Sanoittaja
Sanoittaja on tyyppi, joka raiskaa hyviä biisejä kirjoittamalla epäpäteville laulajille mylvittävää. Etenkin suomalaiset iskelmäsanoittajat ovat kunnostautuneet surkeiden lorujen laatimisessa ja kliseisten sanavalintojen avulla on puuroutettu jopa kokonaisen ihmissukupolven aivokapasiteetti ja näin luotu ns. tanssilavakansa, joka oikeasti on nauttivinaan humpasta.
Sanoittajien oikeuksia valvoo Teoston ohella jo kuolleeksikin julistettu ELVIS, joka pitää majaansa Helsingin tai Tampereen keskustassa, ota näistä nyt sitten selvä. Homman nimi on kuitenkin se, että ELVIS ry:n puuhastelu on pelkän sisärenkaan heiniä, eivätkä mukaan pääse kuin sellaiset sanoittajat ja säveltäjät, jotka ovat jo saavuttaneet jonkinlaista media-arvoa. Eli ei PR:ää, ei jäsenyyttä. Jäseniä kuitenkin autetaan solmimalla erilaisia kartellisopimuksia siitä, kuinka paljon tekstien tekemisestä tulee veloittaa jne. ja ko. lafkan sivuilta löytyykin mukavat suositustaulukot siitä, paljonko levy-yhtiöiltä ja yksityisasiakkailta tulee riistää. Standardina on, että kaikilta veloitetaan saman verran kuin Yleisradiolta, eli vitusti.
Tyypillisesti sanoittajat viettävät aikaansa Espanjassa, jossa veroprosentti on nolla. Lähde? Se johtuu siitä, että Teosto-tulot napsahtavat aina tasaisesti kahdesti vuodessa ja missä vain voi kirjoittaa. Myös Filippiinit on mukava paikka asua ko. ammatin harjoittajalle, koska siellä leipä maksaa vain viisi senttiä kilo ja pienemmätkin teostot riittävät koko vuodeksi.
Suomalaista sanoittajakuntaa vaivaa yleisesti ottaen liika miehisyys, sillä he haisevat niin pahalta, että Suomen 10 parhaan sanoittajan joukkoon ei mahdu kuin yksi nainen.[1]
Tunnettuja suomalaisia sanoittajiaMuokkaa
ViitteetMuokkaa
- ↑ Suomalaiset sanoittajat 10 kärjessä Viitattu 2016-08-30.