Stephen Hawking

Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli tästä herra kaikkitietävästä.

Stephen Viljami Hawking (s. 1955, Karjala, k. 14.3. 2018, Britannia) on kenties maailman kuuluisin pyörätuolikelaaja. Hän on yksi sähköä johtavista teoreettisista fyysikoista. Hawking tunnetaan erityisesti laiskuudestaan, mistä johtuen hän liikkuu ympäriinsä pyörätuolilla, biometrisellä puvulla tai helvetin kalliilla Mazda-avoautolla, jossa on myös turbo. Jaksaessaan aamulla nousta sängystä Stephen viettää aikaa kuuluisalla Cambridgen yliopistolla keskustellen säästä ja pelaten shakkia possensa kanssa. Hawking on sitkeästi kieltänyt huhut joiden mukaan yliopistolla harrastetaan ns. haureutta.

Hawkingin pyörätuolin teleskooppijalat kohottivat herran ylöspäin ihan tätä kuvaa varten.

SyntymäMuokkaa

Stephen syntyi Karjalassa kahden kärpäsen konvergoituessa fotosynteesiin. Koko prosessi oli niin (saatanan) monimutkainen, jotta muutama vähäpätöisempi galaksi räjähti sen seurauksena pieniksi murusiksi. Huhutaan myös, että hänen syntymänsä hetkellä kolme itämaan tietäjää tyhjensivät housuihinsa niin sanotut hätäkakit, kun tajusivat antaneensa lahjat väärälle messiaalle. Vain Stephen itse ymmärtää syntymänsä syyn. Hän tietää itse asiassa kaikki syyt kaikkeen.

KuolemaMuokkaa

Hawking on itse ennustanut kuolevansa 5. heinäkuuta 2086 syötyään liian paljon piparkakkuja. Ikävä kyllä hän siirtyi lopullisesti tähtienväliseen avaruuteen 14. maaliskuuta 2018 masennuttuaan siitä mahdollisuudesta, että tekoäly tekee hänet[kin] lopullisesti tarpeettomaksi.

Nuori fyysikkoMuokkaa

 
Itsetuntonsa kohottua Hawking uskalsi lähteä bilettämään klubeille.
 
Hawking on myös kehittänyt Stephen Hawking Pro WheelChair-pelin josta on tähän mennessä ilmestynyt 4 osaa.

Kasvettuaan metrin mittaiseksi Hawking anoi jäsenyyttä Cambridgen yliopistoon. Hänen piti kuitenkin suorittaa ensin pääsykoe, joka tarkoitti käytännössä kaikkien maailmankaikkeuden mysteerien selvittämistä ilman taskulaskinta. Rankan miettimisen jälkeen Hawking läpäisi kokeen iltapäivällä ja pääsi opistoon.

Yksityiselämässä hän kuitenkin kohtasi vaikeuksia. Hawking ei saanut parikymppisenä pojankoltiaisena naisia ei sitten millään. Tästä kimpaantuneena hän rakensi autotallissaan biometrisen puvun, johon kuului mm. viritetty katana ja muovitasku kondomeille. Tämän jälkeen naisia riitti ja Stephen huomasi olevansa huomion keskipisteenä, missä ikinä kulkikin.

Akateemiset saavutuksetMuokkaa

Vuonna 1980 Stephen sai vihdoin himoitsemansa professuurin (sekä parin uusia sukkia), kun hänet valittiin Campritsessa Herra Iso Herra Prohfessooriksi. Professuuri antoi Hawkingille käytännössä vapaat kädet likvidoida kaikki kollegat, jotka eivät yhtyneet hänen mielipiteisiinsä.

Seuraavan vuoden maaliskuussa maailman fyysikkopiirit taipuivat Hawkingin painostukseen kaikissa tärkeissä teorioissa ja pitivät häntä muutenkin hyvänä jätkänä. Stephen esitti usein teoriansa fraaseilla kuten Do you agree, or do I liquedify you?

Nykyään Hawking vaatii kollegoiltaan ehdotonta tottelevaisuutta tai muuten tulee noutaja.

YksityiselämäMuokkaa

Hawkingilla tiedetään olevan suuri Barbie-nukkekokoelma. Joskus iltaisin hän leikkii niillä kotia ja asettelee nukkeja epäilyttäviin seksuaalisiin asentoihin. Encyclopedia Britannican mukaan hän söi nukkesarjaan kuuluvan Ken-hahmon joskus 80-luvun hulluina vuosina – kermavaahdon kera. Vastoin kaikkia odotuksia Hawking on ollut naimisissa kahdesti. Hän on myös ensimmäinen pyörätuolimies joka on onnistunut pettämään vaimoaan.

KritiikkiMuokkaa

Hawkingin kritisoijat kuolevat yleensä 24 tunnin kuluessa kritiikin esittämisestä.

”En ymmärrä, mitä järkeä hänen teoriassaan porkkanan ja mustien aukkojen välillä on. Missä todisteet?”

~Prof. Jenkings (menehtyi 06.12.2001)

”Hawking voisi joskus ottaa muidenkin mielipiteet huomioon.”

~Dr. Alabama-Joe (menehtyi 11.05.1989 epäselvissä olosuhteissa)

”En tykkää.”

~Marko (otti mojovia osumia Hawkingin mekaanisista käsistä 20.07.1999 ja kuoli päivää myöhemmin sairaalabakteeriin)

”Hawking ei ole maailman komein mies.”

~Prof. Dean Avery II (löydettiin 22.02.2002 ristinnaulittuna erään luokkahuoneen liitutauluun)

”Melkoinen lurjus.”

~Alfred J. Kwak (menehtyi 24.12.1996 infektioon, joka sai alkunsa homostelusta)

”Hän oli edellisessä elämässään Hitler! Vammaisia rangaistaan edellisen elämän pahoista teoista!”

~Glen Hoddle (sai surmansa 26. syyskuuta 2023 Lontoossa pianon pudottua hänen päälleen eräältä ikkunalaudalta)

”Helvetin hyvä jätkä”

~Chuck Norris (sai supervoimat viikon päästä tämän lausumisesta)
MediaWiki spam blocked by CleanTalk.