Rooma
Rooma, tuo Apenniinien niemimaan keskivaiheilla sijaitseva kokoelma ylijäämämarmoria, kirkkoja ja tyylillisesti yhteensopimattomia kortteleita, toimittaa tällä hetkellä Italian pääkaupungin virkaa. Aiemmin Roomalla on ollut muitakin toimintoja vastuullaan, niistä tärkeimpinä mm. eurooppalaisen sivistyksen symbolina, maailman keskipisteenä ja barbaarien ryöstökohteena oleminen. Rooma tunnetaan ”ikuisena kaupunkina”. Tämä on viittaus siihen, että kaupungissa käyvä saa odottaa ikuisuuden lähes joka asiaa, mm. vapaata taksia ja pizzerian laskua.
Rooma on turistien keskuudessa hyvin suosittu matkakohde. Siellä on näet joka korttelissa enemmän historiallisia nähtävyyksiä kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä. Lisäksi Rooma on melko turvallinen kaupunki, ellei aio matkansa aikana ylittää tietä jalankulkijan ominaisuudessa.
Rooman historiaMuokkaa
Kuten tunnettua, ihmissudet perustivat Rooman vuonna 753 eaa. Tiberin rannalle. Oli nimittäin tylsä iltapäivä, ja Välimeren alueella oli selvä tilaus vielä yhdelle imperiumille. Tämän päivämäärän jälkeen Rooman kaupungin historiasta ei ota tolkkua enää kukaan, sillä kaupunki on palanut poroksi, ryöstetty, rakennettu uudelleen, siirretty, upotettu, hylätty ja asutettu niin monta kertaa, että jopa Livius ja Tacitus sekosivat laskuista historiateoksissaan. Vasta keisari Augustuksen aikana antiikin Roomasta muodostui se jättiläismäinen Ben-Hur -elokuvan pahvikulissi, jollaisena kaikki ovat tottuneet sitä pitämään. Roomalaiset kutsuivat kaupunkiaan nimellä Urbs, joka tarkoittaa yksinkertaisesti "kaupunki". Se on analoginen helsinkiläisten omakieliselle nimelleen kaupungilleen, Stadi. Kieltämättä molemmat tuovat mieleen urbaanin asumismuodon: sanasta urbs tulee mieleen tukkoinen viemäri ja sanasta stadi liiskattu tupakannatsa.
Rooma selvisi omien keisarien pyromaanisista taipumuksista, muttei kyennyt enää vastustamaan keihäs-, miekka- ja kirvesmatkoille vyöryviä germaanilaumoja. Keskiajalla Roomassa ei asunutkaan juuri ketään muuta kuin paavi, joka saattoi rauhassa käyttää antiikin monumenttien marmoria ja pronssia omiin rakennusprojekteihinsa, kun Italian museovirastoa ei vielä ollut keksitty. Vasta keskiajan lopulla Rooman väestö alkoi hiljalleen kasvaa. Paavin kaupunkiin sillä välin pystyttämät 783 kirkkoa toimivat houkuttimena, sillä mm. ruton, koleran, hinkuyskän, kerjäläisten, rottien, prostituoitujen, rosvojen, kadulla kulkevien likaviemärien ja muun yleisen saastan takia kaupunkiasuminen ei ollut yleisesti kovassa kurssissa.
Renessanssikaudella paavit ymmärsivät alkaa sijoittaa taiteeseen. Jännittävät uudet taiteelliset keksinnöt, kuten ns. ”perspektiivi” ja ”semmoinen maalaustapa, jossa ihmiset eivät näytä zombeilta” alkoivat yleistyä ja uudistaa kuvataiteen kenttää. Paavitkin tunnustivat jo antiikin pakanallisen kulttuurin arvon (mutta jatkoivat silti tuon kulttuurin monumenttien ns. uudiskäyttöä) ja hankkivat koko Italian parhaat taiteilijat tekemään kaupungista varsinaisen turistirysän. 1700-luvun lopulla Roomasta tulikin suosittu kohde kaikkien niiden lähes viidensadan eurooppalaisen keskuudessa, joilla oli varaa matkustaa ulkomaille. Seuraavalla vuosisadalla Rooma vakiinnutti asemansa suurena eurooppalaisena taidekaupunkina Pariisin rinnalla. Siinä missä nuoret taiteilijat läksivät Pariisiin tutkiakseen taiteen uusia suuntia sekä ryypätäkseen, rellestääkseen ja vaipuakseen dekadenssiin houkutusten edessä, Roomaan taiteilijat taas saapuivat imeäkseen itseensä antiikin ja renessanssin henkeä sekä ryypätäkseen, rellestääkseen ja vaipuakseen dekadenssiin houkutusten edessä. Roomassa näiden houkutusten valikoima tosin oli hieman pienempi, mutta toisaalta viini oli halvempaa kuin Pariisissa.
Roomasta tuli 1870-luvulla uuden, yhdistyneen Italian pääkaupunki. Kyseessä oli paitsi symbolinen, myös puhtaan käytännöllinen ele: kaupungissa oli hulppeat määrät renessanssipalatseja, jotka voitiin vähäisellä työllä (messinkikilven kiinnitys oveen) muuttaa valtiollisiksi virastoiksi. Miettikää säästöjä!
1900-luku meni koko Italialta penkin alle, eikä Rooma ole poikkeus. Vuosien 1924 ja 1945 välistä ajanjaksoa ei kannata ottaa puheeksi, ellei halua tieten tahtoen loukata paikallisia. Toisaalta se voi olla melko hauskaa. Mutta silloin kuitenkin kuivatettiin kaupunkia ympäröivä suoalue, ja toistuvat malariaepidemiat, jotka olivat olleet kaupungin riesana keskiajalta lähtien, lakkasivat.
NähtävyyksiäMuokkaa
Roomaan saapuva turisti pettyy usein, sillä nähtävyyksistä ei ole pidetty kunnolla huolta. Forum romanum[1] on aivan raunioina, eikä turismiministeriö tunnu piittaavan koko asiasta. Ikuisen kaupungin ”ikuisuus” paljastuu tavalliselle turistille yleensä hänen jonottaessaan Vatikaanin museoihin. Kaupungin keskellä sijaitseva kääpiövaltio ei tarvitse rajavartiostoa, sillä museoiden lippuluukulle johtava jono kiertää tavallisesti koko valtion 0,44 neliökilometrin alueen ja eristää sen ulkomaailmasta tehokkaammin kuin Leo Ties-kuinka-monennen rakennuttamat muurit. Jonotettuaan auringonpaisteessa tuntitolkulla tavallinen turisti ei enää sisään päästyään kykene erottamaan Rafaelia Caravaggiosta tai manierismia barokista, vaan tyytyy väistelemään japanilaisryhmiä.
Jokaisessa Rooman korttelissa on lain nojalla oltava vähintään yksi kirkko. Useimmat näistä on suunniteltu nyrjäyttämään harmaakivikirkkoihin tottuneiden protestanttien niskat. Lisäksi herran huoneet ovat ikuisessa kaupungissa hulppean kokoisia: keskivertokappeliin mahtuisi sisälle sekä Turun että Helsingin tuomiokirkot, ja tilaa jäisi silti yli.
Roomassa on monia viehättäviä aukioita, piazzoja, joille kaupunkilaiset – ja etenkin turistit – kokoontuvat. Esimerkiksi ainutlaatuinen Piazza Navona, joka on rakennettu antiikin aikaisen areenan päälle, olisi hieno kokonaisuus – jos sen vain pystyisi näkemään kaikilta laittomilta siirtolaisilta, jotka myyvät hikoileville saksalaisille ylihintaista pullovettä ja kipsisiä Johannes Paavali II:n rintakuvia.
Italian ainoa kansallinen suurmies Benito Mussolini[2] jätti Roomaan oman kädenjälkensä mm. tuhoamalla keisariforumit runnomalla niiden läpi leveän tien, jota oli kiva ajaa avoautossa heilutellen kättään tietä reunustaville mustapaidoille. Piazza Venezialla on se talo, jossa on se parveke, jolla Benito tapasi heilua. Voit yrittää kiivetä parvekkeelle murattia pitkin ja alkaa pitää palopuhetta.[3] Katso kellosta, kuinka kauan menee, ennen kuin Carabinieri-sotilaspoliisit tulevat noutamaan sinut pois. Toisen maailmansodan jälkeinen ennätys on 12 minuuttia 23 sekuntia.
Toista ennätysyritystä innokas turisti voi kokeilla Fontana di Trevillä, valtavalla suihkulähteellä, joka on pysyvä liian rahan ja vähäisen tyylitajun muistomerkki. Uiminen suihkulähteessä on ehdottomasti kielletty, koska se näyttää niin hauskalta siinä elokuvassa, jossa Anita Ekberg pulahtaa altaaseen. Virallinen ennätys on tähän mennessä 17 minuuttia 2 sekuntia poliisin tuloon. Turistit nakkelevat lähteeseen innokkaasti kolikoita, ja paikalla päivystääkin yleensä sukellusvälinein varustautunut mustalaisjoukko aamuyön hiljaisia tunteja odotellen.
| Amsterdam - Ateena - Bagdad - Barcelona - Berliini - Bryssel - Budapest - Dublin - Frankfurt - Havanna - Helsinki - Jerusalem - Kööpenhamina - Lissabon - Lontoo - Madrid - Manila - Mekka - Melbourne - Monaco - New Delhi - New York - Ottawa- Oslo - Pariisi - Peking - Reykjavik - Rio de Janeiro - Rooma - Sydney - Tallinna - Tokio - Tukholma - Varsova - Washington DC - Wien |