Vapaa kuin taivaan lintunen, paitsi täysin sidottu rataverkostoon.

~Markus Kajo

VR on lyhenne sanoista "Vaaralliset Rautatiet", "Venaa Rauhassa" sekä "Vittumaiset Rautatiet". Heidät tunnetaan myös nimellä "Valtion Runkkarit". VR on Suomen raideliikenteen pääjehu. Tämä joukkokuljetusmuoto on kehitetty jotenkin viallisten tai mielialaltaan järkkyneiden poiskuljettamiseen tavallisten ihmisten silmistä ja jaloista. Rautateille töihin erehtyneiden keskuudessa lyhenne VR tulee sanoista Väärä Ratkaisu. Sloganina käytetään: Kävellen olisit jo perillä.

Kaiken kukkais- ja sateenkaarikansan keskellä, alkaa BRR anteeksi VR saamaan uutta silmiä hivelevää väritystä. Sie men's Sr3 raskaan sarjan junatyöntäjä lähes ensiajollaan. Ohjausvaunut ovat muuttaneet veturit lähes tulkoon perätyöntyreiksi.

HistoriaMuokkaa

VR-yhtymä perustettiin 1800-luvulla huolehtimaan siitä, että suomalaisetkin pääsisivät istumaan rautateiden odotussaleissa ja kiroamaan myöhässä olevia junia. Aiemmin VR-yhtymästä käytettiin nimeä SVR (Saatanan vaaralliset rautatiet; ruots. FSJ, Farlige Satans Jernvägar), mutta ilmausta lyhennettiin brändisyistä, kun valtionhallinnion monimutkaistoimenpiteiden yhteydessä VR:stä tehtiin ns. itsekannattamaton pysähdyslaitos. Huhutaan, että tulevaisuudessa nimeä saatetaan edelleen lyhentää brändin yksinkertaistamiseksi. Tämä on välttämätöntä, sillä junilla ajavat tunnetusti vain vähä-älyiset sosiaalipummit.

HenkilöstöMuokkaa

 
VR:n konduktööri lippuja tarkastamassa

VR:n henkilöstöön kuuluu noin pari tuhatta kuskia, konnaria ja muuta juniin liittyvää henkilöä. Saumattoman yhteistyön tuloksena VR:n junat eivät ole pysyneet aikataulussa sitten vuoden 1929. Junien maltilliset ja tasapuoliset vartijahenkilöt tosin tulevat VR:n ulkopuolelta OTSO:lta (ent.FPS).

LiikennöintiMuokkaa

 
VR:llä suorastaan lentää

Vihreävalkoiset junat ilahduttavat ihmisiä koko maan alueella. Pääteasemia on kymmenkunta, väliasemia satakunta ja maitolaitureita tuhatkunta. YK:n toistuvista pyynnöistä huolimatta VR on jatkanut epäsäännöllistä liikennettään Turkuun.

Valtio on tukenut tätä kuljetusmuotoa vähentämällä rahoitustaan rautateiden kunnnostukseen, mutta myös italialaiset insinöörit ovat ojentaneet auttavan eurooppalaisen kätensä luomalla veturin, jossa perinteisen ja luotettavan lokomotiivin sijasta rahtia kiskoo täysin ajokelvoton Pendolino.

Viime aikoina VR:n on huhuttu muuttavan junansa busseiksi. Tavarajunien muuttaminen kuorma-autokaravaaneiksi edistyy jo täysin yhtiön suunnitelmien mukaisesti. Muuntamisen positiiviset vaikutukset näkyvät erityisesti Kaakkois-Suomen teillä, joilla matkustamisen venäläiset kuorma-autot ovat tehneet paljon aiempaa jännittävämmäksi.

Matkustajien tarpeisiin vastatakseen VR on suunnitellut liikennöintiään majoitusvaihtoehtojen mukaisiksi. Suurissa kaupungissa junalla pääsee suoraan hotelliin.

Erinäisiä asemiaMuokkaa

  • Helsinki: Asemalla pyörivästä porukasta puolet koostuu aina poliiseista ja maahanmuuttajista. Aseman patsashahmoista on tehty lukuisia typeriä mainoksia.
  • Pasila: Perinteinen Assembly-asema, jossa pitää kahdessa minuutissa saada heitettyä tietokoneet ehjinä ulos ennen matkan jatkumista.
  • Tikkurila: Tikkurilassa voi aina miettiä, että joskus voisi käydä Heurekassa.
  • Lahti: Näyttää ihan joltain Pohjois-Helsingin lähiöltä asemalta katsoen.
  • Tampere: Junat pysähtyvät lähes aina pitkäksi aikaa. Ravintola Semaforissa voi syödä hyvän hampurilaisen ja juoda kohtuuhintaista kaljaa.
  • Jyväskylä: Paljon halailevia ihmisiä laiturilla
  • Joensuu: Siitä antiikkikaupasta asemapäällikön talosta naapurissa saa kivaa antiikkikrääsää.
    • Hammaslahti: Sitä miettii, milloin viimeksi tällekään asemalle on liikennöity. (vastaus: 2005)
  • Pieksämäki: Ei tänne kukaan ole oikeasti matkalla. Kaikki vain vaihtavat junaa, jos sitäkään.
  • Kuopio: Kyytiin nousevat ihmiset puhuvat hassusti ja ovat kohtuuttoman iloisia. Perinteinen junakaupunki Esa Pakarisen elokuvien vuoksi
  • Turku: Junalla pääsee ruotsinlaivaan, paitsi että se satama onkin eri asema.
  • Seinäjoki: Humalaisten Suomen miesten matkanteon solmukohta, kaikki känniääliöt joko nousevat tässä kyytiin tai jäävät pois
  • Ylivieska: Tuurin kyläkauppaan junalla menevien Keski-Pohjanmaalaisten lähtöpiste. Vain muutamia ihmisiä siis, koska kaikki kulkevat autolla.
  • Oulu: Junan ikkunasta voi nähdä RTK:n.
  • Kemi: Juna täyttyy aina kännisistä duunareista.
  • Rovaniemi: Pakkasta ja ympärillä miljoonia tukkeja.
  • Paltamo: Kannattaa aina pysähtyä vilkaisemaan Paltamon laadukkaita nähtävyyksiä kuten Upia ja Alkoa. Ainoa miinus on se että niitä junia menee aivan helvetin harvoin.
  • Hämeenlinna Vanha joskus kauan sitten pommitettu graffitien peittämä hiljainen asema matkalla Tampereelta johonkin etelään jonka luona on turha odottaa junansa pysähtymistä.

MyöhästymisetMuokkaa

 
VR on jo pitkään ottanut esimerkkiä, klassisen kuuluisasta ScotRail -junayhtiöstä. Tämä tietenkin BR:n eli BritRailin ohella.

VR myöhästyy oikein hyvin. VR ilmoittaa aina syyksi joko puun kaatumisen, lento-onnettomuuden tai sähkövian. Todellisuudessa myöhästymiset johtuvat talvella pakkasesta, kesällä hellekäyristä, syksyllä lehtikelistä ja keväällä kellojen eteenpäin siirtämisestä. Toisinaan halutaan vain ivata matkustajia ajaen asemalle kahtakymppiä. Näin saadaan aikaan kunnon yhteydenotto asiakkaiden kanssa. Toisaalta menettelytapa on suorastaan hyvä asia, sillä VR tukee muita liikennemuotoja vaikkapa tilaamalla taksin, jos asiakas maksaa. Vaarallisten Rautateiden toimintamalli muuttui asiakaislähtöisvastaiseksi omistajuuden siirryttyä valtiolta suuruudenhulluttelijalle.

Kirjainyhdistelmän "VR" merkityksestäMuokkaa

VR:n tyytymättömien asiakkaiden suussa tuo Valtion Rautatiet-yhtymää merkitsevä kahden konsonantin kirjainyhdistelmä on saanut useita eri merkityksiä. Hikipedia katsoo asiakseen suojella suomalaista arkikulttuuriperintöä ja on säilönyt muutaman näistä yleensä ei-niin-mairittelevista nimitoisinnoista, joista yllättävän moni alkaa naispuolisen olennon sukupuolielintä merkitsevän sanan rujolla synonyymillä.

  • Vitun Romut
  • Vitun hidas Rautahepo
  • Vitun Runkkarit
  • Venaile Rauhassa
  • Vastinetta Rahalle
  • Väärillä Raiteilla
  • Vieläkin Ratapihalla
  • Vasta Rasvattu
  • Vapaata Raflata
  • Vertauskelvoton Rautaromu

AikataulutMuokkaa

Myöhästymisien vähentämiseksi VR suunnittelee uutta käytäntöä aikatauluihin muuttamalla saapumisajat kellonaikojen sijaan päivämääriksi, Pendolino- eli hukkaputkiliikenteessä saapumisviikoiksi. Kyseisillä muutoksilla VR arvioi myöhästymisien vähenevän noin viidelläkymmenellä prosentilla.

Lippu-uudistusMuokkaa

Vuoden 2011 syyskuussa VR uudisti lipunmyyntijärjestelmänsä Accenturen ja Tiedon avustuksella suomalaisen tietoyhteiskunnan terävimpään kärkeen. Nyt matkustajilla on entistä enemmän vaihtoehtoja, joista arvailla, mikä tällä kertaa mahtaisi toimia. Alennusta annetaan niille, jotka tietävät kaksi kuukautta etukäteen, mikä junavuoroista myöhästyy sopivasti ollakseen samaan aikaan asemalaiturilla, kun matkustajan on tarkoitus lähteä. (Tai oikeastaan noin kolme kuukautta etukäteen, sillä lipunmyyntijärjestelmä toimii ehkä kerran kuussa.)

VR vakuuttaa, ettei lippu-uudistus tarkoita sitä, että lipunmyynti vanhentuneisiin kännyköihin lopetettaisiin. Vanhentuneilla kännyköillä matkansa maksaneet pummit kuitenkin poistetaan junasta puolimatkassa poliisin ystävällisellä avustuksella. Lipun käyttäminen vaatii vastedes internet-selaimellisen älypuhelimen, joka sattuu olemaan verkon kuuluvuusalueella lipuntarkastuksen aikana. Junat yrittävät kuitenkin väistellä katvealueita sen verran, mitä raiteet antavat myöten.

KuulutuksetMuokkaa

Kootut VR:än kuulutukset

  • ”Junan suunnan vaihtamisessa on ongelmia, jarrut ovat liian tiukalla”
  • ”Junan kuljettaja on Ilmalassa ja junaliikenteessä on sähkökatkosta aiheutuneita ongelmia. Hän nappaa taksin ja pääsemme sen jälkeen jatkamaan matkaa”
  • ”Noniin ja Kokkolasta lähdettiin noin 45 minuuttia myöhässä. Syynä oli junakohtaukset ja rautatieongelmat.”

Katso myösMuokkaa

MediaWiki spam blocked by CleanTalk.