Ero sivun ”James Joyce” versioiden välillä

10 merkkiä poistettu ,  23. helmikuuta 2007 kello 15.47
ei muokkausyhteenvetoa
James Augustine Aloysius Joyce (2. helmikuuta 1882 – 13. tammikuuta 1941) oli irlantilainen kirjailija ja runoilija.
Joyce kuuluu siihen irlantilaisten kirjailjoiden ja intellektuallien joukkoon, jotka ovat niittäneet maalleen mainetta mm. voittamalla Nobelin kirjallisuuspalkinnon. On kuitenkin kuvaavaa, että suurin osa näistä kirjailijoista- Joyce mukaan luettuna- ei kestänyt Irlannin ahdasmielistä ilmapiiriä, lämmintä olutta perseestäja revittyjäsurkeita kelejä, vaan emigroituivat suopeammille leveysasteille kirjoittelemaan merkkiteoksia ja nauttimaan liikaa absinttia.
 
Joycea pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Häntä on ylistetty modernismin uranuurtajaksi, väljähtyneen ja pysähtyneen 1800-lukulaisen kirjallisuuden uudistajaksi. Suurin osa Joycen lukijoista siirtuvät kuitenkin pari sivua Odysseusta (Ulysses) tai Finnegan´s wakea lehteiltyään riemumielin takaisin Jane Austeniin, Tex Willeriin tai muuhun järkevämpään lukemistoon.
55

muokkausta