Rautakantele
Rautakantele on CMX:n CD-levy, kts. levyke. Levy on kuuluisa onnettoman paskoista rumpusoundeistaan, jotka aiheuttavat päänsärkyä.
Rautakantele
Rautakanteleen ensimmäinen kappale on yllättäen Rautakantele.
Rautakantele alkaa rautaisen kanteleen soitolla, jonka jälkeen täräytetään semmosta heviriffiä kehiin, että paska meinaa väkisinkin valahtaa housuun ja tulee väkisinkin todettua: "Eiks tää ollukaan kansanmusiikkilevy? Kun A. W. Yrjänä vihdoin alkaa laulaa, hän kuulostaa aivan Väiski Vemmelsääreltä tai Alice Cooperilta. Myöhemmin kappale hajoaa muistaakseni ahdistuksen loputtomaksi mereksi, joka pysyy vankkana kautta linjain lukuun ottamatta kertosäettä, jossa laulaja kehottaa kuulijaansa mm. lävistämään hänet. Kuulupa siellä perkelekin.
Rautakantele on transsinen kappale ja saattaa aiheuttaa kuulijalleen sisäisen muodonmuutoksen. Erittäin vaarallista matskua. Kappale kuvaa ilmeisesti maailmojen pahuuksia.
Yöllisiä
Olisi saanut A. W. jättää tämän laulamatta. Pelottava ja turha kolinakummitusbiisi, jossa on epävireistä haalihurppua ja sanoituksissa ei ole järjen hiventäkään. Mainintaanpa siellä "petojen mylvintäkin". Niin, ja "räikkien rääyntä".. ei jumalauta. Hämärää touhua.
Palvonnan eleitä
Kuumehoureinen kappale, joka käsittelee heroiininarkkaria yksinäisessä talossaan kaukana rautateistä ja merenrannoista.
Palvonnan eleitä on melkein ahdistuksen loputonta merta, mutta sitä ei kuitenkaan sellaiseksi luokitella. A. W. Yrjänän lauluääni kappaleen lopussa on liian heleä. Kertosäe on lohduton.
Palvonnan eleitä ei kuitenkaan kuvaa palvontaa, vaan kertoo heroiininarkkarin elämän viimeisistä vaiheista.
Talviunia
Kappale kertoo talviunista ja siinä käytetään salaperäistä haipua-verbiä, jonka merkityksen A. W. Yrjänä tietää ainoana ihmisenä maailmassa. Ilmeisesti haipumisella yritetään kuvata jonkinlaista haihtumista, katoamista, poistumista. Haipuminen saattaa olla myös jonkinlainen kiertoilmaisu lipumiselle. Talviunien lisäksi sanaa on käytetty ainakin Sillanrakentajassa ja Silmien takanassa.
Talviunia ei yllättävää kyllä koskaan vajoa ahdistuksen loputtomaan mereen, vaan on luonteeltaan peräti positiivinen.
Kirosäkeet
Tämän kappaleen tarkoitus on nimestä ja sanoituksista päätellen houkutella esiin pahoja henkiä. Kirosäkeet on avoimen vandaalimielinen kappale, joka on herättänyt yhä tunteita kuumentavan kysymyksen CMX:n saatanallisuudesta.
Kirosäkeiden alku on suorastaan vittumainen, mutta lopuksi vittumaisuuden korvaa ahdistuksen loputon meri, jota ei lievitä yksikään sävel, ei yksikään sana.
Se la-la-la-la-laa ennen "kirosäkeet"-kertosäettä tai jotain sellasta vitun paskaa kuulostaa aika härskiltä.
Ennustaja
Ennustaja kertoo psykoottisesta ihmisestä, joka yrittää ennustaa erinäisillä tavoilla. Ilmeisesti hän odottaa ja vuottaa, vaikkei mitään kuulu. Niin ikään hän pitää pöydät katettuina ja ovet auki vieraitansa varten, jotka eivät tule koskaan. Kappaleen lopussa "ennustaja" myöntääkin taistelevansa harhojansa vastaan.
Päivälintu
Tämä on koskettava yksi.
G
Tämä on idioottimaisesta nimestään huolimatta koskettava yksi, vaikka kuulostaakin ajoittain psykoottiselta.
Pelasta maailma
Ahdistuksen loputon meri.
Loput kappaleet ovat huonoja tai sitten Käyttäjä:Peelo ei kykene toistaiseksi tulkitsemaan niiden sanomaa, joten ne jätettäköön tämän artkkelin ulkopuolelle.