Tämä artikkeli on vanhahikipedialainen ja saatettu säästää vain antikvaarisista syistä.
Jatka omalla vastuulla.

”Pulut ovat paskovia lintuja!  ! Mutta eihän pulu voi kaatua sillä pululla on kannukset! Pulu kallistuu!”

~trad.

Pulu (Mussutus Pascaemus) on lokin paras kaveri. Kuten lokkejakin, puluja on aivan liikaa, ja ne lentelevät ihmisten ympärillä kerjäten näiltä ruokaa vain, jotta voisivat sitten paskoa niille tarjotut ruoat ihmisten autojen päälle. Härskeimmät pulut paskovat jopa ruoan tarjoajien päälle. Ne edistävät yhdessä lokkien kanssa maailmanvalloituskampanjaa. Pulut saattavat tulla jopa ostoskeskuksiin sisälle ja syövät sielläkin kaikki ihmisten eväät. Pulut yrittävät parhaansa mukaan saada itselleen lintuinfluenssan vain, jotta voisivat tartuttaa sen sitten ihmisiin. On harmi, että ihmiset eivät ole tajunneet, kuinka vaarallinen otus pulu on.

Pulu suunnittelee maailmanvalloitusta.

Ravinto

  • Ihmisten tarjoamat leivät, keksit
  • Raadot (Syö niitä vain silloin, kun ihmiset eivät näe, jotta säilyttäisi "Kiltin ja vaatimattoman" maineensa.)
  • Syö myös eläviä eläimiä, kuten ihmisiä, mutta vain silloin, kun muita ei ole näköpiirissä.

Kelpaa siinä sitte miettiä, että "Mihinhän se Juhani jäi, kun ei se tuu kotia sieltä kaupungilta?"

  • Ainoa ruoka mikä puluille näitten lisäksi käy on riisi. Riisi nimittäin sattuu olemaan pulujen lempiherkkua. Muista aina lähtiessäsi puluja syöttämään ottaa pussillinen riisiä mukaan.

Tuntomerkit

  • Röyhkeä
  • Lihava
  • Harmaa
  • Likainen
  • Huonot jutut
  • Vaappuva ja aika naurettava kävelytyyli
  • Tyhmä, vaatimatonta esittävä ilme
  • Tylsän värinen
  • Iso (johtuu edellisistä ominaisuuksista)
  • Lentää (no jaa, niin moni muukin)
  • Viekas ilme paskoessa (ilmettä ei yleensä näe, sillä lintu lentää paskoessaan)
  • Valloittaa katukuvan yhdessä lokkien kanssa
  • Ääni: hiljaista naurunkiherrystä, jota jotkut ihmiset kuvaavat "kujerrukseksi" ja voi jopa pitää lentäessä ääntä joka kuulostaa naurulta tai mäkätykseltä.
  • Aina, kun ihminen katoaa kuuloetäisyyden taakse, nauraa julmasti "MUAHAHAHAHAHAAAAAA!" Tuota naurua ovat vain harvat päässeet todistamaan.
  • Heikko FPS
  • Liikkuu ryhmissä
  • Ruma ja usein Stadista
  • "Hellänä"

Historia

Kukaan ei varsinaisesti tiedä, mistä ja milloin pulut tulivat, mutta niitä tulee koko ajan lisää. Mutta hallituksessa on huhuttu että pulut voisivat tulla meidän rakastetulta naapurilta, Ruotsilta, päin. Siinä yksi uusi syy vihata *yskäys* eikun rakastaa naapurimaatamme. Toivoa sopii, ettei Venäjä ala istuttaa karhua Suomen ekosysteemiin.

  Tämä eläinlaji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Laajentamalla kantaa saat sen ehkä selviytymään.
MediaWiki spam blocked by CleanTalk.