Toisaalta

Wikipedia-logo-v2-en.svg
Buaahhahhahhahhaa! Wikipedian niin kutsutut asiantuntijat eivät ole kirjoittaneet tästä aiheesta kerta kaikkiaan yhtään mitään!


Kuten kaikissa kouluissa kautta maan, myös Tampereella on vajausta kirjoista ja ruuan laadusta. Kun Tampereen kaupungilla oli vihdoinkin rahaa kasassa, olisi kunnanvaltuustolla ollut mahdollisuus #korjatatää. Toisaalta rahat voisi myös käyttää moderniin taiteeseen Tampereen klassillisen lukion tiloihin. Ja näin myös tehtiin.

Toisaalta, ko. taideteos voisi olla täysin äänetön, kuten taideteokset yleensä ovatkin. Toisaalta ko. taideteos voisi päästellä mitä eriskummallisimpia ääniä aina epävireisestä oopperasta lentokoneen moottoreihin. Ja näin myös tehtiin.

Toisaalta, ko. taideteos voitaisiin sijoittaa jonnekin, missä äänet eivät niin haittaisi ketään. Toisaalta ko. taideteos voitaisiin sijoittaa aulatilaan, missä opiskelijat tuppaavat tekemään töitä, eikä sinne täten saanut tuoda esim. shakkilautoja. Ja näin myös tehtiin.

Toisaalta, äänet on tarkoitus soittaa suunnatuista kaiuttimista niin, että äänet kuuluisivat vain tiettyyn kohtaan aulaa. Toisaalta tämähän on ihan hyvä paikka säästä ja ostaa huonommat kaiuttimet. Ja näin myös tehtiin.

Toisaalta, ko. taideteokselle voitaisiin antaa jokin järkevä nimi. Toisaalta taideteoksen nimeksi voisi antaa Toisaalta. Ja näin myös tehtiin.

MediaWiki spam blocked by CleanTalk.