Sähkötuoli

GPU:n kuulustelija Leon Thereminille Stalinin aikana

Älä naura. Tämä kohtalo odottaa vielä sinuakin.

”Well, gentlemen, you are about to see a baked Appel.”

~George Appel, juutalainen rikollispäällikkö, teloitettu Sing Singissä 1928

Sähkö sopii käytettäväksi vain sähkötuolissa!!!”

Sähkötuoli on laite, jolla siihen istuvasta ihmisestä tehdään ohmimakkaraa elävältä. Sitä käytetään kuolemantuomion täytäntöönpanoon. Sähkötuolin vaikutus perustuu sähkön johtamiseen teloitettavan kehon läpi. Sähkötuoliin istutettu ihminen kuolee sähköiskun aiheuttamaan sydämenpysähdykseen. Tai sitten hän yksinkertaisesti paistuu elävältä. Joko tai, hänestä tulee kuollut.

Yli 25 Yhdysvaltain osavaltiota on käyttänyt sähkötuolia rikollisten teloittamiseen. Eri vankiloiden sähkötuoleista käytettiin lempinimiä, kuten Hot Seat, Sizzlin' Sally, Old Smokey, Old Sparky, Yellow Mama ja Gruesome Gertie. Lempinimet kertovat siitä, että yleensä sähkötuolit rakennettiin vankityövoimalla, jolla ei ollut sen enempää pätevyyttä kuin motivaatiotakaan sähkötöiden tekemiseen, joten jos vekotin saa nimen "Vanha kipinöitsijä", niin silloin kytkennät on tehty pieleen.

Sähkötuoli keksittiin aikoinaan korvaamaan hirttäminen, jota pidettiin brutaalina tapana surmata ihminen. Sen jälkeen, kun New Yorkissa yksi hirtto oli mennyt 1886 pieleen (tuomitun pää oli irronnut), niin haluttiin humaanimpi tapa ottaa ihminen hengiltä. Vähän kyynisempi lukija voi tietysti kysyä, että "millä tavalla hirtto menee pieleen, jos tuomitun pää repeytyy irti - ihan yhtä laillahan siinä kuolee?" Jotta ironia olisi täydellinen, yleensä sähkötuolit rakennettiin käytöstä poistetun hirsipuun puutavarasta.

Sähkötuolista tuli nopeasti USA:n symboli valkopäämerikotkan, tähtilipun, Coca-Colan ja hampurilaisten lailla, ja tuhannet kriminaalit pääsivätkin ratsastamaan salamalla. Eniten sähkötuolittamista on harrastettu New Yorkin Sing Singin vankilassa, ennenkuin sähkötuolista kiskaistiin lopullisesti tökkeli irti New Yorkin lakkauttaessa kuolemanrangaistuksen 1989 kokonaan.

Sähkötuolin käyttö on vähentynyt, ja sen jälkeen kun Nebraska huhtikuussa 2008 totesi, että ihmisen paistaminen elävältä on julma ja epätavallinen rangaistus, enää vain viisi osavaltiota sähkötuolittavat rikollisia, ja hekin enää toissijaisena metodina. USA:ssa katsotaan, että myrkyn ruiskuttaminen tuomitun suoniin kuuden minuutin ajan on vähemmän julma ja epätavallinen rangaistus kuin sähkötuoli. [1] Viimeisin sähkötuolissa ohmimakkaraksi päätynyt kriminaali on ollut Stephen West Tennesseessä 15.8. 2019.

USA:n ohella sähkötuolia on käytetty Filippiineillä. Sähkötuolia ei käytetä EU-maissa, sillä se ei täytä EU:n ympäristödirektiivejä korkean virrankulutuksensa vuoksi.

Katso myös

Viitteet

  1. On silti huomionarvoista, että sähkötuoli on erittäin kiihottava kuolintapa. Miehillä sähköiskusta nousee oikein housun läpi! Tämä ei ole vale!
MediaWiki spam blocked by CleanTalk.