistaa niiden ilmenemismuodot. Kummassakaan tapauksessa psykoholisti ei koe sairastavansa psykoholismia. Mahdollisesti voimistuviin oireisiin puuttuvat useimmiten virkavalta ja sosiaalityöntekijät, kun taas oireettomuus herättää lähiympäristössä ilmeistä hilpeyttä ja hyvänolontunnetta. Hoitoennusteen lopullinen pysyvä muoto kaikissa tapauksissa on kuolema.

Tämä käyttäjä on, sillä hän ajattelee, tai ei ole tai ehkä on tai ehkä ei ole.